Olen nyt innostunut neuleiden parsimisesta ja niiden siistimisestä. Etenkin nukkaleikkuri on tullut tutuksi siivotessani hyvin käytettyjä lapasia sekä villasukkia. Lisäksi olen parsinut kahdet sukat ja varastossa olisi vielä kaksi paria odottamassa työstämistään.
Parsimisen olin laittanut tavoitteeksi vuoden 2020 neulebingoon, mutta vuosi ehti vaihtua ennen kuin sain tehtyä asialle mitään. Nyt kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni, mies-rakas meni nimittäin ja hajotti toisetkin villasukkansa. Jäljellä olivat enää entiset toimistosukat, eli ne kaikista epämukavimmat yksilöt. Mitäpä sitä ei tekisi rakkaansa vuoksi.
Harjoittelukappaleiksi valikoituivat - lähes arvattavasti - ihka ensimmäiset villasukkani, jotka olen saanut valmiiksi lokakuussa 2012. Niistä voi lukea lisää täältä. Kokeilin niihin Sormustimen blogista löytämääni pykäpistoparsinta-tekniikkaa.
Molemmat sukat olivat parsimista vailla ja odotelleet korjaamista jo... nooh, sanotaan, että parisen vuotta. Nämä sukat olivat olleet käytössä aika lailla puoli vuosikymmentä yhteen menooon, joten oli ihan odotettavissa, että päkiään ilmestyi reikä kavereineen ennemmin tai myöhemmin.
Noh, villasukat pääsivät vihdoin työn alle: putsasin ne nukkaleikkurilla sisältä sekä ulkoa ja pääsin näkemään vauriot kokonaisuudessaan: Toisessa sukassa oli yksi isohko reikä, toisessa pari samankokoista päkiän kohdalla sekä alkavaa reiänalkua lähempänä päkiää.
Napsin
jämälankapurkeistani valkoista villalankaa ja ryhdyin työhön. Parsimisohjeen hahmotus
ei ollut aivan parhaimmillaan, joten ensimmäinen parsimis-yritelmä ei ihan
onnistunut (alakuvassa oikeanpuoleisen sukan kirkkaalla valkoisella paikattu kohta). Toista reikää varten etsin instagramin keloista eli
videoista Sormustimen ohjeistuksen ja ymmärrys parani heti. Sain aikaan
siistiä pintaa ja se tuntui myös paljon kivemmalta jalan alla.
Toiseen sukkaan sainkin jo aikaan
nättiä, lähes virkatulta näyttävää parsintapintaa. Alakuvassa vasemmanpuoleinen pinta on tehty niin, että ensin on parsittu oikealta pikkureikä ja sitten vasempaa isoa paikkaa jatkoin pitkälle päkiän alapuolelle. Päätin testata tätä tekniikkaa niin, että toisessa sukassa on paikkakohtien välillä eroa ja toisessa sukassa ei.
Molemmat paikkauspinnathan tuntuvat tuoreina jalan alla kävellessä, mutta niin se tuntuu jokaisessa paikassa. Kun parsinta/paikkaus on vasta tehty, sen jotenkin havaitsee paljon tehokkaammin. Vähän niin kuin uusi vaate on ensin paljon kireämpi, mutta pehmenee käytössä. Vastapestyt farkut lienevät paras vertauskuva tai vaihtoehtoisesti farkkujen haarapaikat. Ne vasta ovatkin epämukavat muutamat ensimmäiset päivät.
Käytössä olen huomannut, että isompi parsintapinta painuu nopeammin jalan alla eikä tunnu yhtä höperöltä kuin tuo sukka, jossa on eroa paikkojen välillä. Parsintasaumakaan ei tunnu enää lähes ollenkaan parin viikon käytön jäljiltä.
Suosittelen parsimisen opettelua lämpimästi: niillä saa rakkaille lempivillasukille lisää käyttöaikaa ja kun sen tekee hyvin, paikkaa ei viikon jälkeen enää edes huomaa. Harjoitustahan paikkuu vaatii, mutta kun tekee pisto kerrallaan, kehittyy huomaamattaan.
Pari vinkkiä itselle talteen (ja muutkin saavat toki hyödyntää):
1)
Käytä joko ohuempaa lankaa kuin mitä työssä on, tai sitten jaa
käyttämäsi villalanka kahtia. Näin paikka on vielä huomaamattomampi eikä tunnu niin paljoa jalan alla.
2) Valitse lanka, joka sointuu työsi väreihin. Sen ei ole pakko olla samaa väriä kuin pohjaväri.
3) Harjoittele ensimmäisillä kerroilla joko mallitilkkuun tai sitten johonkin ei niin tärkeään työhön.
Ja kas niin, taas vetää rakkailla sukilla muutaman vuoden eteenpäin. Vitsit miten kivaa!
-Ricchan-
p.s. Vähän epäilytti käyttää näitä paikattuja sukkia töissä. Onneksi en ole huomannut, että paikkauksella olisi enää samanlaista leimaa kuin
joskus aikoja sitten. Se, mikä saattaa tuntua omassa mielessä köyhyyden osoitukselta
onkin vuonna 2021 ekologista, arvostettua toimintaa. Sinällään hyvinkin loogista: mitä useamman vuoden käyttää tehtyä tavaraa, sen pidemmälle
ajalle tavaran valmistuksessa aikaansaatu hiilijalanjälki tasoittuu.