Sinisävyinen aurora borealis

Jälleen on opittu uusia asioita, nimittäin tein elämäni ensimmäisen huivin! *tadaa*

Halusin kovasti tehdä huivin, mutta jostain syystä aloin tuntea pientä pelkoa . Jostain syystä mikään huivimalli ei puhutellut, eikä yksikään lanka halunnut joutua ensimmäiseksi, melkeinpä koekappaleeksi. Lopulta, Ullaa lukiessani törmäsin perinteisistä perinteisimpään huiviin, Revontuleen.

Revontuli
(Blue Aurora in Ravelry)

Mitä: Revontuli (ohje)

Miten: Neulomalla, pyöröpuikko 5,5 mm (80 cm)

Mistä: Aade Lõng (liukuvärjätty virolainen villalanka, 100 % villaa)

Miten pitkään: 7 viikkoa

Seitsemän viikkoa siinä meni, mutta viimein se tuli valmiiksi. Intoa pingotukseen odoteltiin viikonloppuun ja siitä huolimatta raportointi tapahtuu näin pari viikkoa myöhässä. Huivi herättää helliä tunteita, se on niin iso ja se on niin nätti. Vaikka täytyy myöntää, että viimeisillä kerroksilla miulla kului 15 min/kerros, mikä hieman söi motivaatiota. Mutta sitkeästi neuloin loppuun asti, ja oli se sen arvoista. Viimeisellä kerroksella taisin laskea jopa 372 silmukkaa.

Siipiväliä neulomuksella on 1,6 metriä, ja korkeutta n. 70 cm. Kuten ennustinkin, tein paaaaljon virheitä neuloessani (etenkin reikäkerrokset olivat kettumaisimmat), mutta onni onnettomuudessa: niitä ei näe! (^o^) Ja vaikka värinvaihdot menevät miten sattuu, loppuun tuli jännä valkoinen raitakaistale, joka kruunaa koko huivin.

Huivista löytyy parempia kuvia sen pingotus-postauksesta, jonne pääsee tästä. Sen lisäksi kun herra KameraMies on kovin kiireinen ja sopivia kuvausolosuhteita ei löydy, olkoot tämä kuva ainoana tältä erää.

Osallistun myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa Sukkasatoon, ja olen purkittamassa Hillokellarissa. Sitä ennen yritän saada pöydän puhtaaksi, eli iskän synttärilahjasukat pitää neuloa pikapikaa valmiiksi.

Jatkokappale

Olin tehnyt äiskälle kesäkuussa Creative Can Canista sinisen röyhelöhuivin, joka sopi kuin nakutettu äiskän mekkoon värien puolesta. Miulle jäi kerä samaista lankaa pyörimään ympyrää LankaLipastoon, mutta annoin sen olla siellä, ei se mihinkään karkaisi. Onneksi kävikin niin, että huiviin piti saada lisää pituutta. Ei muuta kuin tuumasta toimeen, ja lankakerä esille:

Revontuli jäi tässä vaiheessa tauolle, ja siitä tuli jotenkin outo fiilis, kun oli jopa KAKSI työtä kesken samaan aikaan. Yleensähän pyrin pitämään vain yhden neulomuksen kerralla käynnissä, jotta sitä on helppo jatkaa myöhemmin. Plus pitäähän miun ehtiä piirtämään, lukemaan, pelaamaan, käymään töissä, tekemään ruokaa ja leipomaan. Kahta näistä tosin en ole tehnyt pitkään aikaan...

SINISTÄ LAINETTA - JATKOKAPPALE

Mitä: Röyhelö-huivi (sininen)

Miten: Neulomalla, sukkapuikot 3,5 mm (muoviset, 30 cm)

Mistä: Creative Can Can (Rico Design)

Miten pitkään: 6 pvää 

Hassu juttu: Kun kalenteri lähestyi uhkaavasti viime kuun loppua, tartuin äkkiä puikkoihin saadakseni huivin pika pikaa valmiiksi. Luulin nimittäin, että tämä piti saada veljen häitä varten käyttöön... EI PITÄNYT.

Onpahan nyt valmiina ensi viikkoa varten, hih. Nämä kuvat ovat siis aikaisemmasta huivista, todellisuudessa huivin koko on jopa 4,5 metriä. Vaikka näyttäähän tuo silti ihan kohtuullisen pituiselta näissäkin kuvissa:

Todellinen syy näiden kuvien käyttöön on se, että halusin kovasti päivitellä viimein tästä huivista (plus Revontulesta saa hyviä kuvia vasta kun kameraMies palailee kotiin). Ehkäpä ensi kuun alussa saatte kuvia oikean kokoisesta neulomuksesta ihan käyttötilanteesta (Siskolikka menee nimittäin naimisiin, ihunaa <3). Suurin osa tästä työstä valmistui veroviraston odotusaulassa, jossa julkineuloin (hui kauhia).

Ja huivin päättelystä parin sanan verran (pätee myös Novitan Frillaan): jotkuthan vetävät loppupään vain tylsästi solmuun. Itse otan neulan ja lankaa, ja ompelen pistoilla yhdestä kohtaa niin, etteivät verkon muodostavat langat pääse karkaamaan. Tällä tavalla kun silittelee huivia tai vetää sen karusti käsien läpi, ei vastaan tule tyhmiä solmumöykkyjä, ja liitoskohdat jäävät nätisti röyhelöiden pimentoon (koska joskus lanka saattaapi olla katki ja sitten se on tyhmästi vedetty solmuun, niin kuin sitä ei muka neuloja huomaisi).
Hmmm, ehkä jonain päivänä vielä esittelen työpöytäni, jossa vietän suurimman osan ajastani. Vielä pitää vain miettiä, siivoanko sen ennen kuin kuvaan vai mennäänkö karulla todellisuudella. Mitenhän iskä tekisi...

Kesän kuulumisia

Kesä on pian käsitelty, sillä ilmassa on vieno syksyn kirpeys. Tuuli heiluttaa puiden latvoja hieman tujummin, aurinko ei lämmitä rannalla niin kuin kuukausi takaperin, ja mieleen alkaa nousta jos mimmoista neulontaurakkaa.

Asetin itselleni tälle kesälle tavoitteeksi neuloa huivin. Jostain kumman syystä mieli ei vain suostunut uskaltautumaan ja valitsemaan sopivaa huivimallia. Arastelin kovasti kunnes sitten eksyin Revontulen ohjeeseen. Sattumoisin ostamani liukuvärjätty Aade Lõng oli kuin luotu tätä mallia varten, joten loin silmukat puikolle kesäkuun viimeisellä viikolla. Sitä ennen kuitenkin edessä oli aikamoinen haaste saada ihanasta vyyhdistä kaunis kerä.

Joten jännyyttä oli tiedossa. Ehdin katsoa kolme Simpsonit-jaksoa samalla, ja lopulta kerän koko yllätti itsenikin:

Ihan JÄRKYTTÄVÄN kokoinen! Vieressä oleva manga-pokkari on Aku Ankan taskukirjoja hieman pienempi, mutta kyllä on kerällä kokoa ja näköä (sekä myös läpimittaa).

Revontulen alku oli myös haasteellinen, en nimittäin suostunut uskomaan, että nurjalla puolella neulotaan vain ihan pelkkää perus-nurjaa. Aloitin huivin alusta varmaan kolme-neljä kertaa, ennen kuin kässäsin homman jujun.

Tarkoituksenihan oli saada huivi valmiiksi veljen häihin mennessä, mutta onneksi niin ei käynyt. Huivi ja mekko eivät nimittäin millään sointuneet yhteen, toinen kun oli sinivalkoista ja toinen turkoosi. Eipä pelittänyt meikätytöllä homma lainkaan, mutta sain kuitenkin lainata siskolta sopivanväristä huivia.
Häät olivat ihanat: sää oli kaunis kuin morsian, aurinko helotti ja hääpari liiteli seitsemännessä taivaassa.

 

Muita kesäkuulumisia (kun kerran otsikko sitä lupaili kovasti): työt jatkuvat vielä joulukuun loppuun saakka lentokentällä, uusi kamera on osoittautunut täydelliseksi löydöksi sekä se tärkein: Oma rakas Mieheni palaa kesätöistään kotiin Lappeenrantaan ja jatkaa kuun lopussa koulun penkkien kuluttamista. Oli nimittäin harvinaisen omituinen kesä, koska asuin kuukauden päivät yksinäni (mitä nyt viikonloppuna saatoin käydä jossain). Aluksi se oli ihan omituista, myöhemmin siihen jo tottui ja sitten vain... oli. Mutta kyllä on ihanaa saada taas seuraa.

Olen hieman myös hamstrannut lankojakin... Jotain kertoo se, että lankavarasto on ryöpsähtänyt ulos Lipastosta ja vallannut olohuoneen hyllykön (olen päivitellyt sekä LankaLipastoa että JämäJemmaa, käykäähän kurkistamassa). Niin, ja se lankojen kilomäärä on kasvanut lähes viiteen. Miehellä lienee sanansa sanottavana tähän asiaan, ellen sitten ole ihan hiljaa, hih. Tosin sitä lankojen määrää on todella vaikea olla huomaamatta.

Hyvää sunnuntaita, miekin aion olla taas syksyä päin kulkiessa aktiivisempi. Pian pääsee kuitenkin neulomaan taas villasukkia ja lapasia ja pipoja ja... Oi, syksy on kivaa! 

Vielä loppusanoina haluan toivottaa veljelleni ja hänen vaimolleen kaikkea hyvää yhteiselle polulle elämän taipaleella.

Olkoon onni myötä matkallanne,

rakkautenne oppaananne,

kun käsi kädessä kulkien

matkaatte halki polkujen.

 ~Ricchan~

 

Neuleplääh selätetty

Olipa kerran jännyys nimeltä Hanko, joka oli masentavan väristä ja outoa. Mälsänruskeaa oikeastaan.

Sitten en keksinyt enää mitään neulottavaa ja neulepläähkin uhkasi. Tästä sisuuntuneena tartuin säälimättä puikkoihin, etsin neulekirjasta sopivan kuvion ja lähdin vain neulomaan pöytätablettia lautasen alle juurikin siitä mälsästä langasta. Katsokaa nyt, eikö olekin tylsän väristä:

Miten lie tuolloinen kauhistus Lankalipastooni livahtanutkaan. Noh, asiasta etananpoimintaan: kuvio alkoi muodostua, ja se itse asiassa onnistui yli odotusten. Neulominen oli mukavaa ja suhteellisen aivotonta, mutta silti sain kulutettua tablettiin pari viikkoa kun hitaasti teki. Kännykän kameran kanssa leikkiessä sain keskeneräisestä työstä melkeinpä armeijanvihreän kuvan, mikä tavallaan avasi silmiä. Onhan se oikeastaan hyvän väristä. Vihertävämpää kuin aiemmin, mutta ei lainkaan huonon väristä.

Sitten, kun kuvasin valmiin työn, ei tylsästä ruskeasta ollut havaittavissa kuin häivähdys. Tabletti on tällä hetkellä pingotuksessa (katsotaan, kässäänkö koko jutun vai tunaroinko sen sen sijaan), joten reunat on vähän vinksin vonksin kuin Peppi Pitkätossun talossa konsanaan.

TABLETTI/Lautasen alunen
(Army Place Mat in Ravelry)

Mitä: Korinpohjapunoksella kuvioitu pöytätabletti
Miten: Neulomalla, 30 cm pitkät puikot (3,5 mm)
Mistä: Hanko (Novitalta)

Menekki: 74 gr

Miten pitkään: 12 pvää

Ja sitten vielä lähikuvaa tuosta korinpohjapunoksesta, vaikka ylemmästäkin kuvasta se tulee selville melkoisen hyvin.

On se aika jännää, miten kameralla voi saada hyvin erivärisiä ja eri tavalla valottuneita kuvia. Onneksi juhannuksena Gigantilla oli kameratarjous, jota en voinut jättää välistä. Pian saan taas ottaa kuvia ihan normikameralla, voi sitä ihanuutta! <3

Valmista ja tulevaa

Kesän tunnistaa käsityöblogeissa siitä, ettei niitä päivitetä tavanomaisella tahdilla. Itse kanssa syyllistyin samaan, mutta eipä se haittaa.

Tilailin Kujeen nettikaupasta lankoja, jotka saivat miut suorastaan hullaantumaan. Samalla kauppareissulla löytyi nimittäin uusin One Piece-manga (jota olin odottanut pari kuukautta), mutta sekin jäi toiseksi. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen, kun sivuutin kirjan täysin. Neulominen on oppimisen sekä kokemuksen myötä noussut arvoasteikossani melkoisen korkealle.

Ja tällaisia ihanuuksiahan paketista paljastui:

Molemmat ylempänä olevat ovat Cascaden Heritage Silk-lankoja, joista on ollut puhetta käsityöblogeissa viime aikoina. Niiden valmistusmaaksihan on muuttunut Kiina (mikä on mitä ilmeisimmin myös vaikuttanut laatuun), mutta nämä neljä vyyhtiä ovat Perusta peräisin. Niiden lisäksi paketista löytyi virolaista villalankaa, jonka oletin kyllä olevan vähemmän valkoista. Mutta mutta, katsotaan mitä tästä tulee. Se on nimittäin ihanaa ja varmasti lämmintä, joten toivottavasti saan aikaiseksi hienon huivin sekä kenties pipon (ooh, ihan asukokonaisuus, vauuuu...)

Olen siis päivitellyt Lankalipastoa, ja kokonaisvarasto lähestyy uhkaavasti kolmea kiloa. Asiasta kuitenkin kukkaruukkuun, lankojen lisäksi olen saanut jotain aikaan neulerintamallakin. Raportointi tosin jäi pari viikkoa valmistumisesta jälkeen.

SINISTÄ LAINETTA
(Blue Wave in Ravelry)

Mitä: Röyhelö-huivi (sininen)

Miten: Neulomalla, sukkapuikot 3,5 mm

Mistä: Creative Can Can (Rico Design)

Menekki: 106 gr

Miten pitkään: Pari viikkoa

En vielä näitä kuvia ottaessani osannut ajaa kännykameraa, joten kuvat ovat vähän mitä ovat. Se ei haittaa, koska tällä viikolla saatan saada parempia kuvia valmiista huivista. Ja koska en löytänyt sopivan kokoisia puikkoja taloudestamme, inspiraatio iski kehiin. Joten, tuota tuota... Otin syömäpuikot apuun *tadaah!*

Kyllä, ihan aidot ovat. Pestyt ja tuskin koskaan käytetyt, mutta nyt osuivat kohdalleen. Jeiii, kyllä hätä keinot keksii!

Koska äiskän synttärit ja äitienpäivä osuivat suurin piirtein kuukauden päähän toisistaan, tein hänelle tällaisen huivin. Toivottavasti se oli mieluinen lahja...

HÄPEÄGALLERIA, osa 2 - wiwwasukkia

Ala-asteella keskityimme (taisi olla vitosluokalla) kokonaisen puoli vuotta villasukkien tekoon. Neulomislangaksi jokainen sai kerän 7Veljestä, joka oli tylsän harmaan väristä. En yllättynyt yhtään, kun osa pyysi saada tehdä vauvan villasukat, kun sukuun syntyisi pienokaisia joulun tienoilla (tai sitten olivat vain laiskoja/pelkäsivät haastetta/halusivat tehdä minisukkia, koska ne on söpöjä).

Asiasta kukkaruukkuun, tässä:

 

...Niin. Sellaiset. Vähän väriä tylsään harmaaseen äiteen lankavarastoista. Värit eivät ihan soinnu keskenään, eivätkä näemmä oikein osu edes kohdalleen, mutta siitäpä viis. Itsetehty on kaikista kaunein, kuten sanotaan. Tai kauhein.

Kuvat aukeavat isommiksi klikkailemalla, jos joku tahtoo käydä vilkaisemassa (tuskin).

Kässänopelle tunnustusta siitä, että joutui jatkuvasti olemaan apuna kun ympäri luokkaa kuuluu koko ajan: ”Mitä seuraavaksi?” ”Mitä mie nyt tein väärin?” ”Apua, lanka purkautuu!!” … Opettajan autuutta tosiaankin.

Tässä vaiheessa taisi tulla pienimuotoinen kato käsitöihin. Vasta ammattikorkeassa hoksasin, että voisin taas alkaa neulomaan. Autuaasti olin unohtanut kaiken oppimani, joten ei muuta kuin puikkoa käteen (kunhan jotkut) ja opettelemaan oikein ja nurin neulomista (kiitos youtube ja kutomo)… Koska mummi alkoi tulla vanhaksi, jouluna 2011 keksin neuloa seuraavaksi jouluksi jokaiselle perheen jäsenelle villasukat. Vuosi aikaa, kyllä siinä ajassa ehtii. Tai niin ainakin ajattelin.

Lankavarastostani löytyy vanhaa luonnonvalkoista (nyt jo kellertävämpää) lampaanvillalankaa, joka on karheaa ja kankeaa neulottavaa. Yhdistetään siihen vielä osaamattomuus, mutta polttava halu oppia kantapään kautta neulomista, ja saadaan tämä:

Kyllä, se on sukka. Kankea, miulle ihan liian iso, tönkkö, kantapää on neulottu vahingossa kokonaan nurin kun sekosin suunnissa. Ja tähän yhteen sukkaan meni puoli vuotta.

Tässä vielä lähikuvaa kantapäästä:

Vertailu nykyiseen nostaa kuitenkin hymyn huulille. Edistystä on todellakin havaittavissa, ja nyt ymmärrän jo puikkojen koosta sekä langan paksuudesta ja neulekaavioista jotakin.

Vielä lohdutukseksi ei-niin-vanha (vuosi sitten neulottu), pariton vauvelin söpö ja ihana wiwwasukka, jota aina silloin tällöin käyn silittelemässä. Se kun on vaan niin ihanan pieni <3