maanantai 17. maaliskuuta 2014

Ei ihan Leipuri Hiiva

Thihihii, taas päivitykset tapahtuvat keskellä yötä. Jostain syystä silloin vain inspiraatio on suurimmillaan.

Tällä kertaa vuorossa ei ole neulomista, vaan ihan jotain muuta käsillätekemistä: Vanhanajan malliin leivottua karjalaista rieskaa. Töissä tulee tehtyä kaurarieskaa, mutta se vain menee kovin nopeasti huonoksi (on tosin hirmu nopeatekoista!). Tämä versio on hidastöisempi, mutta säilyy pidempään.

Ja niin tarinamme alkaa: Olipa kerran Ricchan, joka Savonlinnan takamailla porukoittensa luona käydessään tuumasi, että nyt olisi rieskanpaiston aika. Niinpä torstai-aamuna aikaa 04:00 herätti kello, ja päivä saattoi alkaa taikinan alullepanon merkeissä. Tunnin unien jälkeen Mies palasi töistä ja siirtyi Nukkumatin maille, mutta aamukahvin siivittämänä Ricchan jatkoi uurastustaan äidiltä saadun reseptin parissa, aina tasatunnein. Pian olikin leivinliinojen alla uuniin menoaan odottelemassa kahden ja puolen litran taikinasta syntyneet kuusi kumpua:


Lämpimän takan yllä nousutettu/kohotettu taikina (kohotettu on miusta jotenkin huono sana, viittaa enempikin makeampiin leivonnaisiin) oli nyt siis leivottu ja sen piti antaa jälleen olla. Olo oli kuin kemistillä, vaikka välillä saikin uppoutua Eddingsin fantasiamaailmaan kirjan parissa. Näin jatkui kuitenkin aamu, välillä ikkunasta ulos tuijotellen. Kaunis auringonnousukin tallentui kameraan, vaikka vanha kansa povaakin, että "Aamurusko, illan pasko."


Siitä viis, päivä oli hyvin aluilla. Taikina oli valmistunut oletettua nopeammin, ja isi-kulta pisti uunia lämpimäksi. Liekeissä on miusta jotain todella kaunista, se kuinka tuli polttaa puita ja elää itsensä hengiltä, kuinka sen olotila muuttuu koko ajan, vaikka perusolemus pysyy muuttumattona. Kaunista ja kerrassaan kiehtovaa.


Kello riensi eteenpäin, ja niin oli aika ensimmäisen kummun siirtyä uunin syövereihin. Pari törkkäisyä haarukalla, ja sitten se oli menoa. Miusta tämä kuva on tosi onnistunut, siinä on sopivasti jauhoja ympäriinsä osoittamassa, että leivottaessa tuloksella on väliä, ei siisteydellä.


Paistoin aina kolme rieskaa kerrallaan, vaikka uuniin olisikin mahtunut neljä. Niin jatkui aamu, ja siellä ne mollukat paistuivat hiljalleen, saaden väriä pintaan.


Vaikka valmiit teokset olivat valitettavasti hiukan lituskoita, kertoi se vain tämän kerran onnistumisesta: liika piheys oli kostautunut, sillä enemmän jauhoja olisi saanut käyttää (yleensä käytän liian paljon ja rieskoista tulee turhan kovakuorisia). Oli muuten ihana, kun viimeinen rieska oli vähän kasaankaavittu (oli päässyt nousemaan liian pitkään), ja se muistutti uunista ulos tullessaan peikkoa. Mies totesi, että sehän on melkein sydän. Kommentti oli aika "aaaws~" ja kruunasi leipomisurakan.

Taustalla iskän perunalaatikko odottaa uunivuoroaan. Se oli muuten niin namia, että Miehen ja iskän kanssa syötiin yksi vuoallinen kokonaan. Onneksi oli toinen tuloillaan, jotta muukin perhe pääsi aterioimaan.



Miun rieska on aina saavuttanut suuren suosion meidän perheen parissa, ja nyt kun äiskä on ruvennut leipomaan ruisleipää, on olo kuin kuninkaallisella. Kotitekoista, rakkaudella tehtyä leipää. Nam~ <3

Ja jos rehellisiä ollaan, niin mikä voisi olla kotoisampi tuoksu kuin tuore leipä ja laatikkoruoka?

~Ricchan~

torstai 13. maaliskuuta 2014

Fifi, kuinka kauan viipyilitkään kerällä?

Haaah! Viime kirjoituksesta onkin aikaa, joten heti alkuun pahoitteluni siitä. :D

Tarina alkaa, kun tein ostoksen lankakauppa Kujeesta, jolloin postiin lähti kaksi Schoppelwollen lankapalleroista, Charisma ja Mustaviinimarja.

Pitkän odottelun jälkeen ihmettelin jo, että missä mokomat viipyvät (olivat ilmeisesti kadonneet postiin) ja yksi kaunis päivä postinkantaja huomasi minut töissä ja kysyi, että oletkos se sinä kuka asuu siinä ja siinä, että hänelle on sinulle paketti, kun et ollut kotona ja se ei postiluukusta mahtunut niin saat sen nyt :D
Jopa postin mies ihmetteli, että missähän asti se oli seikkaillut, kun yli viikon verran matkaa teki. :)

Mutta voi sitä riemua, kun sai kerät käsiinsä katseltaviksi ja kosketeltaviksi :)

Vasemmalla siis Charisma ja oikealla Mustaviinimarja. Jonkin aikaa annoin ajatuksen muhia, jotta mitäkä niistä alkaisi tekemään. Luonnollisesti jotain pitsistä, koska niin ohutta lankaakin ovat, ja pienen pohdinnan jälkeen päätin tehdä Fifi- Shaalin. 

Kokeilin alkuun käyttää pieniä 2,5mm puikkoja, mutta pian luovuin siitä, koska työ tuntui vallan maleksivan, mutta en ollut koskaan tehnyt noin ohuesta langasta mitään isoilla puikoilla. 2,5 mm puikot saivat kuitenkin siirtyä syrjään, ja lanka takaisin kerään, kun tilalle astuivat 5mm puikot. 

Kyllä se tuntuikin oudolta. Koko ajan mietin että ei tästä nättiä voi tulla kun neuleesta tulee vain tällaista höttöä, mutta jonkin verran kun sai tehtyä niin mieli alkoikin muuttua. Työ itse valmistui joskus Helmikuun loppupuolella ja aloitin sen Helmikuun ensimmäisellä viikolla. Tuumasin aloittaessani myös, että ei tämä yksi kerä voi riittää kokonaiseen shaaliin, mutta loppupuolella urakkaa mietin että eikö se lanka koskaan lopu :D Hirvittävän riittoisa lanka, ja huivin leveä reunakin on kuitenkin sylen levyinen, ja sitä ei kuitenkaan ole vielä edes pingotettu!

Pahoittelen kaikkea ylimääräistä kikettä ympärillä, mutta en saanut sitä levalleen mahdutettua muuallekaan :D 

 
Minusta langan värit vaihtuivat ihanan pehmeästi, eivätkä jättäneet terävää rajaa. Toki se näin kauempaa näyttää siltä, että rajat on terävät, mutta neuloessa pienet sävyerot värin vaihtuessa huomasi kyllä :)

Mutta en minä sentään tätä koko aikaa käyttänyt pelkän huivin tekoon, sillä se oli kuitenkin niin hidasta ja tarkkaa. Koska tulee kavennus ja koska langankierto ja montako kerrosta tässä kuviossa nyt tulikaan, joten tokihan sitä kaipaa jotain hieman yksinkertaisempaa väliin.

 Löysin paikallisesta lankakaupasta muutaman kerän Novitan Rose Mohair Lux lankaa alennushintaan, ja koska se on ihan minun äitini väristä, niin olihan se ostettava :) 
Äiti on toivonut lisää pipoja, niin eikun puikoille vaan ja pipoa tulille :) 

Neuloin piposta ehkä hieman liian pitkän, mutta kun resori reunan kääntää sileän neuleen päälle, se jää juuri sopivaksi, joten sovin äidin kanssa, että ompelen reunaan muutaman virkatun kukkasen, jotta käänne kestää paikallaan. 

Pipo on tosin vielä hieman kesken, sillä äiti haluaa päälle valtavan ison tupsun, ja minulla raukalla ei ole pahvia, nyyh... No, mutta se valmistuu sitten kun on sen aika :) Kukkasetkin vielä tietty puuttuu, mutta niitä minulla on jo muutamia valmiina odottamassa kiinnistystä :) 

Silmukkamäärän olen ottanut isoveljen vyötteen pipo ohjeesta.

Jonkin aikaa myös haaveilin eriparisista sukista, mutten osannut neuloa niitä mistään jämälangoistani, koska aloin liian tarkkaan miettimään että nyt laitan tätä väriä ja nyt tätä, joten eihän niistä tullut lainkaan eriparisia, kun tuli vaan tasaraitaa koko ajan :D Samasta lankakaupasta löysin Let's knit Aloe Vera lankaa, joka on värjätty liukuvasti, mutta koko matkan säilyy yksi saman värinen säie. Eihän kyseisestä langasta tietenkään tule ihan täysin sikinsokin sukkia, mutta kuitenkin hieman eriparisen oloiset, muttei niin eripariset etteikö niitä tunnistaisi sukkapariksi. Joulun aikaan ja hieman sen jälkeenkin neuloin sukkia perinteisellä tyylillä, mutta näiden kanssa halusin kokeilla, jotta vieläkö on taito tallella aloittaa sukan neulonta sukan kärjestä. 

Hyvinhän tuo näyttää vielä toimivan, mutta silmukoiden lisäämisestä jää vielä tosin turhan suuri reikä...
Kantapään teko ei ehkä ole enää niin suuri ongelma, lähinnä se, että missä vaiheessa alan tehdä sitä, ettei jalkaterästä tule liian pitkää.
On myös toki joskus käynyt niin, että kantapään kiilakavennusta on jatkunut liian pitkälle ja kantapää jää törröttämään rumasti, mutta tekevälle sattuu ja rapatessa roiskuu. Virheistä siis opitaan ja suunta ei ole kuin parempaan päin :)

Oi voi, kevätkin jo häämöttää ovella, lämpimät kelit vielä toistaiseksi, ehkä hieman räntää on tullut. Vieläköhän se takatalvi meinaa olla tuloillaan? 
Jos ei, niin sitten odottelemma jo että millon ilmaantuu ensimmäiset hiiren korvat, lokithan meillä jo on :D

Hyvää kevään odotusta kaikille! 

~Ma-Chan~

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Lapas-savottaa

Kas niin, nyt on lapaset saatettu kerälle ja sitten uudestaan maailmaan. Valitettavasti ongelmitta ei selvitty, ja lapaset näyttäisivät olevan keskenään eripariset. Noh, tehty on ja opittu uusia asioita. Lisäksi tämä taitaapi olla viideskymmenes teksti tässä blogissa, hurjaa~! o(^O^)o


Lumihiutaleet
(Snowflakes in Ravelry)

Mitä: Peukalokiilattomat lapaset (Ohje Punomosta)
Miten: Puikot 3,5 mm (bambuiset)
Mistä: Smart Superwash turkoosi (6733) ja luonnonvalkoinen (1002)
Miten paljon: Turkoosi 86 gr ja valkoinen 42 gr, yht. 128 gr (64 gr/lapanen)
Miten pitkään: reilut 3 viikkoa

Ensinnäkin, peukalo. Silmukoiden luominen reikää tehdessä osoittautui helpoksi kahdella langalla, mutta pelkään kovasti mitä siitä tulee kun yritän tehdä samaa pelkästään yhden langan voimin.


Päläpäläplöö, ei oikein ota onnistuakseen keksiä kirjoittamista. Kuvio on peräisin Neulemallit-kirjasta, johon lisäsin sydämet väliin ja sivuun kolmiokuviot ihan huvikseni vain. Vielähän tuossa näkyy epätasaisuutta neulejäljessä, mutta kenties pyykkikone tasoittaa. Taloyhtiön kone ei vain ole käytössä ennen ensi maanantaita, pöh.


Langan kuljetus nurjalla puolella on edelleen haaste, mutta tykkään hirmuisesti kämmenpuolen kuviosta. Lisäksi peukaloon tuli jostain syystä otettua yhteensä 27 silmukkaa, eli hiukkasen liian iso. Pelkäsin vain kovin että siihen tulisi reikiä ja sitten sormet paleltuvat. Nyt ne vain näyttävät kovin lyhyiltä. Muutenkin lapasten muotoilu näyttäisi olevan vähän sieltä tännepäin, mutta ei anneta sen haitata. Talvipakkasilla pitkät varret ovat vain hyväksi, mutta tokko uskallan näitä kellekään antaa käytettäviksi. Onneksi talvi näyttäisi tältä osin olevan ohitse, joten miulla on aikaa väkertää lisää lapasia, heh.

Oikeastihan lapaset olivat valmiit jo helmikuussa, mutta tässä on nyt ollut kaikkea muuta epäoleellista ja bloggaus on hitusen myöhässä. Syynä on myös aloittamani palapeli, joka valtaa huomattavan alan työpisteestäni:


~Ricchan~