maanantai 11. helmikuuta 2019

2019 Ensimmäinen etappi

Kenellekään ei kai tule yllätyksenä, että kysehän on Sukka Finlandian ensimmäisestä sukasta.

Naapurin Janne / Jean next door

By Anna Johanna
 Lanka: Wool Me Once Fibers ~ Sands of the Nile
Puikot: 2.5mm
Koko M 
Ohje tulee kenties Ravelryyn maksulliseksi ohjeeksi neulekisan päätyttyä

Ohje on kirjoitettu mukavan selkeästi sekä ulkoasukin on miellyttävä. Kaaviokuvat oli myös selkeät ja kivasti sisällytetty kaikki koot samaan kaavioon ja eri koot selkeästi eritelty toisistaan.
Hieman hämmennystä/hämäännystä aiheutti ainakin allekirjoittaneelle silmukkamerkit, joita ohjetta orjallisesti noudattaen käytin, mutta koin ne kyllä itselle tarpeettomiksi.
Mukava tuulahdus omille aivoille ja tavanomaiselle sukka mallille jota yleensä tulee neulottua, toi jalkapöydälle muodostuva palmikkojen ja nurjien silmukoiden viisto linja, joka myös (ohjeen miehekkäästä nimestä huolimatta) loi naisellisen siron ilmeen.
Varressa takana palmikoista muodostuva limittäinen timanttikuvio.
Ja nyt on annettava erityishuomio tälle langalle, fingering vahvuiselle Wool Me Once Fibersin Merino Sock langalle. Niin unelman pehmeää neulottavaa, että ei voi uskoa! 

Kaiken kaikkiaan kerrassaan ihastuttava malli omasta mielestä ja tähän mennessä tehdyistä kisasukista henkilökohtainen suosikki. 

Tähän mennessä etappeja takana jo 3 ja tänään (10.2.) alkaa etappi 4, mutta niistä saatte tietää sitten myöhemmin.. Hue hue hue!

~Ma-Chan~