Vuoden 2021 odottamattomuus

Käsityöihmisenä hamstraan lankaa. Se on sellainen ihmisen perusvietti, jota hyödynnetään kaupallisuuden alttarilla yhä tänäkin päivänä - esimerkkeinä muumimukit, Magic The Gathering-kortit, Pokémonit, ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Sama pätee myös lankaan, ja käsityöläinen rakastaa tarinaa langan takana. Kainuunharmasta, alpakkaa, jakkia, käsinvärjättyä, teollisesti värjättyä, täplikästä, raidallista, kaikenlaista. Luonnollista ja ei-niin luonnollista väriskaalaa, puhumattakaan eri materiaaleista. Voi mitä kaikkea lanka voikaan olla!

Ostin keväällä 2015 Lanamanian helmilankaa, jossa oli nimensä mukaisesti tencel-kuidun seassa   jauhettua helmeä. Uudesta Seelannista Lappeenrannan Tuuliviiri-lankakauppaan kotiutunut vyyhti oli kallein lankahankintani ikinä, 37 euroa vain sadasta grammasta himmeän pehmeähohtoista valkoista luksusta. Se oli ohutta, pitsivahvuista, ja niin uskomattoman kaunista. Heti sen nähdessäni tiesin, että tuon minä haluan. Tuosta haluan tehdä jotain todella erityistä, ja juuri minulle itselleni.

Kerroin jo silloin, että aion tehdä tästä langasta häähuivin, kun jonain päivänä menen naimisiin. Kauppias pyysi laittamaan kuvan valmiista työstä, mutta kauppaa ei valitettavasti ollut enää olemassa kuutta vuotta myöhemmin, kun astuin avioliiton satamaan. En ole myöskään tehnyt blogijulkaisua neuleesta. Asia on korjattava mitä pikimmiten.

Kielo-huntu
(Kielo-huntu in Ravelry)

Mikä: Häähuntu
Ohje: Sovellettu metsäkielo-kuvio Haapsalun shaalit - pitsien aatelia-kirjasta
(Minerva Kustannus Oy, 2016), ainaoikein-reunus
Puikot: 3 mm metallipyöröpuikko, 120 cm kaapeli
Lanka: Lanamania Pearl Lace, värissä Atlantica
Tiheys: -
Kulutus: 14 gr
Aikaa kului: 4,5 päivää (projekti kesti noin kuukauden)

Häämme tulivat hieman yllättäen, ja kun sanon yllättäen, tarkoitan sitä todella. Me nimittäin karkasimme naimisiin kummankaan vanhempien tietämättä, noin kuukauden kuluttua kosinnasta. Ja se oli ihanan helppoa sekä stressitöntä!

Kutsuimme mukaan todistajiksi parhaat ystäväni ja mieheni sisaren, teimme varaukset maistraattiin sekä ravintolaan ja tilasin kukat paikallisesta pienestä kukkakaupasta. Pari päivää ennen häitä teimme vielä häämatkavarauksen Peurunkaan, jossa vietimme viikonlopun vain kahdestaan. Sormuksia emme ole hankkineet vielä tänäkään päivänä, emmekä ole kokeneet sitä tarpeelliseksi. Kumpikaan meistä ei juurikaan käytä koruja, ja olimme jo hankkineet yhteisen auton sinä kesänä.

Hääpäivä oli syyskuun ensimmäinen, aurinkoinen ja lämmin, tuulessa aivan pieni aavistus lähestyvää syksyä. Neulojana suurin paine oli saada huntu valmiiksi ajoissa, hääpäivän aamuna päättelin viimeiset silmukat ja höyrytin huivin vesikattilan yllä vain muutama tunti ennen seremoniaa.

Työ oli sujunut takkuisasti, olin valinnut vääränlaiset puikot alkuun ja lanka katkesi yllättävän helposti. En halunnut mitään suuren suurta huntua, valmiin ihanuuden korkeus on 20 cm ja leveys 42 cm. Tahaton viittaus elämän tarkoitukseen siis.

Tiesin aina meneväni naimisiin. Se oli tunteellinen hetki ja vaikka sukunimeni muuttui, mikään muu ei muuttunut - no, juridisesti yhteiskunnan silmissä osa asioista, mutta arkielämässä ei mikään. Rakkaus, kunnioitus, huomioon ottaminen, ystävyys, kemia minun ja mieheni välillä... Se kaikki on vain vahvistunut vuosien varrella, ennen ja jälkeen naimisiin menemisen. Luulen, että sitä on onnellinen elämä. Sitä, että on joku, jonka kanssa sen jakaa ja kulkea samaa polkua edes osan matkasta.

Parasta elämän kumppanissahan on se,  ettei se joku ei ole pakko olla aina puoliso. Ystävät, vanhemmat, se kohtalon polkuja kulkeva toveri on jokaisella omansa. Me jokainen katsomme maailmaa omien silmiemme kautta, ja on onni jakaa oman elämäni näkymä mieheni kanssa. Silloin tulee huomanneeksi paljon enemmän kuin vain yhdestä näkökulmasta.

Maailma on kaunis ❤

-Ricchan-

Eläimelliset pariskuntasukat

Aion nyt kertoa karmean totuuden: En ole lainkaan kesäihmisiä. Kun helteet saapuvat ja ulkolämpötila kohoaa yli kahdenkymmenenviiden asteen, muuttuu oloni sietämättömäksi. Helpotuksen huokaus on suuri, kun viileämmät kelit sekä aavistus syksystä elokuisessa tuulessa saapuvat tuoden mukanaan lupauksen tulevasta talvesta. Jep. Voitte tuomita.

Syksyssä parasta lienee syy kaivaa taas puikot esiin. Tämä vuosi on kyllä ollut siitä poikkeuksellinen, että on suorastaan himottanut neuloa - myös silloinkin kun lämpötila on ollut myös yöllä kolmosella alkavissa lukemissa. Valitettavasti en ole voinut neulostaa, sillä ihottuma on vaivannut sormia - ja vaivaa edelleen. Ollaan kuitenkin jo niin hyvissä kantimissa, että kuivasta, vesirakkulaisesta sekä kuoriutuvasta ihosta huolimatta olen saanut neulottua jopa viisitoista kerrosta villasukkaa. Tästä on hyvä jatkaa, tavalla tai toisella.

Onneksi vielä on edellisen vuoden käsitöitä jäljellä, joista voin kirjoittaa. Tällä kertaa jopa kaksin kappalein, kyseessä ovat nimittäin pariskuntasukat.

Pupusukat (L-koko)
(Pupusukat, L-koko in Ravelry)

Mikä: Hörökorvat (72 s.)
Ohje: Hörökorvat /Parhaat Sukat & Lapaset 2018
Puikot: 3,5 mm Knit Pro-hiiliteräspuikot
Lanka: Aara'n Tuuma (väri Ilta/0003)
ja Schachenmayr Fashion Soft Mix (väri 01/514653)
Kulutus: Tuuma 105 gr, FSM 8 gr eli yht. 113 gr (56,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 5,5 pvää (projekti kesti vajaan kuukauden)

Ensimmäisen sukkaparin malli on tuttu Näperreltävät-julkaisusta viime marraskuulta. 72 silmukalla sain aikaan koon 43-45 sukat, joille piti kehitellä vastaanottaja: se oli helppo keksiä, iskä varmasti arvostaisi eläinsukkia - onhan hän huumorimiehiä. Uskon, että avattuaan sukat joululahjapaketista hän on varmastikin naureskellut itsekseen. Tai no, ainakin miun mielikuvituksessa on käynyt niin.

Muistiinpanoissa ei ole mitään ihmeellistä näistä sukista: varteen neulottiin joustinta, sitten sileää. Kantapää on perinteinen vahvistettu hollantilainen, jalkaterä sileää neulosta ja loppuun nauhakavennus.

Oman osansa tähän malliin toivat erikseen neulotut ja kiinniommellut pupunkorvat sekä hännäntöpönä toimiva valkoinen tupsu. Niiden kiinnittämiseen kului pari päivää, sukissa käytetty lanka kun on merinoa ja liukasta sorttia. Tarvittiin pari yritystä, jotta korvat sai kiinnitettyä liittävän napakasti.

Nämä sukat menivät tosiaan joululahjuksiksi, vaikka valmistuivatkin jo maaliskuussa. Halusin neuloa niille kaveriksi eläinteemaan sopivat sukat myös äiskälle: niin syntyi idea tiikerisukista. Mei äiti kun on kiinalaisessa horoskoopissa tiikeri, ja vuonna 2022 härän vuosi vaihtui tiikerin vuodeksi.

Tiikerisukat
(Tiikerisukat in Ravelry)

Mikä: Tiikerisukat (72 s.)
Ohje: Omasta päästä, Hörökorvia mukaillen
Puikot: 2,5 mm Knit Pro-hiiliterässukkapuikot
Lanka: Gedifra Lana mia colore, tiikeri (985/133)
ja Schayenmayr Fashion Soft Mix (1/514653)
Kulutus: Tiikeri 80 gr, FSM 3 gr eli yht. 83 gr (41,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 9 päivää (projekti kesti n. 1,5 kk)

Langat näihin sukkiin hankin eräällä reissulla eteläiseen Suomeen, jo olemassaolevien tiikerilankojen seuraksi. Pupusukista innostuneena lähdin tosiaan soveltamaan, ja tällaiset niistä tulivat. Varsin onnistuneet, jos miulta kysytään.

Erona pupusukkiin tein näihin ranskalaisen kantapään, koska en nyt vain ole vahvistettujen kantapäiden ylin ystävä. Lisäksi halusin hieman vaihtelua sekä harjoitusta. Tutulla kaavalla neulominen on kivaa, mutta joskus sitä vain tarvitsee toisenlaisia tekniikoita työstettäväksi. Ranskalainen kantapää on mielestäni siro ja nätti, sekä oikein passeli näihin tiikeriversioihin raitakuvion kulkua ajatellen.

Korvien kanssa oli suhteellisen paljon haasteita ja jouduinkin tekemään kolme eri versiota, jotta sain niistä sellaiset kuin halusin. Ensimmäisessä versiossa tein 12 kerrosta suoraa ja lähdin kaventamaan välikerroksilla: tuloksena oli pystykorva, joten se meni purkuun. Toisessa versiossa tein vain 6 kerrosta suoraa, jonka jälkeen tein kavennuksia ilman välikerroksia: tulos ei vieläkään ollut mieleinen.

Pari nukuttua yötä auttoivat keksimään ratkaisun:
Luo 17 s
4 kerrosta: 1 oikein, 1 nurin
1 kerros oikein
Levennyskerros: 1o, 1n, 1o, 1n, nosta välilangasta takakautta oikein, neulo oikein kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, nosta välilangasta etukautta oikein, 1o, 1n, 1o, 1n.
Neulo 4 kerrosta: 15 nurin, 11 oikein, tee loppukavennukset (ensin joka oikean kerroksen lopussa, ja kun on 9 s jäljellä, niin myös nurjalla kerroksella).

Tällä tavalla sain aikaan tiikerimäisen korvan, jonka pystyin kelpuuttamaan. Korvan versioinnista on A5-kokoisessa vihkossani reilut puolitoista sivua tekstiä, joten varmaksi en mene vannomaan tuota ylläkirjoitettua. Ajatuksena kuitenkin oli, että korva levenee ensin hiukan ja sitten kaventuisi täysin pyöreäksi. Ihan pyöreää en päädystä saanut, mutta nämä ovat jo todella lähellä.

Ja niin valmistuivat villasukat, jotka matkasivat joululahjapaketissa Savonlinnaan. Nämä ovat mielestäni todella suloiset ja ihanat, toivottavasti niille tulee myös käyttöä.

Hieman pohdituttaa tuo merinovillan kestävyys, mutta ehkäpä näitä sukkia ei tule käytettyä ihan kumisaappaissa. Tai mistäs mie tiedän. Paras sukka on kuitenkin se käytetty sukka.

Ja sukista sopivasti aasinsiltana (eläinteema jatkuu, heh heh) kerrottakoon, että Sukkasato 2022 alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä Räveltämön eli Ravelry-neulefoorumin puolella. Osallistuminen satoiluun on ilmaista ja tarjolla on ainakin yksi arvontapalkinto kaikkien sukkia neuloneiden kesken. Ravelry-foorumi vaatii kirjautumisen, mutta on täysin maksuton palvelu.

Syksyä odottaen,

-Ricchan-

#APK

Nykyisessä työpaikassani olen saanut kunnian tutustua useaan aivan mahtavaan ihmiseen. Tiimissämme on lähes 20 jäsentä, joista jokainen tulee toimeen keskenään: meillä ei ole muodostunut klikkejä tai pieniä ryhmittymiä. Se on jotain, mitä arvostan suunnattomasti. Hyvin harvassa työyhteisössä ihmiset ovat olleet niin ihania kuin mitä nykyisessä työpaikassani.

Tiimissämme käy välillä vierailevia tähtiä: harjoittelijoita, määräaikaisia, ja sitten työpaikkaa vaihtavia henkilöitä. Jokainen on otettu vastaan innolla ja lämmöllä, sekä päästetty jatkamaan matkaansa kauniiden sanojen sekä satunnaisten lahjusten merkeissä. Jokainen heistä on ollut tärkeä osa tiimiämme, eikä heidän panoksensa ole jäänyt tiimiläisiltämme huomioimatta.

Eräs lähtijöistä oli määräaikainen tehopakkaus, suorastaan kyborgi. Jollei satunnaisia hulimattomuusvirheitä olisi ollut, olisin joutunut tökkimään häntä aina välillä neulalla - ihan vain tarkistaakseni, onhan hän varmasti ihminen. Oli hän, ja ihan huikea persoona kaiken huipuksi. Ollessamme samassa työpaikassa tämä tyyppi juhli synttäreitään syksyllä, joten lupasin neuloa hänelle villasukat.

#APK
(#APK in Ravelry)

Mikä: Kirjoneulevillasukat, koko M (43 toivottavasti)
Ohje: Koneeseen kadonnut / Tiina Kuu, Tuhansien villasukkien maa-kirja
(Moreeni 2019)
Puikot: 3 mm metallisukkapuikot
Langat: 7 veljestä Luosto (894), 7 veljestä tumma vihreä (396),
kataja (390) ja valkoinen (11)
Kulutus: Luosto 71 gr, tumma vihreä 35 gr, kataja 21 gr, valkoinen 59 gr
eli yht. 186 gr (93 gr/sukka)
Aikaa kului: 9 päivää (projekti kesti 2 kk)

Kun sain idean lahjasukista, tiesin heti minkä mallin halusin toteuttaa. Tavoitteenani on neuloa Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa-kirjasta kaikki mallit ja tämä kyseinen ohje osui kuin nappi silmään. Työpaikka jossa tapasimme, pyrkii olemaan "tehdas" eli kyseessä on palvelukeskus, josta saa samalla ovenavauksella kaikki mahdolliset taloushallinnon palvelut. Tästä syystä hammasrattaat sopivat tunnelmaan täydellisesti. Myös ohjeen nimi antaa ehkä jotain viittausta siihen, millä tahdilla töitä tuppaa tulemaan tehtyä...

Halusin käyttää näihin sukkiin metsästäjälle sopivia vihreitä jämälankoja, ja sainkin upotettua niitä mukavasti tähän pariin. Itse asiassa jopa niinkin mukavasti, että jouduin ostamaan sopivaa uutta vihreää himppasen verran, jotta sain sukat valmiiksi. Olihan varastossani kirkasta ruohonvihreää, mutta se ei mielestäni sopinut yleisilmeeseen lainkaan.

Sukissa on käytetty kolmea eri vihreää, mikä symboloi osuvasti kyseisen työkaverin uraa meillä: hän oli todellinen moniosaaja, ei sanonut millekään työtehtävälle ei ja vaihtoi työtehtäviä suurin piirtein kuukauden välein. Erilaisia työtehtäviä tuntui kertyvän hurja määrä, enkä uskoisi itse oppivani puoliakaan siinä tahdissa mihin hän kykeni.

Sukissa yritin naamioida värinvaihtokohdat raidoittamalla, eli feidaus-tekniikalla. Siinä pyritään häivyttämään värinvaihto raitakerroksilla, jolloin vaihtokohta ei pomppaa selkeästi silmiin vaan vaihtuu kuin huomaamattaan. Omasta mielestäni onnistuin oikein mukavasti, vaikka varpaissa ja varressa onkin selkeästi eri värinen vihreä käytössä.

Huolimatta värien vaihtelusta ja kirjoneuleesta sukkamallin yleisilme on rauhallinen: Varren taittoreuna, kantapää ja kärki on neulottu yksivärisenä, jolloin kokonaisuus pääsee hengähtämään aika ajoin. Työkaverissa oli samanlaista tunnelmaa: vaikka hän teki paljon, ei hän koskaan tuntunut joutuvan kiireen valtaan: asiat tehtiin siinä tahdissa kuin ehdittiin ja kotiin lähdettiin kun työaika täyttyi. Olemmehan kuitenkin alalla, jolla et voi mitenkään saada pöytääsi täysin tyhjäksi koskaan - tarvitaan keskeneräisyyden sietokykyä.

Sietokykyä tarvittiin myös näitä sukkia neuloessa: Neuloin yhtä aikaa kahta sukkaa yhdeltä eri kerältä, eli lanka juoksi kerän sisältä sekä ulkopuolelta - eikä se ole kaikista helpoin tapa. Kärsivällisyys oli aika ajoin koetuksella, sillä langat menivät helposti keskenään ristiin niin, että selvittelytyöhön tuntui kuluvan välillä turhankin liikaa aikaa. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin kerinyt kaksi samankokoista lankakerää ja neulonut niiltä omat sukkansa. Siinä on tosin se vaara, että lanka ei lopukaan molemmissa sukissa samassa mallikohdassa. Puolensa ja puolensa, sanoisin.

Näissä sukissa pääsin nauttimaan Tiinan ohjeentekotaituruudesta: kirjoneule jatkui pohjaa myöten myös kantakiilojen kirjoneuleissa. Kiilakavennuksia ei juurikaan erota, vaan kuvio soljuu kauniisti vahvistetun kantapään jälkeen ja lähtee taas pyörimään neuleen ympäri samalla tavalla kuin varressakin.

Loppuun neulottiin yksivärinen nauhakavennus, joka viimeisteltiin silmukoimalla sukan pää kiinni. Pitäisi harjoitella tuota silmukointia lisää. Tuntuu, että hyvin usein teen liian kireän silmukoinnin ja sukan pää jää notkolle. Onneksi näissä osasin ottaa rennosti, eikä kärki kiristänyt ainakaan kuvausapuna olleen rakkaani varpaita.

Tämän sukkamallin erikoisjujuna oli sukansuun taittoreuna, jonne sai piilottaa haluamansa tekstinpätkän. Loppuun kirjottiin ketjukuviota, jottei tarvinnut suotta vain kuljettaa lankaa mukana. Halusin kirjoneuloa varteen sanan "#apk" ohjeessa olleen "koneeseen kadonnut"-tekstin sijasta.

Opin kyseisen lyhenteen työkaverilta ja viljelimmekin sitä työpaikalla keskusteluissa aina silloin tällöin. Se oli osa työkaverin huumorintajua, joka osui hyvin yksiin oman, hivenen epämääräisen huumorini kanssa. Niin se vain pohjanmaalainen ja savo-karjalainen kykenivät pitämään työpaikalla hauskaa, vaikka paine tuntui niskassa ja tunteja kertyi.

Kiitos siis sinulle, olit ihan mahtava tyyppi ja loistava työkaveri! Ei yhtään harmittanut kun päätit avata siipesi ja lähteä tavoittelemaan unelmaasi. Näiden villasukkien myötä toivotan vielä blogini kautta sinulle kaikkea hyvää ja seuraan mielenkiinnolla urasi kasvua. Sinulle vain taivas on rajana!

-Ricchan-

Näperreltävät

Sain helmikuun 2021 lopulla tilaustyön ystävältäni. Hän oli nähnyt vanhassa Sukat & Lapset-lehdessä ohjeen söpöihin pupusukkiin ja toivoi sellaisia itselleen, mielellään vaaleanpunaisina. Koskapa allekirjoittaneen lankavarastossa ei oikein ole kyseistä väriä, oli lähdettävä ostoksille. Sukka-Finlandia 2021 oli parhaillaan menossa, joten käytin saatuja alennuskoodeja hankkiakseni hempeän väristä Aara-lankavärjärin Tuuma-sukkalankaa.

Pupu-sukat
(Pupu-sukat in Ravelry)

Mikä: Hörökorvat (64 s.)
Ohje: Hörökorvat /Parhaat Sukat & Lapaset 2018
Puikot: 3,5 mm Knit Pro-hiiliteräspuikot
Lanka: Aara'n Tuuma (Ilta/0003)
ja Schachenmayr Fashion Soft Mix (01/514653)
Kulutus: Tuuma 83 gr, FSM 4 gr eli yht. 87 gr (43,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 6 päivää

Sukkien saaja sai itse valita langan, ohjeistin vain valitsemaan vahvikkeellista, mielellään vähän paksumpaa sukkalankaa. Lopullinen valinta osui Tuuma-lankaan, joka on kotimaista 80 % superwash-käsiteltyä merinovillaa, jonka vahvikkeena on nailonia. Väri oli tosiaan aika hempeän persikkaisen vaaleanpunertava, sävy elävä ja kaunis - kuten käsinvärjätyt langat tuppaavat olemaan. En ole aikaisemmin neulonut Aaran lankoja, mutta sileä, kiiltävä tuntuma oli miellyttävää neulottavaa. 7veikkaan tottuneena oli kuin olisi silkkiä neulonut.

Arvelin kokeilla ensin 72 silmukalla. Ohjeessa perussukkaan neulotaan lisäosina korvat sekä tehdään pieni häntätöpö varteen. Sukkaosuus valmistuikin nopeasti kun pääsin neulomaan Passion for Success-seminaariviikonloppuna aivan urakalla. Vaan yllättävää olikin, kun sukat oli kasteltu ja pingotettu, ja nehän levähtivät: luulin tehneeni koon 39 villasukat, mutta sain 43-45 jalkaan sopivan parin. Ohops.

Pienen tilannearvion jälkeen vähensin silmukkamääräksi 64 ja johan alkoi tulla oikean kokoista sukkaa. Alkuun resoriin neulotaan perusversiona "2 oikein 2 nurin"-joustinta, josta tosin neuloin oikeat silmukat takareunastaan. Tällä tavalla sain liukkaasta merinosta katseenkestäviä silmukoita. Loppu olikin sitten perussukkaa vahvistetulla kantalappu-kantapäällä ja kärkeen tuli siisti nauhakavennus.

Joku voisi sanoa, että onpa kerrassaan tylsää neuloa vain oikeaa, mutta miulle tämä sopi oikein hyvin. Aivot narikassa oleva terapianeulonta tekee jokaiselle neulojalle hyvää silloin tällöin. Sitä paitsi tiesin pääseväni vielä ihmettelemään korvien kanssa - enkä muuten ollut väärässä.

Korvat neulottiin nimittäin erikseen ja yhdistettiin varsinaisiin sukkiin myöhemmin.

Korvat olivatkin sellaiset kerrassaan näperreltävät: ne neulottiin 13 silmukalla, joihin lisättiin muutama silmukka ja sitten kavenneltiin pitkästi pois jotta pupunkorvat muodostuivat. Lisäksi niihin neulottiin valkoiset kappaleet sisuksiksi.

Koska vedin mutkat suoriksi, nostin korvan alareunasta muutamat silmukat ja aloin neulomaan valkoisia osia suoraan kiinni. Sivut toki piti myöhemmin vielä silmukoida umpeen, jotteivät valkoiset sisukset aivan lörpsöttäisi.

Lopuksi tehtiin vielä kaksi kappaletta söpöjä hännännypyköitä, jotka kiinnitettiin resorin alapuolelle. Merinovillainen lanka aiheutti omat ongelmansa kun kiinnittelin korvia paikalleen: ompeleiden tuli olla riittävän napakoita, etteivät korvat lörpöttäneet miten sattuu. Pari kertaa piti ottaa uusiksi.

Eivätkö nuo hännät olekin niin söpöjä? Muutenkin tykästyin tähän malliin kovasti ja päätin olla purkamatta ne liian isoiksi levahtaneet villasukat. Uskoisin, että joulupukki löytää heille oikean osoitteen...

Nämä tilatut sukat matkasivat Savonlinnaan lämmittämään ystäväni jalkoja. Yritin saada sukat mahdollisimman nopeasti valmiiksi, mutta kyllähän siinä vierähti aikaa ennen kuin sain valmista - ja sittenhän piti tosiaan vielä kuvata sukat blogitekstiä varten. Mutta toukokuussa muistaakseni lähetin sukat matkaan ja ne kelpasivat saajalle oikein mainiosti. Ja mikä parasta, olivat vielä oikean kokoisetkin.

Kuvauspaikaksi valikoitui aivan ihana kelottunut kanto joka on ulkoilureittimme varrella. Maa oli vielä kosteaa, mutta puu oli kuivaa ja se on jotenkin todella hienon näköinen. Toivottavasti sitä ei koskaan jyrsitä ylös, sillä se hohtaa uskomattoman valkeana taustalla olevia haapoja ja pajuja vasten.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Vielä lunta ei ole saatu maahan, onneksi tällä viikolla päästään jo nauttimaan parista pakkasasteesta sekä tuulen tuiverruksesta. Tuskin maltan odottaa, talvi-ihmisenä rakastan lunta sekä pakkasta!

-Ricchan-

Valmiina talveen!

Ikihaasteeni nykyisessä parisuhteessa ovat olleet lapaset, jotka olisivat riittävän lämpimät pitämään armaani sormet lämpöisinä myös kovilla pakkasilla. Olen neulonut ensimmäisiksi joululahjoiksi C'thulhu-kirjoneulelapaset, kahta vuotta myöhemmin onteloneuleella Totorot, mutta tässäkin asiassa voidaan mennä vielä pidemmälle.

Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi tieto nukkalapasista, joita entisaikaan käytettiin veden kantamiseksi kaivosta: tarvittiin sellaiset sormiensuojat, joiden kastuminen jääkylmällä kaivovedellä ei haitannut. Ratkaisuksi nuo viisaat vanhat immeiset olivat kehitelleet lapasten sisälle neulottavan raakavillaisen vuoren. Raakavilla on siitä hieno kuitu, että ominaisuuksiensa vuoksi se lämmittää myös märkänäkin. Englanninkielinen termi tälle neulontatekniikalle on "thrumming", eli neuleen sekaan neulotaan kehräämätöntä lampaanvillaa.

Vedenkantolapaset
(Vedenkantolapaset in Ravelry)

Mikä: Nukkalapaset
Ohje: Vedenkantolapaset / Lee Esselström, YLE
Puikot: 5 mm hiilikuitusukkapuikot
Lanka: Merino Extrafine 85 /Schayenmayr, musta (väri 299)
Villa: Kehräämätön, värjätty 100 % suomenlampaanvilla
Kulutus: Lankaa 105 gr (52,5 gr/lapanen), villsa 81 gr (40,5 gr/lapanen)
Aikaa kului: 7 päivää (projekti kesti 4 kuukautta)

Isot. Muhkeat. Pehmoiset. Kun käden työntää lapaseen, vastassa on villainen taivas.

Lapaset valmistuivat viime huhtikuussa, joten nyt on valitettavasti semisti hieman hankaluuksia muistella, mitä kaikkea näistä tuli pohdittua. Sen tietenkin muistan, että ensimmäinen lapanen oli liian pieni ja meni uusiksi. Yleensä neulon myös kolmen millin puikoilla, joten nämä 2 mm isommat versiot tuntuivat tukkipuilta.

Lanka oli aika neutraali neulottava, paitsi että se halkesi helposti. Vika oli kuitenkin neulojassa, ei langassa: Merinon luonteeseen kuuluu liukkaus, sillä langan kuidut eivät "nukkaannu" yhtä tehokkaasti toisiinsa kiinni kuin sukkalangoissa. Koska säikeet erottuvat helposti toisistaan, sen myötä oli aika helppo puikolla sohaistessa saada mukaan vain kaksi kierrettä koko langan sijasta.

Oppia ikä kaikki, ensimmäisen lapasen peukaloon mennessä olin kokemuksen kautta kehittynyt nappaamaan koko langan puikoille, eikä epäilyttäviä säikeitä enää risottanut sinne sun tänne.

Rehellisyyden nimissä on mainittava, että välillä uusien asioiden kokeileminen turhauttaa. Uusiin asioihin menee enemmän aikaa kuin jo totuttuihin tapoihin, minkä lisäksi se myös väsyttää enemmän. Onkin aika normaalia, että uutta neuloessa kirosanoja lentelee aina silloin tällöin - varsinkin jos huomaa tehneensä virheen. Se harmittaa jotenkin tosi paljon, koska onhan sitä neulovana ihmisenä pakko oppia uudet tekniikat heti kerrasta, vai mitä?

Ja kun sitten tekee uutta tekee ja haluaa täydellistä, joutuu valitettavasti purkamaan kerran jos toisenkin. Ensimmäisessä lapasessa oli ohjeen mukaiset 36 silmukkaa, mutta se oli aivan liian kapea miehen isoon käteen. Aloitin alusta ja otin isompaan versioon puikoille 44 silmukkaa ja johan alkoi kokoa olemaan. Melkein jopa lähes hirvitti, että nyt tulee sellaiset jättimuhvilapaset että oksat pois. Onneksi ei kuitenkaan, vaikka kokoa valmiilla neuleella onkin.

Neuloessa lisäsin kehräämätöntä villaa tuppoina silmukoiden sekaan, ja sisäpuolelta lapanen onkin ihanan höpsön näköinen. Lapasen resori on kuvan alareunassa ja peukalo jossain oikealla. Villakuidut jätetään hörsöttämään tällä tavalla lapasen sisälle lenkkeinä, joita voi sitten asetella oman mielensä mukaan.

Lisäsin joka neljänteen silmukkaan villalenksun, mutta jos haluaa tiiviimmän villapinnan voi lenksun laittaa joka kolmanteen tai joka toiseen silmukkaan. Villan lisäämisen jälkeisellä kierroksella tuli muistaa neuloa silmukan mukana myös se lisätty villalenksu, jotta se jää silmukkaan "kiinni" ja pysyy paikallaan. Villaa sai myös aseteltua oikealla puolella esteettisemmäksi nostamalla villasilmukkaa puikolla ulkopuolelta.

Lenksut voi jättää hengailemaan sellaisenaan, tai vaihtoehtoisesti ne voi pömpsäyttää sydämen näköisiksi. Valinta on neulojan käsissä, tässä tapauksessa miehen näkemys lapasista vaikutti omaa mielipidettäni enemmän ja lenksuja ei kauheasti pömpsäytelty esiin.

Tein molempiin lapasiin nauhakavennukset peukaloon ja kärkeen, sillä tavalla oli helpompi pysyä kärryillä montako villatupsua vielä tarvitsi tehdä. Ohjeen mukaan rullailin tarpeen mukaan villaa pötköiksi, sillä sellaisenaan yksinkertaisena haituvana kuitu ei ollut neulottavissa lainkaan.

Kun pidin lapasia kuvauksissa, oli pakko välillä ottaa ne pois: villa heijasti kaiken lämmön takaisinpäin ja tuntui, että käsi ihan höyrysi kun sen otti esille pakkasilmaan. Oli myös kiva näpertää ja räpeltää villalenksuja, ilman että vaikutti muuten mitenkään levottomalta. Vaikutus oli varmaankin vähän samantyyppinen kuin muistisairaille tehdyissä näpertelymuhveissa, joissa on muhvin sisällä nappeja, neppareita, lenksuja ja vaikka mitä.

Lapaset onnistuivat mainiosti ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Toiset samanlaiset itselleni ovat mietinnässä, villaa kun jäi vielä reilut 50 grammaa. Se saattaisi riittää naisten koon lapasiin, jotka tosin taidan tehdä miesten silmukkamäärällä. Ohje näihin lapasiin on ilmainen ja kaikkien saatavilla YLE:n nettisivuilla.

Nautin tästä projektista ja vielä enemmän nautin siitä, jos mies saa pidettyä sormensa paleltumatta ensi talvena. Muussa tapauksessa lienee taas parin vuoden päästä aika etsiskellä entistä lämpimämmällä neuletekniikalla tehtävät lapaset käsien suojaksi sekä lämmikkeeksi. Minkälaista neuletekniikkaa sitä kokeilisikaan..?

-Ricchan-

Kuvavarkaita liikkeellä - kuinka toimia

Joskus koittaa bloggaajan elämässä hetki, kun tajuat, että omat kuvasi ovat ties millä sivustolla pyörimässä. Näin pääsi käymään ja kyllä muuten harmittaa.

Huijaussivuston kuvaa

Tuossa ylempänä olevassa kuvassa näkyy keskellä ottamani turkoosi kuva siilisukista, joista voi lukea lisää tästä julkaisusta. Käytän nyt kyseistä kuvaa esimerkkinä. Tämän julkaisun kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla, muuten voi olla aika pientä katsottavaa.

Taisteluun valmistautuminen:

Hengitä syvään muutaman kerran. Harmitus on kova, mutta sinulla on keinoja vastaiskuihin. Kuvien laadun huonontaminen ei ole vaihtoehto eikä julmetun kokoinen vesileima auta juurikaan.

Craft Candidate-blogin julkaisussa (linkki) on ohjeistus, kuinka voit ilmiantaa kalastelusivustot. Eli jos sivusto yrittää tekeytyä luotettavaksi ja saada sillä tietoonsa ihmisten luottokorttitietoja tai muuten yrittää hyötyä rahallisesti, on se silloin kalastelusivusto. Se tulee sanasta Phishing, josta voi lukea lisää Kielikellon sivulta (linkki). Eli kaikki tuollaiset huijaussivustot ilmiantoon vain armotta.

Voit myös raportoida kuvan hakukoneelle (esimerkiksi Googlelle) ja vaatia sen poistamista. Lakipykälien takia hakukonetta ylläpitävä taho joutuu vaatimaan todisteita, että omistat kyseisen kuvan. No milläs sen sitten todistaa? Tiukka paikka, vaan onko sittenkään..?

Kuinka voit todistaa omistavasi kuvasi:

Etenkin digitaalisissa järjestelmäkameroissa muodostuu automaattisesti metadataa tiedostosta. Metadata tarkoittaa kuvatiedoston sisälle kirjoittunutta tai kirjoitettua näkymätöntä tietoa.
Metadataa saa käsiteltyä muun muassa ON1 Photo Raw 2020-kuvankäsittelyohjelmassa, jonne voi laittaa omistajan kohtaan oman nimensä, samoin copyright-kohtaan tarvittavat tiedot.

ON1 Photo Raw 2020-ohjelman näkymää

Kuvissa tämä metadata on nimellä "exif info", ja sen avulla saa laitettua kuvan sisälle tietoihin kuvaajan nimen (="Artist") sekä tekijänoikeusmerkinnän (="copyright"). Omien kuvien sisältämän, piilossa olevan metadatan voi tarkistaa esim. Exif info-sivustolta joko lataamalla kuvan koneelta tai kuvan osoitteella.

Exif Info-sivun etusivunäkymä

Analysoin huijaussivustolta löytämän kuvani ensin:

Kopioi kuvan linkki hiiren oikealla

Lisää linkki kohtaan "analyze a URL" ja klikkaa "inspect URL"

Sivusto siis lukee kuvan "sisälle" tallennetut tiedot, eli metadatan, ja tuo ne kirjalliseen muotoon:

Huijaussivuston kuvan metadataa

Seuraavaksi menin omalle blogisivustolleni ja kopioin siellä sijaitsevan kuvan linkin. Huomasin, että kuvan osoitehan on täysin sama kuin huijaussivustolla!

Metadata sekä osoite olivat täysin identtiset

Paljastui, että huijaussivusto käyttää suoralinkitystä. Eli sen lisäksi, että ne kelmit ovat vieneet kuvani, he vievät myös blogin kaistaa...

Huijaussivustot yleensä siis tykkäävät suoralinkittää kuvia suoraan sivustoilta. Paljon helpompaa kuin tallennus omalle koneelle ja sieltä lisäys omalle palvelimelle, bottikin osaa ja oppii - sekä on ihmistä huomattavasti tuotteliaampi.

Lopputulemana: kun analysoit editoimasi kuvan metadatan, pitäisi huijaussivuston kuvan metadatan vastata tätä informaatiota täysin. Jos lataamassasi kuvassa on sisällytetty dataan oma nimesi omistajaksi, löytyy se myös huijaussivustolta. Tässä tapauksessa niin ei ollut, pirskale sentäs.

Esimerkki, kun analysoin huvikseni saman kuvan, joka on siirretty suoraan kamerasta eikä mitenkään editoitu:

Kuvaa ei ole netissä, mutta analysoin sen suoraan tietokoneeltani

Jopas on paljon informaatiota!

Huomatkaa, että metadatassa näkyvät myös kuvaushetken asetukset, päivämäärä ja kellonaika -  jopa epäoleellista tietoa, kuten kameran akun varaus sekä lämpötila. Kaikki tämä tieto lisää kuvan kokoa ja hidastaa sivuston latautumista.

Eli en voi todellakaan suositella suoraan kamerasta lataamaan kuvia suoraan sivullesi, koska siellä voi olla piilossa sellaista tietoa, jota et nettiin muuten laittaisi  - esimerkiksi kännykällä otetuissa kuvissa on tarkka GPS-sijainti, jos GPS-paikannus on päällä ja kännykällä on lupa tallentaa tämä tietoa kameran ottamiin kuviin. Toisin sanoen jos otat esimerkiksi eteisen peilin edessä hassuttelukuvan kaverin kanssa, metadatan ja karttaohjelman avulla sijaintisi voidaan selvittää metrien tarkkuudella.

Alustapohjaiset palvelut kuten Facebook ja Instagram yleensä muokkaavat kuvia ja poistavat sieltä jonkin verran yksilöivää tietoa, kuten esimerkiksi GPS-sijainnit... Ja tekijänoikeusmerkinnät. Eli silloin et voi todistaa alustalle lataamasi kuvan omistusta, koska teknisesti ottaen esimerkiksi Facebook omistaa ne ja lataamalla kuvat palveluun annat tähän luvan. Tämän sisällön sitten palveluntarjoaja voi myydä eteenpäin.

Voi olla myös, ettei palveluun ladatessa kuvasta katoa mitään tietoja, vaan ne siirtyvät sellaisenaan eteenpäin. Tämä pitää testata jokaisen alustantarjoajan kohdalla erikseen.

Suoralinkitys kuriin:

Käytännössä suoralinkitys on kaistatilan varastamista ja se voi parhaimmillaan ruuhkauttaa käyttämäsi palvelimen: sivun latautuminen hidastuu mitä enemmän joku toinen suoralinkittää. Ei tunnu mukavalta, jos maksat palvelimesta ja kaistasta, ja sitten joku toinen hyötyy siitä tilasta ilmaiseksi. Myös blogeissa voidaan harrastaa tätä (yleensä tiedostamatta haittapuolia) lisäämällä kuvan osoite suoraan sivun koodiin.

Ilmaispalvelimilla kaistalle taas ei ole varattu kovinkaan paljon tilaa, joten kaikki liikenne huijaussivustolta syö liikennettä sinun blogisivustollesi ja kuormittaa palvelintasi. Pahimmassa tapauksessa blogisivusi kaatuu, jos sille on laitettu liikaa suoralinkkejä kuvien kautta.

Plussaharmi: Suoralinkitys ei ole rikos, mutta se rikkoo tekijänoikeuksia sekä on huonoa nettikäyttäytymistä. Tätä tapahtui aikoinaan virtuaalitalleillla turhankin tiheään (terveisiä 20-luvun alusta), mutta se väheni Facebookin, Instagramin ja muiden sovelluspohjaisten sosiaalisen median alustojen aikakauden astuessa voimaan.

1. Helppo tapa rikkoa suoralinkitys:

Muokkaa blogipostausta niin, että poistat kuvan, muokkaat koneella sen nimeä ja lataat täysin saman kuvan uudelleen -> kuvalle muodostuu uusi osoite. Bloggerin puolella pitää Googlen albumiarkistosta poistaa alkuperäinen kuva, jolloin huijaussivuston linkki katkeaa, kaistatila palautuu sinulle eikä kuva näy huijaussivuilla oikein. Ja sehän on heidän ongelmansa.

Vielä en saanut virhettä aikaiseksi huijaussivustolla, joten voi olla, että kuva on jossain Bloggerin/selaimen välimuistissa. Seurataan tilannetta.
LISÄYS 2 pvää myöhemmin: Kuva on poistunut huijaussivustolta.

Voitto!

2. Vielä helpompi tapa rikkoa suoralinkitys:

Kiellä suoralinkitys käyttämäsi palvelimen asetuksissa. Kovasti yritän selvittää, tarjoaako Blogger tällaista vaihtoehtoa, mutta vielä ei ole tärpännyt. Osaisiko joku viisaampi kertoa aiheesta?

Lisää tietoa löytyy englanniksi sivulta
https://www.hostpapa.com/blog/security/how-you-can-prevent-hotlinking/

Tekijän tietojen lisääminen Irfanview-ohjelmalla:

Niin tai näin, olisi hyvä lisätä jokaiseen blogiin laitettavaan kuvaan omat tietosi metadataan. Tässä ohjeistus Irfanview-ohjelman kautta.

Irfanview on ilmainen ohjelma Windows-käyttöjärjestelmälle, kotisivut sekä latausmahdollisuus löytyy täältä.

Siilisukkien EXIF-info eli olemassaoleva metadata

Siilisukkien ICPT-data, täysin tyhjillään

Irfanviewillä voit myös lisätä copyright-merkinnän sekä kuvauksen (kuvaus siis näkyy kuvan tilalla, jos itse kuvatiedosto ei jostain syystä lataudukaan).

Nyt löytyy tietoa!

Lisää haluamasi tiedot. Lopuksi on klikattava "Write" (="Kirjoita") eli silloin ohjelma kirjoittaa kuvan taakse kaikki lisätyt tiedot ja ne tallentuvat kuvan "sisälle". Analysoidaan vielä tuo muokattu kuva huvin ja urheilun vuoksi.

Nyt näkyy, kelle kuva kuuluu

Ja kas, siellä on. Nyt sitten vain korjaan kyseisen blogijulkaisun lisäämällä tämän kuvan sen aikaisemman, vähemmän informaatiota sisältävän kuvan tilalle.

Huom!
Tallensin nämä ruutukaappaukset alun perin Paint-ohjelmalla ja PNG-muodossa. Silloin ei ollutkaan mahdollista tarkastella ICPT-dataa Irfanviewin kautta, mutta JPG-muotoon muuttaessa se onnistui.

Pitäkää pikselinne tallessa!

-Ricchan-

Neuleiden huoltamisesta: parsiminen

Olen nyt innostunut neuleiden parsimisesta ja niiden siistimisestä. Etenkin nukkaleikkuri on tullut tutuksi siivotessani hyvin käytettyjä lapasia sekä villasukkia. Lisäksi olen parsinut kahdet sukat ja varastossa olisi vielä kaksi paria odottamassa työstämistään.

Parsimisen olin laittanut tavoitteeksi vuoden 2020 neulebingoon, mutta vuosi ehti vaihtua ennen kuin sain tehtyä asialle mitään. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, mies-rakas meni nimittäin ja hajotti toisetkin villasukkansa. Jäljellä olivat enää entiset toimistosukat, eli ne kaikista epämukavimmat yksilöt. Mitäpä sitä ei tekisi rakkaansa vuoksi.

Harjoittelukappaleiksi valikoituivat - lähes arvattavasti - ihka ensimmäiset villasukkani, jotka olen saanut valmiiksi lokakuussa 2012. Niistä voi lukea lisää täältä. Kokeilin niihin Sormustimen blogista löytämääni pykäpistoparsinta-tekniikkaa.

Molemmat sukat olivat parsimista vailla ja odotelleet korjaamista jo... nooh, sanotaan, että parisen vuotta. Nämä sukat olivat olleet käytössä aika lailla puoli vuosikymmentä yhteen menooon, joten oli ihan odotettavissa, että päkiään ilmestyi reikä kavereineen ennemmin tai myöhemmin.

Ensimmäisen erheeni tein jo käyttövaiheeesa: en todellakaan lopettanut sukkien käyttöä heti kun huomasin niihin tulleen reiän. Jatkoin säälimättä käyttöä (rakkaimmat sukat kuitenkin..!), ja niin pikkureiästä tuli sen verran laajempi, ettei sukkia kehdannut käyttää. Blogipostauksia ja instagramia selatessani (sekä parista oivallisesta vaatteiden huoltamiseen keskittyvästä kirjasta) sain tietää, että on parempi huomata kulumat ajoissa ja reagoida niihin heti. Silloin ei pääse syntymään julmetun kokoisia reikiä tai hankaumia, vaan vaate on pelastettavissa huomaamattomasti.

Noh, villasukat pääsivät vihdoin työn alle: putsasin ne nukkaleikkurilla sisältä sekä ulkoa ja pääsin näkemään vauriot kokonaisuudessaan: Toisessa sukassa oli yksi isohko reikä, toisessa pari samankokoista päkiän kohdalla sekä alkavaa reiänalkua lähempänä päkiää.

Napsin jämälankapurkeistani valkoista villalankaa ja ryhdyin työhön. Parsimisohjeen hahmotus ei ollut aivan parhaimmillaan, joten ensimmäinen parsimis-yritelmä ei ihan onnistunut (alakuvassa oikeanpuoleisen sukan kirkkaalla valkoisella paikattu kohta). Toista reikää varten etsin instagramin keloista eli videoista Sormustimen ohjeistuksen ja ymmärrys parani heti. Sain aikaan siistiä pintaa ja se tuntui myös paljon kivemmalta jalan alla.

Toiseen sukkaan sainkin jo aikaan nättiä, lähes virkatulta näyttävää parsintapintaa. Alakuvassa vasemmanpuoleinen pinta on tehty niin, että ensin on parsittu oikealta pikkureikä ja sitten vasempaa isoa paikkaa jatkoin pitkälle päkiän alapuolelle. Päätin testata tätä tekniikkaa niin, että toisessa sukassa on paikkakohtien välillä eroa ja toisessa sukassa ei.

Molemmat paikkauspinnathan tuntuvat tuoreina jalan alla kävellessä, mutta niin se tuntuu jokaisessa paikassa. Kun parsinta/paikkaus on vasta tehty, sen jotenkin havaitsee paljon tehokkaammin. Vähän niin kuin uusi vaate on ensin paljon kireämpi, mutta pehmenee käytössä. Vastapestyt farkut lienevät paras vertauskuva tai vaihtoehtoisesti farkkujen haarapaikat. Ne vasta ovatkin epämukavat muutamat ensimmäiset päivät.

Käytössä olen huomannut, että isompi parsintapinta painuu nopeammin jalan alla eikä tunnu yhtä höperöltä kuin tuo sukka, jossa on eroa paikkojen välillä. Parsintasaumakaan ei tunnu enää lähes ollenkaan parin viikon käytön jäljiltä.

Suosittelen parsimisen opettelua lämpimästi: niillä saa rakkaille lempivillasukille lisää käyttöaikaa ja kun sen tekee hyvin, paikkaa ei viikon jälkeen enää edes huomaa. Harjoitustahan paikkuu vaatii, mutta kun tekee pisto kerrallaan, kehittyy huomaamattaan.

Pari vinkkiä itselle talteen (ja muutkin saavat toki hyödyntää):

1) Käytä joko ohuempaa lankaa kuin mitä työssä on, tai sitten jaa käyttämäsi villalanka kahtia. Näin paikka on vielä huomaamattomampi eikä tunnu niin paljoa jalan alla.
2) Valitse lanka, joka sointuu työsi väreihin. Sen ei ole pakko olla samaa väriä kuin pohjaväri.
3) Harjoittele ensimmäisillä kerroilla joko mallitilkkuun tai sitten johonkin ei niin tärkeään työhön.

Ja kas niin, taas vetää rakkailla sukilla muutaman vuoden eteenpäin. Vitsit miten kivaa!

-Ricchan-

p.s. Vähän epäilytti käyttää näitä paikattuja sukkia töissä. Onneksi en ole huomannut, että paikkauksella olisi enää samanlaista leimaa kuin joskus aikoja sitten. Se, mikä saattaa tuntua omassa mielessä köyhyyden osoitukselta onkin vuonna 2021 ekologista, arvostettua toimintaa. Sinällään hyvinkin loogista: mitä useamman vuoden käyttää tehtyä tavaraa, sen pidemmälle ajalle tavaran valmistuksessa aikaansaatu hiilijalanjälki tasoittuu.