Kuvavarkaita liikkeellä - kuinka toimia

Joskus koittaa bloggaajan elämässä hetki, kun tajuat, että omat kuvasi ovat ties millä sivustolla pyörimässä. Näin pääsi käymään ja kyllä muuten harmittaa.

Huijaussivuston kuvaa

Tuossa ylempänä olevassa kuvassa näkyy keskellä ottamani turkoosi kuva siilisukista, joista voi lukea lisää tästä julkaisusta. Käytän nyt kyseistä kuvaa esimerkkinä. Tämän julkaisun kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla, muuten voi olla aika pientä katsottavaa.

Taisteluun valmistautuminen:

Hengitä syvään muutaman kerran. Harmitus on kova, mutta sinulla on keinoja vastaiskuihin. Kuvien laadun huonontaminen ei ole vaihtoehto eikä julmetun kokoinen vesileima auta juurikaan.

Craft Candidate-blogin julkaisussa (linkki) on ohjeistus, kuinka voit ilmiantaa kalastelusivustot. Eli jos sivusto yrittää tekeytyä luotettavaksi ja saada sillä tietoonsa ihmisten luottokorttitietoja tai muuten yrittää hyötyä rahallisesti, on se silloin kalastelusivusto. Se tulee sanasta Phishing, josta voi lukea lisää Kielikellon sivulta (linkki). Eli kaikki tuollaiset huijaussivustot ilmiantoon vain armotta.

Voit myös raportoida kuvan hakukoneelle (esimerkiksi Googlelle) ja vaatia sen poistamista. Lakipykälien takia hakukonetta ylläpitävä taho joutuu vaatimaan todisteita, että omistat kyseisen kuvan. No milläs sen sitten todistaa? Tiukka paikka, vaan onko sittenkään..?

Kuinka voit todistaa omistavasi kuvasi:

Etenkin digitaalisissa järjestelmäkameroissa muodostuu automaattisesti metadataa tiedostosta. Metadata tarkoittaa kuvatiedoston sisälle kirjoittunutta tai kirjoitettua näkymätöntä tietoa.
Metadataa saa käsiteltyä muun muassa ON1 Photo Raw 2020-kuvankäsittelyohjelmassa, jonne voi laittaa omistajan kohtaan oman nimensä, samoin copyright-kohtaan tarvittavat tiedot.

ON1 Photo Raw 2020-ohjelman näkymää

Kuvissa tämä metadata on nimellä "exif info", ja sen avulla saa laitettua kuvan sisälle tietoihin kuvaajan nimen (="Artist") sekä tekijänoikeusmerkinnän (="copyright"). Omien kuvien sisältämän, piilossa olevan metadatan voi tarkistaa esim. Exif info-sivustolta joko lataamalla kuvan koneelta tai kuvan osoitteella.

Exif Info-sivun etusivunäkymä

Analysoin huijaussivustolta löytämän kuvani ensin:

Kopioi kuvan linkki hiiren oikealla

Lisää linkki kohtaan "analyze a URL" ja klikkaa "inspect URL"

Sivusto siis lukee kuvan "sisälle" tallennetut tiedot, eli metadatan, ja tuo ne kirjalliseen muotoon:

Huijaussivuston kuvan metadataa

Seuraavaksi menin omalle blogisivustolleni ja kopioin siellä sijaitsevan kuvan linkin. Huomasin, että kuvan osoitehan on täysin sama kuin huijaussivustolla!

Metadata sekä osoite olivat täysin identtiset

Paljastui, että huijaussivusto käyttää suoralinkitystä. Eli sen lisäksi, että ne kelmit ovat vieneet kuvani, he vievät myös blogin kaistaa...

Huijaussivustot yleensä siis tykkäävät suoralinkittää kuvia suoraan sivustoilta. Paljon helpompaa kuin tallennus omalle koneelle ja sieltä lisäys omalle palvelimelle, bottikin osaa ja oppii - sekä on ihmistä huomattavasti tuotteliaampi.

Lopputulemana: kun analysoit editoimasi kuvan metadatan, pitäisi huijaussivuston kuvan metadatan vastata tätä informaatiota täysin. Jos lataamassasi kuvassa on sisällytetty dataan oma nimesi omistajaksi, löytyy se myös huijaussivustolta. Tässä tapauksessa niin ei ollut, pirskale sentäs.

Esimerkki, kun analysoin huvikseni saman kuvan, joka on siirretty suoraan kamerasta eikä mitenkään editoitu:

Kuvaa ei ole netissä, mutta analysoin sen suoraan tietokoneeltani

Jopas on paljon informaatiota!

Huomatkaa, että metadatassa näkyvät myös kuvaushetken asetukset, päivämäärä ja kellonaika -  jopa epäoleellista tietoa, kuten kameran akun varaus sekä lämpötila. Kaikki tämä tieto lisää kuvan kokoa ja hidastaa sivuston latautumista.

Eli en voi todellakaan suositella suoraan kamerasta lataamaan kuvia suoraan sivullesi, koska siellä voi olla piilossa sellaista tietoa, jota et nettiin muuten laittaisi  - esimerkiksi kännykällä otetuissa kuvissa on tarkka GPS-sijainti, jos GPS-paikannus on päällä ja kännykällä on lupa tallentaa tämä tietoa kameran ottamiin kuviin. Toisin sanoen jos otat esimerkiksi eteisen peilin edessä hassuttelukuvan kaverin kanssa, metadatan ja karttaohjelman avulla sijaintisi voidaan selvittää metrien tarkkuudella.

Alustapohjaiset palvelut kuten Facebook ja Instagram yleensä muokkaavat kuvia ja poistavat sieltä jonkin verran yksilöivää tietoa, kuten esimerkiksi GPS-sijainnit... Ja tekijänoikeusmerkinnät. Eli silloin et voi todistaa alustalle lataamasi kuvan omistusta, koska teknisesti ottaen esimerkiksi Facebook omistaa ne ja lataamalla kuvat palveluun annat tähän luvan. Tämän sisällön sitten palveluntarjoaja voi myydä eteenpäin.

Voi olla myös, ettei palveluun ladatessa kuvasta katoa mitään tietoja, vaan ne siirtyvät sellaisenaan eteenpäin. Tämä pitää testata jokaisen alustantarjoajan kohdalla erikseen.

Suoralinkitys kuriin:

Käytännössä suoralinkitys on kaistatilan varastamista ja se voi parhaimmillaan ruuhkauttaa käyttämäsi palvelimen: sivun latautuminen hidastuu mitä enemmän joku toinen suoralinkittää. Ei tunnu mukavalta, jos maksat palvelimesta ja kaistasta, ja sitten joku toinen hyötyy siitä tilasta ilmaiseksi. Myös blogeissa voidaan harrastaa tätä (yleensä tiedostamatta haittapuolia) lisäämällä kuvan osoite suoraan sivun koodiin.

Ilmaispalvelimilla kaistalle taas ei ole varattu kovinkaan paljon tilaa, joten kaikki liikenne huijaussivustolta syö liikennettä sinun blogisivustollesi ja kuormittaa palvelintasi. Pahimmassa tapauksessa blogisivusi kaatuu, jos sille on laitettu liikaa suoralinkkejä kuvien kautta.

Plussaharmi: Suoralinkitys ei ole rikos, mutta se rikkoo tekijänoikeuksia sekä on huonoa nettikäyttäytymistä. Tätä tapahtui aikoinaan virtuaalitalleillla turhankin tiheään (terveisiä 20-luvun alusta), mutta se väheni Facebookin, Instagramin ja muiden sovelluspohjaisten sosiaalisen median alustojen aikakauden astuessa voimaan.

1. Helppo tapa rikkoa suoralinkitys:

Muokkaa blogipostausta niin, että poistat kuvan, muokkaat koneella sen nimeä ja lataat täysin saman kuvan uudelleen -> kuvalle muodostuu uusi osoite. Bloggerin puolella pitää Googlen albumiarkistosta poistaa alkuperäinen kuva, jolloin huijaussivuston linkki katkeaa, kaistatila palautuu sinulle eikä kuva näy huijaussivuilla oikein. Ja sehän on heidän ongelmansa.

Vielä en saanut virhettä aikaiseksi huijaussivustolla, joten voi olla, että kuva on jossain Bloggerin/selaimen välimuistissa. Seurataan tilannetta.
LISÄYS 2 pvää myöhemmin: Kuva on poistunut huijaussivustolta.

Voitto!

2. Vielä helpompi tapa rikkoa suoralinkitys:

Kiellä suoralinkitys käyttämäsi palvelimen asetuksissa. Kovasti yritän selvittää, tarjoaako Blogger tällaista vaihtoehtoa, mutta vielä ei ole tärpännyt. Osaisiko joku viisaampi kertoa aiheesta?

Lisää tietoa löytyy englanniksi sivulta
https://www.hostpapa.com/blog/security/how-you-can-prevent-hotlinking/

Tekijän tietojen lisääminen Irfanview-ohjelmalla:

Niin tai näin, olisi hyvä lisätä jokaiseen blogiin laitettavaan kuvaan omat tietosi metadataan. Tässä ohjeistus Irfanview-ohjelman kautta.

Irfanview on ilmainen ohjelma Windows-käyttöjärjestelmälle, kotisivut sekä latausmahdollisuus löytyy täältä.

Siilisukkien EXIF-info eli olemassaoleva metadata

Siilisukkien ICPT-data, täysin tyhjillään

Irfanviewillä voit myös lisätä copyright-merkinnän sekä kuvauksen (kuvaus siis näkyy kuvan tilalla, jos itse kuvatiedosto ei jostain syystä lataudukaan).

Nyt löytyy tietoa!

Lisää haluamasi tiedot. Lopuksi on klikattava "Write" (="Kirjoita") eli silloin ohjelma kirjoittaa kuvan taakse kaikki lisätyt tiedot ja ne tallentuvat kuvan "sisälle". Analysoidaan vielä tuo muokattu kuva huvin ja urheilun vuoksi.

Nyt näkyy, kelle kuva kuuluu

Ja kas, siellä on. Nyt sitten vain korjaan kyseisen blogijulkaisun lisäämällä tämän kuvan sen aikaisemman, vähemmän informaatiota sisältävän kuvan tilalle.

Huom!
Tallensin nämä ruutukaappaukset alun perin Paint-ohjelmalla ja PNG-muodossa. Silloin ei ollutkaan mahdollista tarkastella ICPT-dataa Irfanviewin kautta, mutta JPG-muotoon muuttaessa se onnistui.

Pitäkää pikselinne tallessa!

-Ricchan-

Neuleiden huoltamisesta: parsiminen

Olen nyt innostunut neuleiden parsimisesta ja niiden siistimisestä. Etenkin nukkaleikkuri on tullut tutuksi siivotessani hyvin käytettyjä lapasia sekä villasukkia. Lisäksi olen parsinut kahdet sukat ja varastossa olisi vielä kaksi paria odottamassa työstämistään.

Parsimisen olin laittanut tavoitteeksi vuoden 2020 neulebingoon, mutta vuosi ehti vaihtua ennen kuin sain tehtyä asialle mitään. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, mies-rakas meni nimittäin ja hajotti toisetkin villasukkansa. Jäljellä olivat enää entiset toimistosukat, eli ne kaikista epämukavimmat yksilöt. Mitäpä sitä ei tekisi rakkaansa vuoksi.

Harjoittelukappaleiksi valikoituivat - lähes arvattavasti - ihka ensimmäiset villasukkani, jotka olen saanut valmiiksi lokakuussa 2012. Niistä voi lukea lisää täältä. Kokeilin niihin Sormustimen blogista löytämääni pykäpistoparsinta-tekniikkaa.

Molemmat sukat olivat parsimista vailla ja odotelleet korjaamista jo... nooh, sanotaan, että parisen vuotta. Nämä sukat olivat olleet käytössä aika lailla puoli vuosikymmentä yhteen menooon, joten oli ihan odotettavissa, että päkiään ilmestyi reikä kavereineen ennemmin tai myöhemmin.

Ensimmäisen erheeni tein jo käyttövaiheeesa: en todellakaan lopettanut sukkien käyttöä heti kun huomasin niihin tulleen reiän. Jatkoin säälimättä käyttöä (rakkaimmat sukat kuitenkin..!), ja niin pikkureiästä tuli sen verran laajempi, ettei sukkia kehdannut käyttää. Blogipostauksia ja instagramia selatessani (sekä parista oivallisesta vaatteiden huoltamiseen keskittyvästä kirjasta) sain tietää, että on parempi huomata kulumat ajoissa ja reagoida niihin heti. Silloin ei pääse syntymään julmetun kokoisia reikiä tai hankaumia, vaan vaate on pelastettavissa huomaamattomasti.

Noh, villasukat pääsivät vihdoin työn alle: putsasin ne nukkaleikkurilla sisältä sekä ulkoa ja pääsin näkemään vauriot kokonaisuudessaan: Toisessa sukassa oli yksi isohko reikä, toisessa pari samankokoista päkiän kohdalla sekä alkavaa reiänalkua lähempänä päkiää.

Napsin jämälankapurkeistani valkoista villalankaa ja ryhdyin työhön. Parsimisohjeen hahmotus ei ollut aivan parhaimmillaan, joten ensimmäinen parsimis-yritelmä ei ihan onnistunut (alakuvassa oikeanpuoleisen sukan kirkkaalla valkoisella paikattu kohta). Toista reikää varten etsin instagramin keloista eli videoista Sormustimen ohjeistuksen ja ymmärrys parani heti. Sain aikaan siistiä pintaa ja se tuntui myös paljon kivemmalta jalan alla.

Toiseen sukkaan sainkin jo aikaan nättiä, lähes virkatulta näyttävää parsintapintaa. Alakuvassa vasemmanpuoleinen pinta on tehty niin, että ensin on parsittu oikealta pikkureikä ja sitten vasempaa isoa paikkaa jatkoin pitkälle päkiän alapuolelle. Päätin testata tätä tekniikkaa niin, että toisessa sukassa on paikkakohtien välillä eroa ja toisessa sukassa ei.

Molemmat paikkauspinnathan tuntuvat tuoreina jalan alla kävellessä, mutta niin se tuntuu jokaisessa paikassa. Kun parsinta/paikkaus on vasta tehty, sen jotenkin havaitsee paljon tehokkaammin. Vähän niin kuin uusi vaate on ensin paljon kireämpi, mutta pehmenee käytössä. Vastapestyt farkut lienevät paras vertauskuva tai vaihtoehtoisesti farkkujen haarapaikat. Ne vasta ovatkin epämukavat muutamat ensimmäiset päivät.

Käytössä olen huomannut, että isompi parsintapinta painuu nopeammin jalan alla eikä tunnu yhtä höperöltä kuin tuo sukka, jossa on eroa paikkojen välillä. Parsintasaumakaan ei tunnu enää lähes ollenkaan parin viikon käytön jäljiltä.

Suosittelen parsimisen opettelua lämpimästi: niillä saa rakkaille lempivillasukille lisää käyttöaikaa ja kun sen tekee hyvin, paikkaa ei viikon jälkeen enää edes huomaa. Harjoitustahan paikkuu vaatii, mutta kun tekee pisto kerrallaan, kehittyy huomaamattaan.

Pari vinkkiä itselle talteen (ja muutkin saavat toki hyödyntää):

1) Käytä joko ohuempaa lankaa kuin mitä työssä on, tai sitten jaa käyttämäsi villalanka kahtia. Näin paikka on vielä huomaamattomampi eikä tunnu niin paljoa jalan alla.
2) Valitse lanka, joka sointuu työsi väreihin. Sen ei ole pakko olla samaa väriä kuin pohjaväri.
3) Harjoittele ensimmäisillä kerroilla joko mallitilkkuun tai sitten johonkin ei niin tärkeään työhön.

Ja kas niin, taas vetää rakkailla sukilla muutaman vuoden eteenpäin. Vitsit miten kivaa!

-Ricchan-

p.s. Vähän epäilytti käyttää näitä paikattuja sukkia töissä. Onneksi en ole huomannut, että paikkauksella olisi enää samanlaista leimaa kuin joskus aikoja sitten. Se, mikä saattaa tuntua omassa mielessä köyhyyden osoitukselta onkin vuonna 2021 ekologista, arvostettua toimintaa. Sinällään hyvinkin loogista: mitä useamman vuoden käyttää tehtyä tavaraa, sen pidemmälle ajalle tavaran valmistuksessa aikaansaatu hiilijalanjälki tasoittuu.

Pohdintaa neulojan vastuullisuudesta

Sain päätökseen YLEllä esitetyn "Verta, hikeä ja T-paitoja"-sarjan, jonka kahdeksassa puolen tunnin jaksossa neljä somenuorta pääsee kurkistamaan vaateteollisuuden esiripun taakse. Ja voi pojat, kyllä sitä varttuneempikin ihminen alkoi miettimään ohjelmaa katsoessaan omaa kulutustaan.

Vaatteiden suhteen asia on ollut pohdinnassa jo pitkään, vaan miten asian voisi ujuttaa käsityön maailmaan? No, materiaahan löytyy monelta neulojalta lankojen muodossa. Tein inventaarion omista kätköistäni ja kilomäärä on kauhistuttava: 11 kiloa ja vajaa 700 grammaa lankaa löytyy LankaLipastosta, vitriinistä, huopakorista ja ihan vaan kirjahyllyn reunalta. Lankaa on niin paljon, että voisin neuloa siitä määrästä 65 paria sukkia.* Siis uusi villasukkapari käytettäväksi kuudelletoista kuukaudelle. Tarvitseeko kukaan ihminen oikeasti niin monta kiloa lankaa ja tuleeko se neulottua ikinä?

* Sukkapariin menee noin 180 grammaa minun käsialallani, jos lanka on worsted-paksuista (7veikka) ja 3 mm puikot ovat käytössä.

[kuvan sukat: Lisäelämän tarpeessa]

En ehkä ole kaikkein työteliäin neuloja, sillä LankaLipaston vanhimmat olemassaolevat ostolangat ovat vuodelta 2014. Kuuden vuoden ikäistä lankaa, sehän menisi jo ekaluokalle tänä syksynä. Ja siitä huolimatta ostin yli puoli kiloa lisää viime kuussa, mistä kerroinkin tuossa viime viikon päivityksessä. Ostin, koska olin ollut ostamatta. Ostin, koska olin antanut itselleni luvan. Jokaiselle kerälle oli tarkoituksena, mutta entä ne jo kaapissa olevat langat? Mikä niiden tarkoitus on?

Ihmisen genetiikkaan on kirjoitettu kerääminen pahan päivän varalle. Varastointi huonoja aikoja varten on meissä sisällä valmiina olevana ominaisuutena ja sen myötä tykkäämme keräillä milloin mitäkin asioita: postimerkkejä, viilis-kuppeja, moottoripyöriä. Itse kerään mukeja, lankaa ja manga-kirjoja - joita tulee olemaan tällä ilmestymistahdilla vuoden loppuun mennessä lähes 380 kirjaa. Sehän alkaa olla jo pieni kirjasto - mikä ei ole kovinkaan masentava ajatus, jos ihan rehellisiä ollaan. Eheh.

[kuvan valmistumassa olevat sukat: Lakritsihilloa]

Mitä sitten pieni ihminen voisi tehdä ollakseen vastuullisempi langankuluttaja? Miten voisin toimia niin, etten kuluttaisi liikaa rajattuja luonnonvaroja ja saisin silti suojeltua ne työpaikat, jotka villaotusten kasvattaminen ja langan tuottaminen vaatii?

Tähän asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta. Mikään asia ei koskaan ole niin mustavalkoinen, että siihen löytyisi yksi mahtiratkaisu, joka korjaisi kaiken suit sait kerralla. Jos lopetan lihansyönnin, miten tilat jotka ovat hiilidioksiidinegatiivisia voivat jatkaa toimintaansa? Jos lakkaan ostamasta vaatteita, kuinka käy Myanmarissa työskentelevien ompelijoiden työpaikkojen? Jos ostan halpaa, se ei jostain syystä ole koskaan kotimaista. Jos ostan kallista, sekään ei ole aina paras ratkaisu kun pitää vertailla ilmastoa, terveellisyyttä, rahankulutusta ja eettisyyttä. Jos jätän ostamatta, kuka kärsii siitä? Osakkeenomistajat vai pienyrittäjät, tuottajat vai työntekijät?

[kuvassa Punaruostekennot]

Aihe on siinä mielessä kiinnostava, että täytyy palata asiaan jossain kohtaa ison lankojen vastuullisuus- ja ilmastovertailun parissa. Hyvä kirjoitus vaatii taustatyötä, joten nyt en tältä istumalta voi kirjoittaa mitään maata mullistavaa, mutta voin pyytää sinua siellä ruudun takana miettimään omaa kulutustasi.

Meillä on vain yksi planeetta, ja sen matemaattisesti laskettu maailman yhteinen ylikulutuspäivä oli jo. Ilmastonmuutos tulee lämmittämään maapallon keskilämpötilaa, enää on vain kysymys siitä, miten paljon. Meillä aikuisilla on vastuu siitä, millaisen maailman me jätämme tuleville sukupolville. Ne sukupolvet eivät välttämättä tule olemaan omaa sukuamme, mutta se ei tarkoita, ettemmekö voisi ajatella myös heidän parastaan.

[Kuvan neule Simppelipipo]

Olisihan se todella helppoa vain vetää pipo päähän ja olla näkemättä sitä todellisuutta, joka tulevilla sukupolvilla on edessään. Eihän se kosketa juuri minua, minähän vain teen parhaani tässä hetkessä. En heitä roskia luontoon, vien muovit, pahvit, lasit, metallit ja vaatteet keräykseen, ostan käytettyä kun voin ja laadukasta kun on pakko saada pitkään kestäviä tuotteita. Koko kysymys on ihan liian laaja, ongelmat ovat maailmanlaajuiset ja minua on vain yksi pieni yksilö. Voiko minun tekemisilläni muka olla oikeasti merkitystä?

Joskus on huono olla. Raha ei riitä ruokaan, työ on rankkaa tai sitä ei ole ja mieli on väsynyt jatkuviin vaatimuksiin. Se on ihan normaalia ja se on ymmärrettävää. Mutta me, jotka pystymme ja jaksamme tehdä asioita, meidän tulisi toimia yhteisen hyvän vuoksi myös niiden takia, jotka eivät syystä tai toisesta voi.

Kykenemättömyys toimintaan ei ole mikään häpeä. Joskus on vain pakko huolehtia ensin itsensä kuntoon ennen muista huolehtimista. Omasta maljasta kun on todella huono ammentaa jos se on lähes rutikuiva. Pidetään itsestämme huolta ja toimikaamme sitten kun meillä on jaksamista.

[PikkuHemmot punavärisinä]

Olen avoin keskustelulle ja haluaisin tietää sinun mielipiteesi asiaan.  Onko ilmastonmuutos osa arkeasi, tuletko koskaan ajatelleeksi omaa osaasi maailman talouden kiertokulussa? Kierrätätkö, jätätkö kierrättämättä, miksi teet tai miksi et tee sitä mitä voisit tehdä? Toimitko vastuullisesti omassa (käsityö)harrastuksessasi tai pohditko asioita eettisyyden näkökulmasta? Jos asia ei ole käynyt mielessä tai ole muutenkaan ajankohtainen, sekin käy. Olisiko sinulle kuitenkin noussut jotain ajatuksia tämän kirjoituksen myötä?

Vielä loppuun haluaisin kertoa erään asian, jonka tajusin suihkussa ollessani (suihkussa kun tulevat aina ne parhaimmat ajatukset): Vastuullisuus ei tarkoita, että joutuu luopumaan kaikesta, mistä saa vähänkin iloa. Vastuullisuus on sitä, että nauttii täysillä juuri niistä muutamasta asiasta, jotka todella tuottavat itselle eniten iloa.

-Ricchan-