Sinisävyinen aurora borealis

Jälleen on opittu uusia asioita, nimittäin tein elämäni ensimmäisen huivin! *tadaa*

Halusin kovasti tehdä huivin, mutta jostain syystä aloin tuntea pientä pelkoa . Jostain syystä mikään huivimalli ei puhutellut, eikä yksikään lanka halunnut joutua ensimmäiseksi, melkeinpä koekappaleeksi. Lopulta, Ullaa lukiessani törmäsin perinteisistä perinteisimpään huiviin, Revontuleen.

Revontuli
(Blue Aurora in Ravelry)

Mitä: Revontuli (ohje)

Miten: Neulomalla, pyöröpuikko 5,5 mm (80 cm)

Mistä: Aade Lõng (liukuvärjätty virolainen villalanka, 100 % villaa)

Miten pitkään: 7 viikkoa

Seitsemän viikkoa siinä meni, mutta viimein se tuli valmiiksi. Intoa pingotukseen odoteltiin viikonloppuun ja siitä huolimatta raportointi tapahtuu näin pari viikkoa myöhässä. Huivi herättää helliä tunteita, se on niin iso ja se on niin nätti. Vaikka täytyy myöntää, että viimeisillä kerroksilla miulla kului 15 min/kerros, mikä hieman söi motivaatiota. Mutta sitkeästi neuloin loppuun asti, ja oli se sen arvoista. Viimeisellä kerroksella taisin laskea jopa 372 silmukkaa.

Siipiväliä neulomuksella on 1,6 metriä, ja korkeutta n. 70 cm. Kuten ennustinkin, tein paaaaljon virheitä neuloessani (etenkin reikäkerrokset olivat kettumaisimmat), mutta onni onnettomuudessa: niitä ei näe! (^o^) Ja vaikka värinvaihdot menevät miten sattuu, loppuun tuli jännä valkoinen raitakaistale, joka kruunaa koko huivin.

Huivista löytyy parempia kuvia sen pingotus-postauksesta, jonne pääsee tästä. Sen lisäksi kun herra KameraMies on kovin kiireinen ja sopivia kuvausolosuhteita ei löydy, olkoot tämä kuva ainoana tältä erää.

Osallistun myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa Sukkasatoon, ja olen purkittamassa Hillokellarissa. Sitä ennen yritän saada pöydän puhtaaksi, eli iskän synttärilahjasukat pitää neuloa pikapikaa valmiiksi.

Jatkokappale

Olin tehnyt äiskälle kesäkuussa Creative Can Canista sinisen röyhelöhuivin, joka sopi kuin nakutettu äiskän mekkoon värien puolesta. Miulle jäi kerä samaista lankaa pyörimään ympyrää LankaLipastoon, mutta annoin sen olla siellä, ei se mihinkään karkaisi. Onneksi kävikin niin, että huiviin piti saada lisää pituutta. Ei muuta kuin tuumasta toimeen, ja lankakerä esille:

Revontuli jäi tässä vaiheessa tauolle, ja siitä tuli jotenkin outo fiilis, kun oli jopa KAKSI työtä kesken samaan aikaan. Yleensähän pyrin pitämään vain yhden neulomuksen kerralla käynnissä, jotta sitä on helppo jatkaa myöhemmin. Plus pitäähän miun ehtiä piirtämään, lukemaan, pelaamaan, käymään töissä, tekemään ruokaa ja leipomaan. Kahta näistä tosin en ole tehnyt pitkään aikaan...

SINISTÄ LAINETTA - JATKOKAPPALE

Mitä: Röyhelö-huivi (sininen)

Miten: Neulomalla, sukkapuikot 3,5 mm (muoviset, 30 cm)

Mistä: Creative Can Can (Rico Design)

Miten pitkään: 6 pvää 

Hassu juttu: Kun kalenteri lähestyi uhkaavasti viime kuun loppua, tartuin äkkiä puikkoihin saadakseni huivin pika pikaa valmiiksi. Luulin nimittäin, että tämä piti saada veljen häitä varten käyttöön... EI PITÄNYT.

Onpahan nyt valmiina ensi viikkoa varten, hih. Nämä kuvat ovat siis aikaisemmasta huivista, todellisuudessa huivin koko on jopa 4,5 metriä. Vaikka näyttäähän tuo silti ihan kohtuullisen pituiselta näissäkin kuvissa:

Todellinen syy näiden kuvien käyttöön on se, että halusin kovasti päivitellä viimein tästä huivista (plus Revontulesta saa hyviä kuvia vasta kun kameraMies palailee kotiin). Ehkäpä ensi kuun alussa saatte kuvia oikean kokoisesta neulomuksesta ihan käyttötilanteesta (Siskolikka menee nimittäin naimisiin, ihunaa <3). Suurin osa tästä työstä valmistui veroviraston odotusaulassa, jossa julkineuloin (hui kauhia).

Ja huivin päättelystä parin sanan verran (pätee myös Novitan Frillaan): jotkuthan vetävät loppupään vain tylsästi solmuun. Itse otan neulan ja lankaa, ja ompelen pistoilla yhdestä kohtaa niin, etteivät verkon muodostavat langat pääse karkaamaan. Tällä tavalla kun silittelee huivia tai vetää sen karusti käsien läpi, ei vastaan tule tyhmiä solmumöykkyjä, ja liitoskohdat jäävät nätisti röyhelöiden pimentoon (koska joskus lanka saattaapi olla katki ja sitten se on tyhmästi vedetty solmuun, niin kuin sitä ei muka neuloja huomaisi).
Hmmm, ehkä jonain päivänä vielä esittelen työpöytäni, jossa vietän suurimman osan ajastani. Vielä pitää vain miettiä, siivoanko sen ennen kuin kuvaan vai mennäänkö karulla todellisuudella. Mitenhän iskä tekisi...

Kesän kuulumisia

Kesä on pian käsitelty, sillä ilmassa on vieno syksyn kirpeys. Tuuli heiluttaa puiden latvoja hieman tujummin, aurinko ei lämmitä rannalla niin kuin kuukausi takaperin, ja mieleen alkaa nousta jos mimmoista neulontaurakkaa.

Asetin itselleni tälle kesälle tavoitteeksi neuloa huivin. Jostain kumman syystä mieli ei vain suostunut uskaltautumaan ja valitsemaan sopivaa huivimallia. Arastelin kovasti kunnes sitten eksyin Revontulen ohjeeseen. Sattumoisin ostamani liukuvärjätty Aade Lõng oli kuin luotu tätä mallia varten, joten loin silmukat puikolle kesäkuun viimeisellä viikolla. Sitä ennen kuitenkin edessä oli aikamoinen haaste saada ihanasta vyyhdistä kaunis kerä.

Joten jännyyttä oli tiedossa. Ehdin katsoa kolme Simpsonit-jaksoa samalla, ja lopulta kerän koko yllätti itsenikin:

Ihan JÄRKYTTÄVÄN kokoinen! Vieressä oleva manga-pokkari on Aku Ankan taskukirjoja hieman pienempi, mutta kyllä on kerällä kokoa ja näköä (sekä myös läpimittaa).

Revontulen alku oli myös haasteellinen, en nimittäin suostunut uskomaan, että nurjalla puolella neulotaan vain ihan pelkkää perus-nurjaa. Aloitin huivin alusta varmaan kolme-neljä kertaa, ennen kuin kässäsin homman jujun.

Tarkoituksenihan oli saada huivi valmiiksi veljen häihin mennessä, mutta onneksi niin ei käynyt. Huivi ja mekko eivät nimittäin millään sointuneet yhteen, toinen kun oli sinivalkoista ja toinen turkoosi. Eipä pelittänyt meikätytöllä homma lainkaan, mutta sain kuitenkin lainata siskolta sopivanväristä huivia.
Häät olivat ihanat: sää oli kaunis kuin morsian, aurinko helotti ja hääpari liiteli seitsemännessä taivaassa.

 

Muita kesäkuulumisia (kun kerran otsikko sitä lupaili kovasti): työt jatkuvat vielä joulukuun loppuun saakka lentokentällä, uusi kamera on osoittautunut täydelliseksi löydöksi sekä se tärkein: Oma rakas Mieheni palaa kesätöistään kotiin Lappeenrantaan ja jatkaa kuun lopussa koulun penkkien kuluttamista. Oli nimittäin harvinaisen omituinen kesä, koska asuin kuukauden päivät yksinäni (mitä nyt viikonloppuna saatoin käydä jossain). Aluksi se oli ihan omituista, myöhemmin siihen jo tottui ja sitten vain... oli. Mutta kyllä on ihanaa saada taas seuraa.

Olen hieman myös hamstrannut lankojakin... Jotain kertoo se, että lankavarasto on ryöpsähtänyt ulos Lipastosta ja vallannut olohuoneen hyllykön (olen päivitellyt sekä LankaLipastoa että JämäJemmaa, käykäähän kurkistamassa). Niin, ja se lankojen kilomäärä on kasvanut lähes viiteen. Miehellä lienee sanansa sanottavana tähän asiaan, ellen sitten ole ihan hiljaa, hih. Tosin sitä lankojen määrää on todella vaikea olla huomaamatta.

Hyvää sunnuntaita, miekin aion olla taas syksyä päin kulkiessa aktiivisempi. Pian pääsee kuitenkin neulomaan taas villasukkia ja lapasia ja pipoja ja... Oi, syksy on kivaa! 

Vielä loppusanoina haluan toivottaa veljelleni ja hänen vaimolleen kaikkea hyvää yhteiselle polulle elämän taipaleella.

Olkoon onni myötä matkallanne,

rakkautenne oppaananne,

kun käsi kädessä kulkien

matkaatte halki polkujen.

 ~Ricchan~