torstai 30. heinäkuuta 2020

Sukka-Finlandia, etappi 6 - Päivä Provencessa



Päivä Provencessa
(Päivä Provencessa - SF 06/2020 in Ravelry)

Mikä: Kirjoneulevillasukat virolaistekniikalla koristeltuna, 72 s. (koko 41-42)
Ohje: Päivä Provencessa /Soile Pyhäniska
Puikot: 3 mm sukkapuikot
Langat: Novita 7 veljestä Pohjola (Luosto), 7 veljestä (vaal. sin)
ja 7 veljestä Eero (kanerva)
Kulutus: Luosto eli vihreä 125 gr, vaal. sin. 76 gr, kanerva 4 gr
eli yht. 205 gr (102,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 7 päivää

Voitteko uskoa, miten paljon pidinkään tästä kuviosta? Ihanaa, perinteistä ruutuneuletta pikku jekulla, niin että kuvio kulkee soljuvasti sukkaa pitkin eteenpäin.

Kuudennella etapilla kisassa pääsi oppimaan roositud-tekniikan eli roosimisen. Siinäpä vasta menikin aikaa opetteluun, vaikka ohje oli selkeästi kirjoitettu. Ohjeessa oli siis oikeasti neljä vaihetta, mutta olin ymmärtämättömyyksissäni jostain syystä halunnut toistaa pelkästään ohjeen kohtia 3-4 ja saanut aikaan pari pitkää lenkkiä sukan taakse. Joku kyseli ongelmaketjussa näyttääkö oikealta, jolloin miekin huomasin tehneeni väärin.

Purin saman kohdan kolme kertaa ennen kuin ymmärsin tekniikan salat. Tässä vielä selkokielisenä (luulisin) itselle ja kaikille teille:
1-2. Kuviolankaa kuljetetaan mukana ees taas ja lanka jää vasempaan reunaan.

3-4. Tehdään lenkki, jota heilutellaan työn oikealla ja nurjalla puolella. Lanka jää oikeaan reunaan.

Toistetaan kohtia 1-4 kunnes kuvio valmistuu.



Loppukuvio olikin sitten huomattavasti vähemmän aivojumppaisaa toimintaa. Laskettelin maaliin saakka hyvillä mielin kun olin oppinut jotain uutta.

Roosimiskuviolla luotiin kolme kukkakuviota, joiden välissä varsi saatettiin loppuun ja tehtiin kantapää. Koskapa olin valinnut metsänvihreän Pohjolan ja taivaansinisen perus-7veikan langoikseni, oli luonnollista että metsässä kasvaa kanervia. Ja sillä tuli viimeisen langan värivalintakin hoidettua.


Tykkään. Vaikka sukista tuli aika isot, koon 41-42, niin en ole niitä saanut vielä lahjoitettua kenellekään. Kuvasimme ne vanhan sähkömuuntamon portailla ja kylläpä muuten oli kuuma. Jouduin laittamaan tavissukkien päälle yhdet villasukat, joiden päälle sovittelin nämä sukat. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä kesäkuun taivaalta, joten lämpöisä tuli.

Suosikkiyksityiskohtani ovat siis nuo kukat. Toinen, mistä tykkään reippaasti on kiilakavennusten piilottaminen pohjan puolelle.


Kun kiilakavennukset on näin hauskasti ja siivosti jalkapohjan alla, saa kuvio jatkua kaikessa rauhassa päällispuolella. Loistavaa sukkasuunnittelua Pyhäniskan Soilelta, arvostan.

-Ricchan-

perjantai 17. heinäkuuta 2020

Sukka-Finlandia, etappi 5

Luulisi, että nyt aiheena olisi Sukka-Finlandian viidennen etapin söpöt kisusukat, mutta valitettavasti ei. Aiheena on sellainen kauhistuttava asia kuin neulejumi.

Keskeneräisistä sukista ei voida edes puhua, sillä en ole päässyt luomaan edes silmukoita puikolle. Syyksi voidaan ottaa vaikkapa Sukka-Finlandia kiivaampi neulontatahti, sillä etappien pituutta vähennettiin huomattavasti vuoden 2019 kisaan verrattuna. Toisena syynä taitaa olla se, ettei allekirjoittaneesta ole oikeastaan kilpaneulojaksi.


Hirmuisa stressi, aamulla muutaman rivin verran neulostaminen, käsitöiden kanto töihin jossa niitä ei kuitenkaan saa lounastunnilla tikutettua, nukkumisesta nipistäminen jotta saa etapin ajoissa valmiiksi. Ei. Ei se vain ollut miulle se juttu, ja sen kässäämiseen meni kaikkiaan kolme vuotta.

Ihailen neulojia, jotka saavat valmista nopeasti. Sukka-Finlandian Räveltämön ryhmässä (links) oli muistaakseni video, jossa eräs kilpailija näytti videolla, millä vauhdilla sukkaa syntyy. Ja sitähän syntyi. Leuka auki loksahtaneena en voinut kuin seurata, miten nopeasti silmukkaa tuli ja neule eteni. Ei allekirjoittaneella ole toivoakaan samanlaisesta vauhdista näillä neulontakokemuksilla (reilut seitsemän vuotta satunnaisneulontaa).


Ja tiedättekö mitä?

Se on ihan hyväksyttävää. Ei ole pakko olla himoneuloja, vaikka saakin neulonnasta itselleen hyvän mielen, käsitöistä rentouttavaa tekemistä sekä blogilla ylläpidettyä kirjoittamista. Voin neuloa ihan omaan tahtiini ja se on täysin okei. Aina välillä tosin päädyn epäilemään itseäni kun en ole täydellinen tässä lajissa. Mutta elämä on opettanut, että keskinkertaisuudellakin pärjää. Ihmiset rakastavat kyllä miuta, vaikken saakaan sukkaparia valmistettua yhdessä päivässä.

Eli toisin sanoen ei kissasukkia tänä vuonna. Ohjetta ei voi ainakaan juuri nyt ostaa mistään, mutta Räveltämössä on sen projektisivu (linkki) ja siellä voi ihastella erilaisia variaatioita. Kisassa kisuja ei saanut neuloa negatiiveina ja simmut sekä nenuli piti kirjoa erikseen varsinaisen neulonnan jälkeen - tai aikana, kukin mielensä mukaan.


Kuka tietää, ehkä jonain päivänä saan aikaiseksi neuloa nämä. Siihen saakka nautitaan elämästä ja katsellaan tilannetta.

-Ricchan-

torstai 2. heinäkuuta 2020

Sukka-Finlandia 2020, etappi 4 - Laura

Laura by Sari Nordlund
Lanka: Eluded Fibres Crow
Puikot: 2mm
Koko: One size, 72s

Juu, 1 silmukan palmikonkierrot ovat selvästi tämän vuoden SukkaFinlandian pääajatus.. Mielestäni ihan liikaa! Mutta en mitenkään voi kieltää, etteikö nämä sukat olisi valtavan kauniit ja minun tähän astisista sukista ehdoton suosikki.

Langan valinta tähän malliin ei oikein osunut hämäriin talvi- iltoihin, mutta kyllä kannatti silmiään uhrata. Ohjeen seuraminen oli hyvin intensiivistä sillä hetkeksikään ei voinut luottaa muistavansa kuinka se rivi menikään loppuun ja kisaajia varten oli erityinen vaatimus, että palmikonkiertojen piti kääntyä peilikuvana toisessa sukassa ja molemmissa sukissa muistaakseni kuviokerran puolivälissä olevissa käännöksissä taas eri suuntiin, peilikuvina toisiinsa nähden luonnollisesti. 

(Köh köh, yksi kierto meni väärinpäin toisessa sukassa, mutta ei kerrota sitä kisajärkkäreille)

Kaikenkaikkiaan hyvät ja istuvat sukat, en voi muuta sanoa. Aloitin 7.2. ja lopetin aamuyöllä 16.2.

~Ma-chan~


---               ---               ---               ---               ---               ---               ---               ---


Laura-sukat
(Laura - SF04/2020 in Ravelry)

Mikä: Palmikkovillasukat, koko 39-40 (72 s)
Ohje: Laura socks / Sari Norlund
Puikot: 3 mm sukkapuikot
Langat: 7 veljestä Pohjola värissä Ruka (881)
Kulutus: 162 gr (81 gr/sukka)
Aikaa kului: 6,5 päivää

Sellaiset. Pientä palmikkoa takareunasta neulottuna ja helmineuletta niiden sisällä. Vahvistettu kantapää, nauhakavennus ja loppuun neuloen silmukointi. Kuulostaa helpolta sekä simppeliltä, yhdessä illassahan nämä tekaisee.

No ei.


Ensinnäkin sukat on neulottu toistensa peilikuvina. Ohjeessa oli siis kaaviot erikseen molempiin jalkoihin, minkä lisäksi palmikoilla tehtiin kikkailuja jotta ne kulkivat kirjaimellisesti nilkan ympäri. Katsetta ei voinut hellittää kovin kauas paperin kiemuroista. Neulon yleensä sohvalla, joten niska ei kovinkaan paljoa arvostanut kun selkä kumarassa tuijotin kaaviota. Myös hartiat ottivat hieman itseensä.

Aloitin lauantaina heti aamusta ja neulostin koko viikonlopun tehokkaasti. Viikolla neuleaikaa oli ehkä puolen tunnin pätkissä, mutta viikonlopun panostin taas. Sukat on saatu valmiiksi ajoissa ollessa ja pisteitä kerrytin huimat 8 kappaletta. Sijoitukseni oli nimittäin 129/143, mikä oli huima parannus edelliseen kisattuun etappiin. Kannatti jättää etappi kolmonen välistä ja rentoutua niin sai taas neuleinnostuksesta kiinni.


Mitään pahaa sanottavaa en näistä oikein keksi. Palmikoita on runsaasti, mutta huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Legatossa. Lisäksi voi neuloa palmikot samansuuntaisina molemmissa sukissa, se oli kuitenkin vaatimus vain kisaajia varten.

Novitan Pohjolassa on piiiitkän pitkä väriliuku, enkä alkanut kohdistamaan niitä villasukkia varten. Värinvaihto kulkee kuitenkin suurin piirtein samaa rataa vaihtuen sinisen hetken tummansinisestä aamunkajon vaaleansinertävään.

Ohje oli selkeä ja kaavioita seuraamalla tiesi saavansa sirot ja söpöt sukat. Jos haluat samanlaiset sukat itsellesi, ohjeen voi ostaa Räveltämöstä hintaan 4,96 €.

-Ricchan-