Vuoden 2021 odottamattomuus

Käsityöihmisenä hamstraan lankaa. Se on sellainen ihmisen perusvietti, jota hyödynnetään kaupallisuuden alttarilla yhä tänäkin päivänä - esimerkkeinä muumimukit, Magic The Gathering-kortit, Pokémonit, ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Sama pätee myös lankaan, ja käsityöläinen rakastaa tarinaa langan takana. Kainuunharmasta, alpakkaa, jakkia, käsinvärjättyä, teollisesti värjättyä, täplikästä, raidallista, kaikenlaista. Luonnollista ja ei-niin luonnollista väriskaalaa, puhumattakaan eri materiaaleista. Voi mitä kaikkea lanka voikaan olla!

Ostin keväällä 2015 Lanamanian helmilankaa, jossa oli nimensä mukaisesti tencel-kuidun seassa   jauhettua helmeä. Uudesta Seelannista Lappeenrannan Tuuliviiri-lankakauppaan kotiutunut vyyhti oli kallein lankahankintani ikinä, 37 euroa vain sadasta grammasta himmeän pehmeähohtoista valkoista luksusta. Se oli ohutta, pitsivahvuista, ja niin uskomattoman kaunista. Heti sen nähdessäni tiesin, että tuon minä haluan. Tuosta haluan tehdä jotain todella erityistä, ja juuri minulle itselleni.

Kerroin jo silloin, että aion tehdä tästä langasta häähuivin, kun jonain päivänä menen naimisiin. Kauppias pyysi laittamaan kuvan valmiista työstä, mutta kauppaa ei valitettavasti ollut enää olemassa kuutta vuotta myöhemmin, kun astuin avioliiton satamaan. En ole myöskään tehnyt blogijulkaisua neuleesta. Asia on korjattava mitä pikimmiten.

Kielo-huntu
(Kielo-huntu in Ravelry)

Mikä: Häähuntu
Ohje: Sovellettu metsäkielo-kuvio Haapsalun shaalit - pitsien aatelia-kirjasta
(Minerva Kustannus Oy, 2016), ainaoikein-reunus
Puikot: 3 mm metallipyöröpuikko, 120 cm kaapeli
Lanka: Lanamania Pearl Lace, värissä Atlantica
Tiheys: -
Kulutus: 14 gr
Aikaa kului: 4,5 päivää (projekti kesti noin kuukauden)

Häämme tulivat hieman yllättäen, ja kun sanon yllättäen, tarkoitan sitä todella. Me nimittäin karkasimme naimisiin kummankaan vanhempien tietämättä, noin kuukauden kuluttua kosinnasta. Ja se oli ihanan helppoa sekä stressitöntä!

Kutsuimme mukaan todistajiksi parhaat ystäväni ja mieheni sisaren, teimme varaukset maistraattiin sekä ravintolaan ja tilasin kukat paikallisesta pienestä kukkakaupasta. Pari päivää ennen häitä teimme vielä häämatkavarauksen Peurunkaan, jossa vietimme viikonlopun vain kahdestaan. Sormuksia emme ole hankkineet vielä tänäkään päivänä, emmekä ole kokeneet sitä tarpeelliseksi. Kumpikaan meistä ei juurikaan käytä koruja, ja olimme jo hankkineet yhteisen auton sinä kesänä.

Hääpäivä oli syyskuun ensimmäinen, aurinkoinen ja lämmin, tuulessa aivan pieni aavistus lähestyvää syksyä. Neulojana suurin paine oli saada huntu valmiiksi ajoissa, hääpäivän aamuna päättelin viimeiset silmukat ja höyrytin huivin vesikattilan yllä vain muutama tunti ennen seremoniaa.

Työ oli sujunut takkuisasti, olin valinnut vääränlaiset puikot alkuun ja lanka katkesi yllättävän helposti. En halunnut mitään suuren suurta huntua, valmiin ihanuuden korkeus on 20 cm ja leveys 42 cm. Tahaton viittaus elämän tarkoitukseen siis.

Tiesin aina meneväni naimisiin. Se oli tunteellinen hetki ja vaikka sukunimeni muuttui, mikään muu ei muuttunut - no, juridisesti yhteiskunnan silmissä osa asioista, mutta arkielämässä ei mikään. Rakkaus, kunnioitus, huomioon ottaminen, ystävyys, kemia minun ja mieheni välillä... Se kaikki on vain vahvistunut vuosien varrella, ennen ja jälkeen naimisiin menemisen. Luulen, että sitä on onnellinen elämä. Sitä, että on joku, jonka kanssa sen jakaa ja kulkea samaa polkua edes osan matkasta.

Parasta elämän kumppanissahan on se,  ettei se joku ei ole pakko olla aina puoliso. Ystävät, vanhemmat, se kohtalon polkuja kulkeva toveri on jokaisella omansa. Me jokainen katsomme maailmaa omien silmiemme kautta, ja on onni jakaa oman elämäni näkymä mieheni kanssa. Silloin tulee huomanneeksi paljon enemmän kuin vain yhdestä näkökulmasta.

Maailma on kaunis ❤

-Ricchan-