Asetin itselleni tälle kesälle tavoitteeksi neuloa huivin. Jostain kumman syystä mieli ei vain suostunut uskaltautumaan ja valitsemaan sopivaa huivimallia. Arastelin kovasti kunnes sitten eksyin Revontulen ohjeeseen. Sattumoisin ostamani liukuvärjätty Aade Lõng oli kuin luotu tätä mallia varten, joten loin silmukat puikolle kesäkuun viimeisellä viikolla. Sitä ennen kuitenkin edessä oli aikamoinen haaste saada ihanasta vyyhdistä kaunis kerä.
Joten jännyyttä oli tiedossa. Ehdin katsoa kolme Simpsonit-jaksoa samalla, ja lopulta kerän koko yllätti itsenikin:
Ihan JÄRKYTTÄVÄN kokoinen! Vieressä oleva manga-pokkari on Aku Ankan taskukirjoja hieman pienempi, mutta kyllä on kerällä kokoa ja näköä (sekä myös läpimittaa).
Revontulen alku oli myös haasteellinen, en nimittäin suostunut uskomaan, että nurjalla puolella neulotaan vain ihan pelkkää perus-nurjaa. Aloitin huivin alusta varmaan kolme-neljä kertaa, ennen kuin kässäsin homman jujun.
Tarkoituksenihan oli saada huivi valmiiksi veljen häihin mennessä, mutta onneksi niin ei käynyt. Huivi ja mekko eivät nimittäin millään sointuneet yhteen, toinen kun oli sinivalkoista ja toinen turkoosi. Eipä pelittänyt meikätytöllä homma lainkaan, mutta sain kuitenkin lainata siskolta sopivanväristä huivia.
Häät olivat ihanat: sää oli kaunis kuin morsian, aurinko helotti ja hääpari liiteli seitsemännessä taivaassa.
Muita kesäkuulumisia (kun kerran otsikko sitä lupaili kovasti): työt jatkuvat vielä joulukuun loppuun saakka lentokentällä, uusi kamera on osoittautunut täydelliseksi löydöksi sekä se tärkein: Oma rakas Mieheni palaa kesätöistään kotiin Lappeenrantaan ja jatkaa kuun lopussa koulun penkkien kuluttamista. Oli nimittäin harvinaisen omituinen kesä, koska asuin kuukauden päivät yksinäni (mitä nyt viikonloppuna saatoin käydä jossain). Aluksi se oli ihan omituista, myöhemmin siihen jo tottui ja sitten vain... oli. Mutta kyllä on ihanaa saada taas seuraa.
Olen hieman myös hamstrannut lankojakin... Jotain kertoo se, että lankavarasto on ryöpsähtänyt ulos Lipastosta ja vallannut olohuoneen hyllykön (olen päivitellyt sekä LankaLipastoa että JämäJemmaa, käykäähän kurkistamassa). Niin, ja se lankojen kilomäärä on kasvanut lähes viiteen. Miehellä lienee sanansa sanottavana tähän asiaan, ellen sitten ole ihan hiljaa, hih. Tosin sitä lankojen määrää on todella vaikea olla huomaamatta.
Hyvää sunnuntaita, miekin aion olla taas syksyä päin kulkiessa aktiivisempi. Pian pääsee kuitenkin neulomaan taas villasukkia ja lapasia ja pipoja ja... Oi, syksy on kivaa!
Vielä loppusanoina haluan toivottaa veljelleni ja hänen vaimolleen kaikkea hyvää yhteiselle polulle elämän taipaleella.
Olkoon onni myötä matkallanne,
rakkautenne oppaananne,
kun käsi kädessä kulkien
matkaatte halki polkujen.
~Ricchan~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)