Eläimelliset pariskuntasukat

Aion nyt kertoa karmean totuuden: En ole lainkaan kesäihmisiä. Kun helteet saapuvat ja ulkolämpötila kohoaa yli kahdenkymmenenviiden asteen, muuttuu oloni sietämättömäksi. Helpotuksen huokaus on suuri, kun viileämmät kelit sekä aavistus syksystä elokuisessa tuulessa saapuvat tuoden mukanaan lupauksen tulevasta talvesta. Jep. Voitte tuomita.

Syksyssä parasta lienee syy kaivaa taas puikot esiin. Tämä vuosi on kyllä ollut siitä poikkeuksellinen, että on suorastaan himottanut neuloa - myös silloinkin kun lämpötila on ollut myös yöllä kolmosella alkavissa lukemissa. Valitettavasti en ole voinut neulostaa, sillä ihottuma on vaivannut sormia - ja vaivaa edelleen. Ollaan kuitenkin jo niin hyvissä kantimissa, että kuivasta, vesirakkulaisesta sekä kuoriutuvasta ihosta huolimatta olen saanut neulottua jopa viisitoista kerrosta villasukkaa. Tästä on hyvä jatkaa, tavalla tai toisella.

Onneksi vielä on edellisen vuoden käsitöitä jäljellä, joista voin kirjoittaa. Tällä kertaa jopa kaksin kappalein, kyseessä ovat nimittäin pariskuntasukat.

Pupusukat (L-koko)
(Pupusukat, L-koko in Ravelry)

Mikä: Hörökorvat (72 s.)
Ohje: Hörökorvat /Parhaat Sukat & Lapaset 2018
Puikot: 3,5 mm Knit Pro-hiiliteräspuikot
Lanka: Aara'n Tuuma (väri Ilta/0003)
ja Schachenmayr Fashion Soft Mix (väri 01/514653)
Kulutus: Tuuma 105 gr, FSM 8 gr eli yht. 113 gr (56,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 5,5 pvää (projekti kesti vajaan kuukauden)

Ensimmäisen sukkaparin malli on tuttu Näperreltävät-julkaisusta viime marraskuulta. 72 silmukalla sain aikaan koon 43-45 sukat, joille piti kehitellä vastaanottaja: se oli helppo keksiä, iskä varmasti arvostaisi eläinsukkia - onhan hän huumorimiehiä. Uskon, että avattuaan sukat joululahjapaketista hän on varmastikin naureskellut itsekseen. Tai no, ainakin miun mielikuvituksessa on käynyt niin.

Muistiinpanoissa ei ole mitään ihmeellistä näistä sukista: varteen neulottiin joustinta, sitten sileää. Kantapää on perinteinen vahvistettu hollantilainen, jalkaterä sileää neulosta ja loppuun nauhakavennus.

Oman osansa tähän malliin toivat erikseen neulotut ja kiinniommellut pupunkorvat sekä hännäntöpönä toimiva valkoinen tupsu. Niiden kiinnittämiseen kului pari päivää, sukissa käytetty lanka kun on merinoa ja liukasta sorttia. Tarvittiin pari yritystä, jotta korvat sai kiinnitettyä liittävän napakasti.

Nämä sukat menivät tosiaan joululahjuksiksi, vaikka valmistuivatkin jo maaliskuussa. Halusin neuloa niille kaveriksi eläinteemaan sopivat sukat myös äiskälle: niin syntyi idea tiikerisukista. Mei äiti kun on kiinalaisessa horoskoopissa tiikeri, ja vuonna 2022 härän vuosi vaihtui tiikerin vuodeksi.

Tiikerisukat
(Tiikerisukat in Ravelry)

Mikä: Tiikerisukat (72 s.)
Ohje: Omasta päästä, Hörökorvia mukaillen
Puikot: 2,5 mm Knit Pro-hiiliterässukkapuikot
Lanka: Gedifra Lana mia colore, tiikeri (985/133)
ja Schayenmayr Fashion Soft Mix (1/514653)
Kulutus: Tiikeri 80 gr, FSM 3 gr eli yht. 83 gr (41,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 9 päivää (projekti kesti n. 1,5 kk)

Langat näihin sukkiin hankin eräällä reissulla eteläiseen Suomeen, jo olemassaolevien tiikerilankojen seuraksi. Pupusukista innostuneena lähdin tosiaan soveltamaan, ja tällaiset niistä tulivat. Varsin onnistuneet, jos miulta kysytään.

Erona pupusukkiin tein näihin ranskalaisen kantapään, koska en nyt vain ole vahvistettujen kantapäiden ylin ystävä. Lisäksi halusin hieman vaihtelua sekä harjoitusta. Tutulla kaavalla neulominen on kivaa, mutta joskus sitä vain tarvitsee toisenlaisia tekniikoita työstettäväksi. Ranskalainen kantapää on mielestäni siro ja nätti, sekä oikein passeli näihin tiikeriversioihin raitakuvion kulkua ajatellen.

Korvien kanssa oli suhteellisen paljon haasteita ja jouduinkin tekemään kolme eri versiota, jotta sain niistä sellaiset kuin halusin. Ensimmäisessä versiossa tein 12 kerrosta suoraa ja lähdin kaventamaan välikerroksilla: tuloksena oli pystykorva, joten se meni purkuun. Toisessa versiossa tein vain 6 kerrosta suoraa, jonka jälkeen tein kavennuksia ilman välikerroksia: tulos ei vieläkään ollut mieleinen.

Pari nukuttua yötä auttoivat keksimään ratkaisun:
Luo 17 s
4 kerrosta: 1 oikein, 1 nurin
1 kerros oikein
Levennyskerros: 1o, 1n, 1o, 1n, nosta välilangasta takakautta oikein, neulo oikein kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, nosta välilangasta etukautta oikein, 1o, 1n, 1o, 1n.
Neulo 4 kerrosta: 15 nurin, 11 oikein, tee loppukavennukset (ensin joka oikean kerroksen lopussa, ja kun on 9 s jäljellä, niin myös nurjalla kerroksella).

Tällä tavalla sain aikaan tiikerimäisen korvan, jonka pystyin kelpuuttamaan. Korvan versioinnista on A5-kokoisessa vihkossani reilut puolitoista sivua tekstiä, joten varmaksi en mene vannomaan tuota ylläkirjoitettua. Ajatuksena kuitenkin oli, että korva levenee ensin hiukan ja sitten kaventuisi täysin pyöreäksi. Ihan pyöreää en päädystä saanut, mutta nämä ovat jo todella lähellä.

Ja niin valmistuivat villasukat, jotka matkasivat joululahjapaketissa Savonlinnaan. Nämä ovat mielestäni todella suloiset ja ihanat, toivottavasti niille tulee myös käyttöä.

Hieman pohdituttaa tuo merinovillan kestävyys, mutta ehkäpä näitä sukkia ei tule käytettyä ihan kumisaappaissa. Tai mistäs mie tiedän. Paras sukka on kuitenkin se käytetty sukka.

Ja sukista sopivasti aasinsiltana (eläinteema jatkuu, heh heh) kerrottakoon, että Sukkasato 2022 alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä Räveltämön eli Ravelry-neulefoorumin puolella. Osallistuminen satoiluun on ilmaista ja tarjolla on ainakin yksi arvontapalkinto kaikkien sukkia neuloneiden kesken. Ravelry-foorumi vaatii kirjautumisen, mutta on täysin maksuton palvelu.

Syksyä odottaen,

-Ricchan-

Kolmen kuukauden paasto

Kuka olisi uskonut, mutta Kässäätkö-blogi on ollut olemassa jo yhdeksän vuotta. Eihän siitä ole kuin hetki kun vasta oltiin kuuden vuoden iässä, ja jotenkin nyt on taas kulunut kolme vuotta niin että hujahti.

Otetaanpa sen kunniaksi teekupponen ja niillä joille ruokakomero sen sallii, kakkupalanen. Täällä puolella ruutua on tarjolla vain mustaa perus-Liptonia ja jogurttia kera myslin ja mustikoiden, mutta kyllä nekin tuntuvat juhlavilta normaalin arjen pyörityksessä.

Juhlapäivä oli tammikuussa, mutta olemme jo reippaasti maaliskuun loppupuolella, hyvässä matkassa kohti kevättä, eikä asiasta ole ollut mitään mainintaa. En tiedä onko kukaan edes ihmetellyt, miksei blogiin ole kolmeen kuukauteen tullut minkäänlaisia päivityksiä. Myös instagramin puolella on ollut hiljaista. Tähän on syynä täysin tietoinen tauko, josta halusin avautua tällaisella pidemmällä, pohtivammalla tekstillä.

Eräänä päivänä tajusin jälleen kerran viettäneeni sosiaalisessa mediassa kaksi tuntia nousematta kertaakaan sohvalta töistä saapumisen jälkeen. Päivänvalo oli hämärtynyt, verhot olivat vielä auki ja valot laittamatta päälle. Nälkäkin tuntui mahassa. Olin vain niin rättipoikki ja kuitti, etten halunnut lukea edes kirjaa - eihän siitä olisi muistanut yhtään mitään kuitenkaan. Tuntui, että instagramin jatkuva kuvavirta oli paljon otollisempaa viihdettä väsyneille aivoille, vaikka paras vaihtoehto olisi ollut ihan rehelliset päiväunet.

Näin kävi monta kertaa. Alati vaihtuvat kuvat sekä julkaisut saivat huomioni, tuijotin niitä kuivin silmin, vaihtaen vain asentoa silloin tällöin. Tykkäys, seuraava kuva, tykkäys, kommentti, sivun uudelleenlataus, tykkäys... Hienot kuvat ja hauskat meemit toivat dopamiinia aivoille kunnon tykityksellä. Tiesin kyllä, ettei se oikeasti tehnyt hyvää. Että kyseisen sovelluksen tarkoitus on loppupeleissä vain saada pidettyä meidät mahdollisimman paljon selaamassa kyseistä palvelua, jotta näkisimme mahdollisimman paljon mainoksia. "Jos et maksa tuotteesta, olet itse se tuote."

Lopulta jatkuva kuvien tuijottelu ei enää tuntunut järkevältä. Tein kyllä sisältöä (=eli kuvia) blogin instatiliä varten, mutta ne jäivät julkaisematta. En nähnyt taas yhden kuvan lisäämisessä mitään mieltä, vaikka aikamme onkin täynnä sosiaalisen median kautta saavutettuja uraunelmia, sometähteyttä sekä vaikuttajien onnistumistarinoita. Kuinka moni onnistuu, kuinka moni jää vain taustatapetiksi? Olemmeko oikeasti yhteydessä toisiimme sosiaalisen median kautta vai onko yhteydenpito harhaa, pelkkää illuusiota?

Ajatus nosti päätään kuin kukannuppu paavalinkukasta, joten eräänä joulukuun päivänä tein ratkaisun ja lakkasin käyttämästä sovellusta. Naps, irtautuminen oli karu ja äkillinen.

Yllättävää, mutta elämään siunaantui lisää aikaa jostakin piilopaikasta. Myös selkeät addiktin oireet nostivat päätään: tylsän hetken koittaessa otin automaattisesti puhelimen käteen ja avasin lukituksen, tietämättä mitä oikeastaan lähdin tekemään. Lihasmuistiini oli piirtynyt kaava, ja sain sormeni pysäytettyä sovelluksen kuvakkeen yläpuolelle. Kuinka monta kertaa jotain asiaa pitää tehdä, että lihakset muistavat liikeradat automaattisesti sekä tiedostamatta? (Vastaus: siihen vaaditaan ainakin sata toistokertaa - jokaiselle liikkeelle erikseen: näytön aktivointi, lukituskuvio, siirtyminen sovelluksen kuvakkeen kohdalle, kuvakkeen painaminen. 400 liikekertaa, jotta voin turruttaa aivoni pikadopamiinilla tylsän hetken sijaan.)

Älyluuri on ollut osa elämääni koko aikuuteni, eikä pinttyneiden tapojen muuttaminen ole helppoa.

Hitaasti, mutta varmasti, olen saanut irrotettua omaa elämääni muistakin älysovelluksista. Käyn kävelyillä (ilman Pokemon Go'ta), pysähdyn kuuntelemaan ja katselemaan talitiaisia, peipposia, jopa ihan tavallisia harakoitakin. Luen kirjoja ja muistan lukemani paljon paremmin, varsinkin kun aloin tietoisesti hidastamaan lukemisnopeuttani. Vähä kerrassaan sain myös neulomisen ilon takaisin ja olen saanut jopa joitain töitä valmiiksi asti. Kun sitten olen rättipoikki ja kuitti, en tee muuta kuin tuijotan ulos enkä ajattele yhtään mitään.

Se on ihanan vapauttavaa.

Ihanaa on lisäksi se, että olen vihdoin löytänyt jaksamista myös kirjoittaa asioista. Kirjoittaminen on jotain, josta saan iloa sekä ylläpidettyä omien arvojeni mukaisia asioita - kuten suomen kielen kulttuuria. Blogin avulla saan pidettyä aivoni keskittymässä vain yhteen asiaan kerrallaan, luomaan edes sen yhden tavoitteen päivään sekä ruokkimaan luovuuttani. Koen, että kirjoittaminen sekä neulominen tekee hyvää aivoilleni sekä sielulleni.

Toissavuonna halusin julkaista blogissa joka toinen viikko jotakin, ja onnistuimme yhdessä Ma-chanin kanssa siinä suhteellisen hyvin. Viime vuonna yritin jatkaa samaa menoa, mutta se ei ihan onnistunut. Tänä vuonna en aio yrittää vastaavanlaisia, järjestelmällisen tasaisia julkaisuja, vaikka ne olisivatkin algoritmin sekä lukijoiden kannalta paras ratkaisu. Valitettavasti en vain aina saa julkaistua aikataulussa, joten ei toinna luvata sellaista, mistä ei todennäköisesti pysty pitämään kiinni.

Sen kymmenen vuotta jonka olen neulonut, olen lisäksi huomannut, ettei neulominen itsessään ole intohimoni. Nautin käsitöiden tekemisestä sekä uuden oppimisesta. Saan inspiraatiota etsiessäni luovia tapoja kuvata neuleita ja tykkään suunnattomasti tekstien kirjoittamisesta - mutta neulonta on loppujen lopuksi elämässäni vain tarvetta varten. Ja se on ihan hyväksyttävää.

Tänä vuonna voi olla, että julkaisujen tahti hidastuu entisestään ja ne tulevat, milloin tulevat. Mutta se mikä ei muutu, on blogin olemassaolo. Tämä on minulle harrastus, eikä haittaa vaikka kukaan ei sitä seuraisikaan. Ja jos joku seuraa ja saa itselleen iloa sekä inspiraatiota, se yksi ihminen riittää. En pyri somevaikuttajaksi tai saamaan tällä elantoa itselleni. Oma hymyni sekä mielihyväni valmiista, hyvästä kirjoituksesta on aivan tarpeeksi, kaikki muu on bonusta.

Lopuksi tahtoisin vielä kiittää Ma-chania tämän matkan jakamisesta kanssani. Oli ihanaa, kun meitä oli kaksi tämän kokemuksen äärellä.

-Ricchan-

#APK

Nykyisessä työpaikassani olen saanut kunnian tutustua useaan aivan mahtavaan ihmiseen. Tiimissämme on lähes 20 jäsentä, joista jokainen tulee toimeen keskenään: meillä ei ole muodostunut klikkejä tai pieniä ryhmittymiä. Se on jotain, mitä arvostan suunnattomasti. Hyvin harvassa työyhteisössä ihmiset ovat olleet niin ihania kuin mitä nykyisessä työpaikassani.

Tiimissämme käy välillä vierailevia tähtiä: harjoittelijoita, määräaikaisia, ja sitten työpaikkaa vaihtavia henkilöitä. Jokainen on otettu vastaan innolla ja lämmöllä, sekä päästetty jatkamaan matkaansa kauniiden sanojen sekä satunnaisten lahjusten merkeissä. Jokainen heistä on ollut tärkeä osa tiimiämme, eikä heidän panoksensa ole jäänyt tiimiläisiltämme huomioimatta.

Eräs lähtijöistä oli määräaikainen tehopakkaus, suorastaan kyborgi. Jollei satunnaisia hulimattomuusvirheitä olisi ollut, olisin joutunut tökkimään häntä aina välillä neulalla - ihan vain tarkistaakseni, onhan hän varmasti ihminen. Oli hän, ja ihan huikea persoona kaiken huipuksi. Ollessamme samassa työpaikassa tämä tyyppi juhli synttäreitään syksyllä, joten lupasin neuloa hänelle villasukat.

#APK
(#APK in Ravelry)

Mikä: Kirjoneulevillasukat, koko M (43 toivottavasti)
Ohje: Koneeseen kadonnut / Tiina Kuu, Tuhansien villasukkien maa-kirja
(Moreeni 2019)
Puikot: 3 mm metallisukkapuikot
Langat: 7 veljestä Luosto (894), 7 veljestä tumma vihreä (396),
kataja (390) ja valkoinen (11)
Kulutus: Luosto 71 gr, tumma vihreä 35 gr, kataja 21 gr, valkoinen 59 gr
eli yht. 186 gr (93 gr/sukka)
Aikaa kului: 9 päivää (projekti kesti 2 kk)

Kun sain idean lahjasukista, tiesin heti minkä mallin halusin toteuttaa. Tavoitteenani on neuloa Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa-kirjasta kaikki mallit ja tämä kyseinen ohje osui kuin nappi silmään. Työpaikka jossa tapasimme, pyrkii olemaan "tehdas" eli kyseessä on palvelukeskus, josta saa samalla ovenavauksella kaikki mahdolliset taloushallinnon palvelut. Tästä syystä hammasrattaat sopivat tunnelmaan täydellisesti. Myös ohjeen nimi antaa ehkä jotain viittausta siihen, millä tahdilla töitä tuppaa tulemaan tehtyä...

Halusin käyttää näihin sukkiin metsästäjälle sopivia vihreitä jämälankoja, ja sainkin upotettua niitä mukavasti tähän pariin. Itse asiassa jopa niinkin mukavasti, että jouduin ostamaan sopivaa uutta vihreää himppasen verran, jotta sain sukat valmiiksi. Olihan varastossani kirkasta ruohonvihreää, mutta se ei mielestäni sopinut yleisilmeeseen lainkaan.

Sukissa on käytetty kolmea eri vihreää, mikä symboloi osuvasti kyseisen työkaverin uraa meillä: hän oli todellinen moniosaaja, ei sanonut millekään työtehtävälle ei ja vaihtoi työtehtäviä suurin piirtein kuukauden välein. Erilaisia työtehtäviä tuntui kertyvän hurja määrä, enkä uskoisi itse oppivani puoliakaan siinä tahdissa mihin hän kykeni.

Sukissa yritin naamioida värinvaihtokohdat raidoittamalla, eli feidaus-tekniikalla. Siinä pyritään häivyttämään värinvaihto raitakerroksilla, jolloin vaihtokohta ei pomppaa selkeästi silmiin vaan vaihtuu kuin huomaamattaan. Omasta mielestäni onnistuin oikein mukavasti, vaikka varpaissa ja varressa onkin selkeästi eri värinen vihreä käytössä.

Huolimatta värien vaihtelusta ja kirjoneuleesta sukkamallin yleisilme on rauhallinen: Varren taittoreuna, kantapää ja kärki on neulottu yksivärisenä, jolloin kokonaisuus pääsee hengähtämään aika ajoin. Työkaverissa oli samanlaista tunnelmaa: vaikka hän teki paljon, ei hän koskaan tuntunut joutuvan kiireen valtaan: asiat tehtiin siinä tahdissa kuin ehdittiin ja kotiin lähdettiin kun työaika täyttyi. Olemmehan kuitenkin alalla, jolla et voi mitenkään saada pöytääsi täysin tyhjäksi koskaan - tarvitaan keskeneräisyyden sietokykyä.

Sietokykyä tarvittiin myös näitä sukkia neuloessa: Neuloin yhtä aikaa kahta sukkaa yhdeltä eri kerältä, eli lanka juoksi kerän sisältä sekä ulkopuolelta - eikä se ole kaikista helpoin tapa. Kärsivällisyys oli aika ajoin koetuksella, sillä langat menivät helposti keskenään ristiin niin, että selvittelytyöhön tuntui kuluvan välillä turhankin liikaa aikaa. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin kerinyt kaksi samankokoista lankakerää ja neulonut niiltä omat sukkansa. Siinä on tosin se vaara, että lanka ei lopukaan molemmissa sukissa samassa mallikohdassa. Puolensa ja puolensa, sanoisin.

Näissä sukissa pääsin nauttimaan Tiinan ohjeentekotaituruudesta: kirjoneule jatkui pohjaa myöten myös kantakiilojen kirjoneuleissa. Kiilakavennuksia ei juurikaan erota, vaan kuvio soljuu kauniisti vahvistetun kantapään jälkeen ja lähtee taas pyörimään neuleen ympäri samalla tavalla kuin varressakin.

Loppuun neulottiin yksivärinen nauhakavennus, joka viimeisteltiin silmukoimalla sukan pää kiinni. Pitäisi harjoitella tuota silmukointia lisää. Tuntuu, että hyvin usein teen liian kireän silmukoinnin ja sukan pää jää notkolle. Onneksi näissä osasin ottaa rennosti, eikä kärki kiristänyt ainakaan kuvausapuna olleen rakkaani varpaita.

Tämän sukkamallin erikoisjujuna oli sukansuun taittoreuna, jonne sai piilottaa haluamansa tekstinpätkän. Loppuun kirjottiin ketjukuviota, jottei tarvinnut suotta vain kuljettaa lankaa mukana. Halusin kirjoneuloa varteen sanan "#apk" ohjeessa olleen "koneeseen kadonnut"-tekstin sijasta.

Opin kyseisen lyhenteen työkaverilta ja viljelimmekin sitä työpaikalla keskusteluissa aina silloin tällöin. Se oli osa työkaverin huumorintajua, joka osui hyvin yksiin oman, hivenen epämääräisen huumorini kanssa. Niin se vain pohjanmaalainen ja savo-karjalainen kykenivät pitämään työpaikalla hauskaa, vaikka paine tuntui niskassa ja tunteja kertyi.

Kiitos siis sinulle, olit ihan mahtava tyyppi ja loistava työkaveri! Ei yhtään harmittanut kun päätit avata siipesi ja lähteä tavoittelemaan unelmaasi. Näiden villasukkien myötä toivotan vielä blogini kautta sinulle kaikkea hyvää ja seuraan mielenkiinnolla urasi kasvua. Sinulle vain taivas on rajana!

-Ricchan-