Vuoden 2021 odottamattomuus

Käsityöihmisenä hamstraan lankaa. Se on sellainen ihmisen perusvietti, jota hyödynnetään kaupallisuuden alttarilla yhä tänäkin päivänä - esimerkkeinä muumimukit, Magic The Gathering-kortit, Pokémonit, ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Sama pätee myös lankaan, ja käsityöläinen rakastaa tarinaa langan takana. Kainuunharmasta, alpakkaa, jakkia, käsinvärjättyä, teollisesti värjättyä, täplikästä, raidallista, kaikenlaista. Luonnollista ja ei-niin luonnollista väriskaalaa, puhumattakaan eri materiaaleista. Voi mitä kaikkea lanka voikaan olla!

Ostin keväällä 2015 Lanamanian helmilankaa, jossa oli nimensä mukaisesti tencel-kuidun seassa   jauhettua helmeä. Uudesta Seelannista Lappeenrannan Tuuliviiri-lankakauppaan kotiutunut vyyhti oli kallein lankahankintani ikinä, 37 euroa vain sadasta grammasta himmeän pehmeähohtoista valkoista luksusta. Se oli ohutta, pitsivahvuista, ja niin uskomattoman kaunista. Heti sen nähdessäni tiesin, että tuon minä haluan. Tuosta haluan tehdä jotain todella erityistä, ja juuri minulle itselleni.

Kerroin jo silloin, että aion tehdä tästä langasta häähuivin, kun jonain päivänä menen naimisiin. Kauppias pyysi laittamaan kuvan valmiista työstä, mutta kauppaa ei valitettavasti ollut enää olemassa kuutta vuotta myöhemmin, kun astuin avioliiton satamaan. En ole myöskään tehnyt blogijulkaisua neuleesta. Asia on korjattava mitä pikimmiten.

Kielo-huntu
(Kielo-huntu in Ravelry)

Mikä: Häähuntu
Ohje: Sovellettu metsäkielo-kuvio Haapsalun shaalit - pitsien aatelia-kirjasta
(Minerva Kustannus Oy, 2016), ainaoikein-reunus
Puikot: 3 mm metallipyöröpuikko, 120 cm kaapeli
Lanka: Lanamania Pearl Lace, värissä Atlantica
Tiheys: -
Kulutus: 14 gr
Aikaa kului: 4,5 päivää (projekti kesti noin kuukauden)

Häämme tulivat hieman yllättäen, ja kun sanon yllättäen, tarkoitan sitä todella. Me nimittäin karkasimme naimisiin kummankaan vanhempien tietämättä, noin kuukauden kuluttua kosinnasta. Ja se oli ihanan helppoa sekä stressitöntä!

Kutsuimme mukaan todistajiksi parhaat ystäväni ja mieheni sisaren, teimme varaukset maistraattiin sekä ravintolaan ja tilasin kukat paikallisesta pienestä kukkakaupasta. Pari päivää ennen häitä teimme vielä häämatkavarauksen Peurunkaan, jossa vietimme viikonlopun vain kahdestaan. Sormuksia emme ole hankkineet vielä tänäkään päivänä, emmekä ole kokeneet sitä tarpeelliseksi. Kumpikaan meistä ei juurikaan käytä koruja, ja olimme jo hankkineet yhteisen auton sinä kesänä.

Hääpäivä oli syyskuun ensimmäinen, aurinkoinen ja lämmin, tuulessa aivan pieni aavistus lähestyvää syksyä. Neulojana suurin paine oli saada huntu valmiiksi ajoissa, hääpäivän aamuna päättelin viimeiset silmukat ja höyrytin huivin vesikattilan yllä vain muutama tunti ennen seremoniaa.

Työ oli sujunut takkuisasti, olin valinnut vääränlaiset puikot alkuun ja lanka katkesi yllättävän helposti. En halunnut mitään suuren suurta huntua, valmiin ihanuuden korkeus on 20 cm ja leveys 42 cm. Tahaton viittaus elämän tarkoitukseen siis.

Tiesin aina meneväni naimisiin. Se oli tunteellinen hetki ja vaikka sukunimeni muuttui, mikään muu ei muuttunut - no, juridisesti yhteiskunnan silmissä osa asioista, mutta arkielämässä ei mikään. Rakkaus, kunnioitus, huomioon ottaminen, ystävyys, kemia minun ja mieheni välillä... Se kaikki on vain vahvistunut vuosien varrella, ennen ja jälkeen naimisiin menemisen. Luulen, että sitä on onnellinen elämä. Sitä, että on joku, jonka kanssa sen jakaa ja kulkea samaa polkua edes osan matkasta.

Parasta elämän kumppanissahan on se,  ettei se joku ei ole pakko olla aina puoliso. Ystävät, vanhemmat, se kohtalon polkuja kulkeva toveri on jokaisella omansa. Me jokainen katsomme maailmaa omien silmiemme kautta, ja on onni jakaa oman elämäni näkymä mieheni kanssa. Silloin tulee huomanneeksi paljon enemmän kuin vain yhdestä näkökulmasta.

Maailma on kaunis ❤

-Ricchan-

Menettämisestä

 Rakkaus ei katoa koskaan.

Villapesusisko
(Villapesusisko in Ravelry)

Mikä: Kolmiohuivi erilaisin pintaneulein
Ohje: Villapesusiskot /Pirjo Lakkapää ja Katri Raunama
Puikot: 3 mm KnitPro Symfonie-pyöröt, 80 cm/120 cm kaapeli
Lanka: Louhittaren Luolan Väinämöinen-sukkalanka,
väreissä Velho (violetti), Kaamos (musta), Kaunokki (sininen) ja Koivu (valkoinen)
Kulutus: Velho 66 gr, Kaamos 47 gr, Kaunokki 38 gr, Koivu 14 gr eli yht. 165 gr
Aikaa kului: 13,5 pvää

Neuloin kesällä 2019 tämän mallin suruhuivina. Menettäminen ei ole koskaan helppoa, eikä tunteiden käsitteleminen ole kovinkaan yksinkertaista. Itkeminen, vihan tunteet, paha olo ja sureminen oli oikeutettua, mutta kriisin osuessa kohdalle en osannut käsitellä niitä. Kuten tapana maassamme on, suljin sen sisimpääni mustaan laatikkoon ja heitin avaimen jorpakkoon.

"Käsittelen asiat sitten kun minulla on aikaa." Se aika koitti kun aloitin neulomaan tätä huivia. Jokaisella kerroksella pohdin keskusteluita, yhteisiä hetkiä ja kaukaisia muistoja, painavien kyynelten valuessa poskillani. Neuloin ikäväni, murheeni sekä vihani silmukka silmukalta huiviin, toivoen sen poistavan tnuo kamalat, epämiellyttävät tunteet sydämestäni ja sielustani.

Väinämöinen on sukkalankaa, eli nylonilla vahvistettua konepestävää villaa. Kenties siitä johtui, ettei huivistani tullut niin iso ja lämmin kietoutumishuivi kuin heillä, jotka neuloivat omansa merinosinkuista. Minun halaukseni on lämmin ja pienempi, juuri sopivan kokoinen minulle. Juuri sen verran lämpöä ja rakkautta itseäni kohtaan kuin mitä pystyin ottamaan vastaan.

Lankoja valitessani päädyin synkin ajatuksin lempiväreihini, violettiin ja siniseen. Kiedoin ne Kaamoksen tummaan huntuun, mutta halusin muistaa myös toivon. Valkoinen, harmain pilkuin koristeltu Koivu-väri oli juuri täydellinen: toivo ei koskaan ole täysin valkoista ja puhdasta, vaan se on saanut oman osansa murheesta. Se toimisi muistutuksena, että synkimmälläkin hetkellä on olemassa iloa ja naurua. Maailma on kaunis, vaikka tuntuisi kuin sielu mätänisi sisältä.

Suru on siitä ikävä seuralainen, että menetyksien myötä sen tuoma paha olo ei missään kohtaa katoa täysin. Päinvastoin, tuntuu kuin uusi menetys vain kerryttäisi entisen, jo parantuneen haavan päälle uutta repeämää niin, että haavan umpeutumisessa kestää ikuisuus.

Itku on syvempää, suoraan sielusta kantautuvaa. Sydän tykyttää tiheämmin ja tiheämmin, räkä valuu poskille ja sekoittuu kyynelten suolaiseen vanaan ja koko keho vain vapisee murheen liian lujaa rutistavissa kourissa. Keuhkoista puristuu ulos kaikki ilma ja sen syvyyksistä nousee ääni, joka suorastaan painuu tuskan alla. Pelko nousee kurkkuun, itku ei tunnu loppuvan koskaan, ei nyt kun pato on vihdoin auennut. Kuinka voin ikinä lakata suremasta?

Ja kuitenkin, jossain kohtaa, se loppuu, vaimenee, sammuu. Silmät ovat punaiset ja olo turta, sisimmässä on jotain puhdistunut ja jäljelle on jäänyt lommoinen, pohjaton tyhjyys. Tyhjyys, jonka voi täyttää rakkaudella, naurulla, ilolla ja ystävällisyydellä - tai alkoholilla, huumeilla, vihalla, katkeruudella, onnettomuudella, toivottomuudella.

En ole koskaan ollut hyvä vihaamaan ketään. Viha on liian energiasyöppö tunne kannettavaksi pitkään ja siksi se laantuu nopeasti.

Menehtyneiden ei tarvitse kärsiä enää kipua ja se riittää minulle. Jotkut asiat ovat lopullisia, eikä niihin ole olemassakaan keinoja tai vippaskonsteja ihmisen käytettävissä. Ihmisen voimat kun ovat rajalliset, eikä oman mielenterveyden rajojen pingottaminen ole hyväksi. Sen ymmärtäminen on rankkaa, mutta tarpeellista. On osattava suojella itseään ja antaa menetettyjen ihmisten mennä. Kuolleita ei ole kukaan vielä onnistunut herättämään eloon.

Joka vuosi muistan asian ja sanottakoon, että ikävä kirveltää yhä vähemmän ja vähemmän mitä enemmän vuodet ovat vierineet. Niitä on vasta kaksi, mutta kuka määrittää ajan sille, kuinka pitkään saa surra? Suru kun ei koskaan poistu täysin.

Jotain hyvääkin on tapahtunut: sydämeni on tapahtumien mukanaan tuomien tunteiden myötä vahvistunut ja osaan rakastaa syvemmin. Osaan arvostaa sitä, mikä minulla on tällä hetkellä ja mikä on omasta mielestäni tärkeintä, osaan myös sanoa sen läheisilleni. Uskallan sanoa, että rakastan heitä.

Rakastan heitä niin, että sieluni suorastaan pakahtuu.

Sain taas uusia suru-uutisia lokakuussa. Tein päivän työt, pidin surun miten kuten kurissa töissä, tulin kotiin ja itkin. Itkin ja vapisin kuin pieni lapsi, ja se teki hyvää. Menetys sattuu, suru saa sattua. Tunteeni ovat olemassa minua varten, niitä ei tarvitse oikeuttaa kellään toisella. Tuntui, että suren nyt jotenkin vapaammin.

Jonain päivänä syksyn mukanaan tuoman menetyksen murhe vaimenee riittävästi jotta voi jälleen nauraa. Onni ja ilo kun eivät mitenkään mitätöi tuskaa tai kaipausta, ihminen kykenee hymyilemään vaikka sydän helisisi rikkinäisenä, ihminen kykenee tuntemaan iloa vaikka suru olisi läsnä.

Jos joku sanoo, ettet saa iloita kohdattuasi vaikeuksia, hän on väärässä. Sinulla ja minulla, meillä kaikilla, on oikeus juuri niihin tunteisiin jotka ovat juuri nyt tässä hetkessä. Voit kokea suurta tuskaa ja kuitenkin seuraavassa hetkessä iloita aidosti elämästä. Se ei ole millään tavalla luonnotonta, se on pelkästään inhimillistä.

Sydän kyllä paranee ajan kanssa, vaikka arpi ei poistukaan. Arven kanssa on mahdollista jatkaa eteenpäin, kohti parempaa huomista. Asia vaatii oman työstämisensä, se ei tule hetkessä. Mutta ei se ole mahdotontakaan, jollei sitten päätä jäädä suruun ja katkeruuteen. Minä en halua.

Aion jatkaa eteenpäin tämän huivini kanssa. Aion käyttää sitä iloisissa tapahtumissa, nauttia se ylläni elämästä, kokea hauskoja asioita, keskustella ihmisten kanssa ja oppia uutta. Uusien tunteiden sekä kokemusten myötä kaikki ne pahat ajatukset, jotka neuloessani luovutin tähän huiviin, katoavat. Ne haihtuvat pois, sillä rakkaus ei koskaan katoa.

Rakkaus on kanssamme surussa ja murheessa, se kulkee kanssamme ilossa sekä onnessa ja pysyy vierellämme joka hetki päiviemme loppuun saakka.

-Ricchan-

Mielenterveyden puolesta 10.10.

Lokakuun kymmenes edustaa kansainvälistä mielenterveyden päivää. Sen tarkoituksena on tuoda tietoisuuteen arjen tapoja pitää huolta mielenterveydestä, poistaa leimoja ja ennakkoluuloja, tuuletella pölyyntyneitä käsityksiä ja muistuttaa meitä jokaista itsestämme ja itsemme huolehtimisesta.

10.10. tuubihuivi

(10.10. tuubihuivi in Ravelry)

Mikä: Kuvioneuletuubihuivi

Ohje: Tuubihuivi / Kardemumman Talo

Puikot: 5 mm pitkät puikot

Lanka: Novita Oodi, vihreä värikirjo, neulottu kaksinkertaisen

Kulutus: 180 gr

Aikaa kului: 4 pvää

Olen ollut mukana Savonlinnan Kriisikeskuksen järjestämässä Yeesi-toiminnassa. Sen myötä olen oppinut paljon asioita itsestäni, itsetutkiskelusta, mielen hyvinvoinnin tärkeydestä sekä ilon merkityksestä arjessa. Olen myös oppinut kuinka stereotyyppisiä, rasistisia ja kohtuuttoman julmia asenteita ihmisillä on kun mielenterveydestä aletaan keskustelemaan vakavasti.

Sen sijaan, että puhuttaisiin hyvinvoinnista, puhutaan sairaudesta ja pelosta niitä kohtaan, joilla "kaikki ei ole okei". Aivan kuin ongelmien upottaminen alkoholin nauttimiseen joka viikonloppu olisi sitten oikea ratkaisu, vain koska suuri osa yhteiskuntamme kansalaisista ratkaisee sillä asiat. Tai tunteiden ymmärtämisen ja niiden käsittelyn sijaan harhautetaan itseämme syömällä roskaruokaa ja herkkuja aina kun elämä potkii. Tavalla tai toisella tukahdutetaan tunteet tekemällä töitä niin ettei  "ehdi" ajatella omia asioita tai sitä, mistä saisi iloa sen hetkiseen ahdistukseen ja tuskaan.

Kyllä minä sen käyttäytymismallin tajuan ja empatisoin isosti, jopa niin paljon että toteutan sitä itsekin. Mutta meidän pitäisi myös nähdä vaivaa pitääksemme itsemme, olemuksemme, minuutemme ja ennen kaikkea mielemme kunnossa.

Kaikkihan me kuitenkin haluamme elää onnellisina, eikö vain?

Tämän vihreän huivin tein kaksinkertaisena Novita Oodista mielenterveyden tempausta varten. Sinne oli tarkoitus pukeutua mahdollisimman paljon vihreään, mutta en omista juurikaan kyseistä väriä olevia vaatekappaleita. Neulojaltahan nopean huivin tekeminen sujuu muutamassa tunnissa, ja niin syntyi tämä huivi. Etenkin nyt kriisiaikana sen mukanaan tuomat muistutukset ovat kultaakin kalliimpia.

Haluaisin vielä loppuun laittaa Savonlinnan Kriisikeskuksen blogiin kirjoittamani tekstin. Sitä ei ole pakko lukea, mutta jos niin teet saat sydämelliset kiitokseni.

Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne <3

-Ricchan-

Mieli ja sen terveys

Vähän turhan usein nuo sanat mielletään mielen sairauksiin, jossain kaukana suljettujen ovien takana tapahtuviin hoitoihin, joita tehdään ”niille epävakaille” ja ”sairaille”.

On suuri surku, ettei kulttuurissamme tunneta vielä riittävän laajasti millainen terve mieli on ja miten sen tuoma tyyneys sekä rauha muuttaisivat nykyistä arkielämäämme huomattavan radikaalisti. Olemme niin turtuneita stressiin, jatkuviin vaatimuksiin, aikapulaan ja tekemään mahdollisimman monta asiaa yhtä aikaa. Tehdessämme töitämme ajattelemme jo seuraavaa tulevaa tehtävää. Nykyinen on saatava käsistä pois, on oltava tehokkaita, nopeita, aikaansaavia. Nipistämme lisäminuutteja unesta, hotkimme ruoan, jotta voimme tehdä lisää työtä, pikasuukotamme rakkaamme ovesta ulos pitkän halauksen sijaan.

Yksinkertaisesti hoputamme itsemme näännyksiin.

Ja ennemmin tai myöhemmin tästä seuraa pysähdys. Ei mikään lempeä, hiljaa jarruteltu, vähä kerrassaan vauhdin pudottaminen, vaan umpirehellinen törmääminen siihen oman jaksamisen muuriin. Se muuri ei anna periksi.

Mikä saa meidät ajamaan itsemme uuvuksiin? Syitä lienee niin monta kuin on ihmisiäkin, mutta pääasiassa tavoittelemme jotain. Hyviä arvosanoja, parempaa työpaikkaa, jonkun ihailemamme henkilön huomiota, arvostamamme ihmisen hyväksyntää. Haluamme toteuttaa unelmiamme, ja sen eteen olemme valmiit uhraamaan lähes mitä vain – jopa oman mielenterveytemme, jaksamisemme. Katse suunnattuna tulevaisuuteen unohdamme tämän hetken, jätämme näkemättä itsemme juuri sillä hetkellä.

Haluaisin muistuttaa sinua, että muistathan pysähtyä välillä. Muistathan, että vaikka maailma vaatisi miten paljon, on sinulla ja jokaisella lupa vain katsella tätä nykyistä hetkeä. Jokaisella on velvollisuus itseään kohtaan pysähtyä muutamaksi minuutiksi vain tunnustelemaan omaa oloa ja hengittämään. Yksinkertaisesti olemaan läsnä oman itsensä kanssa.

Tein sitä kuukauden verran ja koin voivani todella paljon paremmin. Maailma ei tuntunut enää niin kiireiseltä tai ahdistavalta, kunhan vain muistin ottaa vartin elämästäni itseäni varten.

Ajatukset selkenivät, mielen valtoimenaan kuohuvat tunteet sekä mieliteot tyyntyivät vaahtopäistä hiljaa virtaavaksi joeksi. Mutta maailma on liian vahva ja mukaansa tempaava. Täytin taas tyhjän tilan kalenteristani lupautumalla hommaan jos toiseenkin ja lopulta uhrasin nuo minuutit voidakseni tehdä asioita muiden vuoksi, muita varten. Nyt, parin viikon jälkeen se sama kiireisen elämän ahdistus on alkanut hiipiä takaisin. Enkä oikeastaan edes kunnolla muista, mille uhrasin oman aikani. Minkä takia luovuin omasta hyvinvoinnistani?

Onneksi minua muistutettiin. Minulle kerrottiin, miten oleellista oman jaksamisen kannalta olisi olla itsensä kanssa hetken aikaa ilman muun maailman hyörinää. Kaikkien tulisi voida olla hyvä olla omissa nahoissaan. Pysähtyä hetkeksi ja arvostaa itseämme sellaisina kuin olemme. Hengittää ja rauhoittua. Tai sitten vain tanssia ilman että kukaan näkee, sillä se jos mikä heivaa kaikki murheet mäkeen kerrasta.

Nyt on minun vuoroni muistuttaa sinua.

Maailman kuohut tuntuvat vähemmän kuormittavilta kun mielemme on tyyni.

Platonin Faidros-dialogista lainaten: ”Cito rumpes arcum, semper si tensum habueris” eli vapaasti suomennettuna ”nopeasti rikot jousen jos pidät sitä aina jännityksessä”.

Ota siis itsellesi aikaa ja ole vain. Ihan luvan kanssa.

Vuosi vaihtui, voisinko minäkin?

Olisipa helppoa vain laittaa joitain asioita elämästään vaihtokoppaan. Viime syksyn muutto ja elämänmuutokset ovat olleet henkisesti raskaita, enkä oikein vieläkään koe että olisin täysin balanssissa kaiken kanssa. Eläminen täällä susirajalla tuntuu mukavalta! Rakastan tätä rauhaa ja hiljaisuutta kaikkien niiden meluntäyteisten keskustaelämisen vuosien jälkeen. On ihanaa, kun rakkaani on täällä lähellä ja näemme toisiamme useammin. Ystävät tosin jäivät edelliselle paikkakunnalle ja heitä on toisinaan ikävä, mutta senkin saa korjattua kun pitää yhteyttä ja päräyttää joskus käymään. Suurin murheen kryyni on (valitettavasti) työ. Sanomatta sen enempää joskus haluaisin heittäytyä työttömäksi ja ihan vain.. Hengittää! Tehdä asioita josta nauttii... Tilanne kaipaa muutosta, löytäisinpä vain rohkeutta!
Back to the Business!
Marras- joulukuun ajalla on valmistunut neuletöitä.
Jokaisesta en ala suuremmin kertoilemaan, haluan vain näyttää ne teille, jotta pääsen aloittamaan tämän vuoden puhtaalta pöydältä :'D
Näin mukava minä olen..

Chrysaetos - huivi

By Heidi Alander

 Lanka: Drops Nord

Puikot: 4-4.5mm

Ohje: Ravelrystä (maksullinen) 

Tämä malli on mukavan vaihteleva, on ainaoikeaa, tasaista neuletta sekä pitsiä. Tämä vielä sillälailla kesken, että pingottamista kaipaisi ja päättelykeijukin eksyi reitiltään.. 

Joulukalenterisukat 2018

By Niina Laitinen

 Lanka: 7 veljestä luonnonvalkoinen ja havu + punainen glitter Novita välke? 

Puikot: 3.5mm

Ohje: Taimitarha-fb ryhmässä yhteisneulonnasta

Villapesupäkät

By Pirjo Lakkapää ja Katri Raunama

 Lanka: Rintalan tilan Ilo ja Suru sukkalanka

Puikot: 3.5mm

Ohje: Ravelrysta (ilmainen) 

Treysta 

By Jennifer Steingass

 Lanka: Hjertegarn SW Merinoull

Puikot: 4.5 ja 3.5

Ohje: Ravelrysta (maksullinen) tai Lainemagasine nro. 4(?)

Sukkaresepti- sukat

By Koukuttaja- Marika

 Lanka: Drops Fabel Print

Puikot: 2.5mm

Ohje: Ravelrysta (ilmainen) 

Nämä sukat on rakennettu Sukkaresepteistä, joista vot valita mieleisesi vaihtoehdot :) 

Elämän Virta

By TiiQ

 Lanka: Tukuwool värissä Mantu

Puikot: 3mm

Ohje: Sukka Finlandia kisaohje, mahdollisesti kilpailun jälkeen saatavana Ravelrysta? 

Nämä ovat tosiaan SukkaFinlandian lämmittelysukat, jotka valmistuivat joulukuussa, koska eihän sitä kisaa voi lämmittelemättä aloittaa :D

Cuneus- huivi

By Koukuttaja

Lanka: Adlibris baby merino 

Puikot:3mm?

Ohje: Ravelrysta (ilmainen) 

Sama kuin edellisessä huivissa, pingotusta ja päättelyä vailla... 

Keskeneräisiä töitä tällä hetkellä 2, Heidi Alanderin Adventti mysteeri knitalongin Kaarne- huivi, johon valitsin varastosta lankoja joita en ikinä muuten käyttäisi. Kaikki ovat mohair-akryylisekoitelankoja. Novita Rosen turkoosi lanka kyllä uhkaa loppua kesken, joten on kai keksittävä vaihtoehtoinen lopetus kyseiseen huiviin, koska en todella aio käydä sitä purkamaan!

Toinen aktiivinen keskeneräinen on nyt tammikuussa aloitettu Susanna Winterin Hyggedays-villapaita (ohje ravelryssa, maksullinen).

Lanka investointeja on tullut tehtyä Joulun aikana hurjasti (ihan kuin olisin tarvinnut yhtään enempää) , ja ostoskoriin on päätynyt minulle uusia lankoja uusilta värjäreiltä kuten Ikke Yarns, Wool me once Fibers, WoolAmalia, Mothy and the Squid sekä Lanitiun ex Machina. En tiedä mitä kaikkea noista teen, kun tuli tilattua sinkku sekä sukkalankaa, mutta eiköhän kaikki jotenkin joskus saada tursattua.

Olen myös ottanut projektiksi tehdä lankainventaarion ja kirjata stashini Ravelryyn. Tähän mennessä pelkkiä täysiä keriä on lähes 6 kiloa, jämiä en ole edes laskenut vielä ja kaapeissa lymyää vielä 2 n. 30L muovilootaa jotka sisältävät jämiä sekä täysiä keriä *nielaisu* .. Taitaa tulla tupenrapinat :'D.

Joululahdaksi sain Banelta 30€ lahjakortin Taito- shoppiin, joten ehkä koitan tuhlata sen välineiden uusimiseen langan sijasta.. Tai ehkä ihan pikkuisen lankaa? Jooko?

Tein myös itselleni lupauksen, että alan pitää kirjaa paremmin tekemistäni neuletöistä ja langan kulutuksesta. Aion aloittaa sen nyt kaikista 2019 aloitetuista/tehdyistä töistä, joten listan avaa mukavasti SukkaFinlandian Etappi 1, mutta niistä lisää toisen kerran :)

Mukavaa alkanutta vuotta!

~ Ma-chan ~