sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Neuleplääh selätetty

Olipa kerran jännyys nimeltä Hanko, joka oli masentavan väristä ja outoa. Mälsänruskeaa oikeastaan.
Sitten en keksinyt enää mitään neulottavaa ja neulepläähkin uhkasi. Tästä sisuuntuneena tartuin säälimättä puikkoihin, etsin neulekirjasta sopivan kuvion ja lähdin vain neulomaan pöytätablettia lautasen alle juurikin siitä mälsästä langasta. Katsokaa nyt, eikö olekin tylsän väristä:


Miten lie tuolloinen kauhistus Lankalipastooni livahtanutkaan. Noh, asiasta etananpoimintaan: kuvio alkoi muodostua, ja se itse asiassa onnistui yli odotusten. Neulominen oli mukavaa ja suhteellisen aivotonta, mutta silti sain kulutettua tablettiin pari viikkoa kun hitaasti teki. Kännykän kameran kanssa leikkiessä sain keskeneräisestä työstä melkeinpä armeijanvihreän kuvan, mikä tavallaan avasi silmiä. Onhan se oikeastaan hyvän väristä. Vihertävämpää kuin aiemmin, mutta ei lainkaan huonon väristä.


Sitten, kun kuvasin valmiin työn, ei tylsästä ruskeasta ollut havaittavissa kuin häivähdys. Tabletti on tällä hetkellä pingotuksessa (katsotaan, kässäänkö koko jutun vai tunaroinko sen sen sijaan), joten reunat on vähän vinksin vonksin kuin Peppi Pitkätossun talossa konsanaan.



TABLETTI/Lautasen alunen
(Army Place Mat in Ravelry)

Mitä: Korinpohjapunoksella kuvioitu pöytätabletti
Miten: Neulomalla, 30 cm pitkät puikot (3,5 mm)
Mistä: Hanko (Novitalta)
Menekki: 74 gr
Miten pitkään: 12 pvää



Ja sitten vielä lähikuvaa tuosta korinpohjapunoksesta, vaikka ylemmästäkin kuvasta se tulee selville melkoisen hyvin.


On se aika jännää, miten kameralla voi saada hyvin erivärisiä ja eri tavalla valottuneita kuvia. Onneksi juhannuksena Gigantilla oli kameratarjous, jota en voinut jättää välistä. Pian saan taas ottaa kuvia ihan normikameralla, voi sitä ihanuutta! <3

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Valmista ja tulevaa

Kesän tunnistaa käsityöblogeissa siitä, ettei niitä päivitetä tavanomaisella tahdilla. Itse kanssa syyllistyin samaan, mutta eipä se haittaa.

Tilailin Kujeen nettikaupasta lankoja, jotka saivat miut suorastaan hullaantumaan. Samalla kauppareissulla löytyi nimittäin uusin One Piece-manga (jota olin odottanut pari kuukautta), mutta sekin jäi toiseksi. Miehen ilme oli näkemisen arvoinen, kun sivuutin kirjan täysin. Neulominen on oppimisen sekä kokemuksen myötä noussut arvoasteikossani melkoisen korkealle.

Ja tällaisia ihanuuksiahan paketista paljastui:





Molemmat ylempänä olevat ovat Cascaden Heritage Silk-lankoja, joista on ollut puhetta käsityöblogeissa viime aikoina. Niiden valmistusmaaksihan on muuttunut Kiina (mikä on mitä ilmeisimmin myös vaikuttanut laatuun), mutta nämä neljä vyyhtiä ovat Perusta peräisin. Niiden lisäksi paketista löytyi virolaista villalankaa, jonka oletin kyllä olevan vähemmän valkoista. Mutta mutta, katsotaan mitä tästä tulee. Se on nimittäin ihanaa ja varmasti lämmintä, joten toivottavasti saan aikaiseksi hienon huivin sekä kenties pipon (ooh, ihan asukokonaisuus, vauuuu...)



Olen siis päivitellyt Lankalipastoa, ja kokonaisvarasto lähestyy uhkaavasti kolmea kiloa. Asiasta kuitenkin kukkaruukkuun, lankojen lisäksi olen saanut jotain aikaan neulerintamallakin. Raportointi tosin jäi pari viikkoa valmistumisesta jälkeen.


SINISTÄ LAINETTA
(Blue Wave in Ravelry)

Mitä: Röyhelö-huivi (sininen)
Miten: Neulomalla, sukkapuikot 3,5 mm
Mistä: Creative Can Can (Rico Design)
Menekki: 106 gr
Miten pitkään: Pari viikkoa

En vielä näitä kuvia ottaessani osannut ajaa kännykameraa, joten kuvat ovat vähän mitä ovat. Se ei haittaa, koska tällä viikolla saatan saada parempia kuvia valmiista huivista. Ja koska en löytänyt sopivan kokoisia puikkoja taloudestamme, inspiraatio iski kehiin. Joten, tuota tuota... Otin syömäpuikot apuun *tadaah!*



Kyllä, ihan aidot ovat. Pestyt ja tuskin koskaan käytetyt, mutta nyt osuivat kohdalleen. Jeiii, kyllä hätä keinot keksii!

Koska äiskän synttärit ja äitienpäivä osuivat suurin piirtein kuukauden päähän toisistaan, tein hänelle tällaisen huivin. Toivottavasti se oli mieluinen lahja...

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

HÄPEÄGALLERIA, osa 2 - wiwwasukkia

Ala-asteella keskityimme (taisi olla vitosluokalla) kokonaisen puoli vuotta villasukkien tekoon. Neulomislangaksi jokainen sai kerän 7Veljestä, joka oli tylsän harmaan väristä. En yllättynyt yhtään, kun osa pyysi saada tehdä vauvan villasukat, kun sukuun syntyisi pienokaisia joulun tienoilla (tai sitten olivat vain laiskoja/pelkäsivät haastetta/halusivat tehdä minisukkia, koska ne on söpöjä).

Asiasta kukkaruukkuun, tässä:

 

...Niin. Sellaiset. Vähän väriä tylsään harmaaseen äiteen lankavarastoista. Värit eivät ihan soinnu keskenään, eivätkä näemmä oikein osu edes kohdalleen, mutta siitäpä viis. Itsetehty on kaikista kaunein, kuten sanotaan. Tai kauhein.

Kuvat aukeavat isommiksi klikkailemalla, jos joku tahtoo käydä vilkaisemassa (tuskin).


Kässänopelle tunnustusta siitä, että joutui jatkuvasti olemaan apuna kun ympäri luokkaa kuuluu koko ajan: ”Mitä seuraavaksi?” ”Mitä mie nyt tein väärin?” ”Apua, lanka purkautuu!!” … Opettajan autuutta tosiaankin.

Tässä vaiheessa taisi tulla pienimuotoinen kato käsitöihin. Vasta ammattikorkeassa hoksasin, että voisin taas alkaa neulomaan. Autuaasti olin unohtanut kaiken oppimani, joten ei muuta kuin puikkoa käteen (kunhan jotkut) ja opettelemaan oikein ja nurin neulomista (kiitos youtube ja kutomo)… Koska mummi alkoi tulla vanhaksi, jouluna 2011 keksin neuloa seuraavaksi jouluksi jokaiselle perheen jäsenelle villasukat. Vuosi aikaa, kyllä siinä ajassa ehtii. Tai niin ainakin ajattelin.

Lankavarastostani löytyy vanhaa luonnonvalkoista (nyt jo kellertävämpää) lampaanvillalankaa, joka on karheaa ja kankeaa neulottavaa. Yhdistetään siihen vielä osaamattomuus, mutta polttava halu oppia kantapään kautta neulomista, ja saadaan tämä:


Kyllä, se on sukka. Kankea, miulle ihan liian iso, tönkkö, kantapää on neulottu vahingossa kokonaan nurin kun sekosin suunnissa. Ja tähän yhteen sukkaan meni puoli vuotta.

Tässä vielä lähikuvaa kantapäästä:


Vertailu nykyiseen nostaa kuitenkin hymyn huulille. Edistystä on todellakin havaittavissa, ja nyt ymmärrän jo puikkojen koosta sekä langan paksuudesta ja neulekaavioista jotakin.

Vielä lohdutukseksi ei-niin-vanha (vuosi sitten neulottu), pariton vauvelin söpö ja ihana wiwwasukka, jota aina silloin tällöin käyn silittelemässä. Se kun on vaan niin ihanan pieni <3