Sarjakuvien lumoa vuodesta toiseen

Johan on syksy kovin pitkälle ehtinyt rientää melkein huomaamatta, kohta se talvikin jo kopisee oven takana. Aamuvuoroon töihin mennessä saa laittaa villasukat jalkaan kun mittari osoittaa kolmea pakkas-astetta, brrrh!

Neulomiset ovat edistyneet kankeasti: SukkaSadon toinen sukkapari valmistunee ajallaan ennen kuun loppua, mutta sen jälkeen taidan lopettaa omalta osaltani. Neuloosi nimittäin kihnuttaa takaraivossa aivan toisesta syystä ja sormet syyhyävät uuden vanhan haasteen pariin. Satuin nimittäin saamaan huivitilauksen anopilta, joka minun Revontuleeni ihastuneena pyysi myös samanlaista, eriväristä huivia itselleen. Eihän siinä sitten muuta kuin Kujeelta tilaamaan lankaa, ja onhan se vain sopivaa tilata itselleenkin samoilla postikuluilla, hih. Näistä kuitenkin ensi päivityksessä enemmän, samalla saa esiteltyäkin lankoja paremmin. Niiden sijaan esittelen neulomisen lisäksi toisen käsityöharrastukseni:

Sarjakuva-albumien teko. Olen harrastanut sitä noin kymmenvuotiaasta saakka vaihtelevalla menestyksellä ja aikataululla. Yksinkertaistettuna mie vain leikkelen lehdistä irti hauskimmat sarjakuvat ja liimaan ne sitten A4-kokoiseen vihkoon. Kun vihko on täysi, albumi on valmis. Syitä olen miettinyt elämäni aikana, ja pari olen jopa onnistunut löytämään: perus-sarjisalbumit ovat tylsiä ja niissä ei ole kovin hyviä sarjiksia, plus tämä on halvempaa. Ja hauskempaa. Jostain syystä saksilla leikkeleminen tuntuu rauhoittavalta ja näiden liimaaminen on melkeinpä meditatiivista toimintaa omalta osaltani.

Kuun alussa tuli käytyä kotosalla, jossa hoksasin vanhan polkupyöräkypärän pahvilootan, josta löysin odottamattoman aarteen: kauan aikaa sitten kerättyjä sarjakuvia! Vanhimmat sarjakuvat olivat jopa niinkin kaukaa kuin kuuden vuoden takaa (olisivat menneet pian ala-asteelle). Karsimistakin tapahtui, kun jotkut stripit olivat jo olemassa tai eivät olleetkaan niin hauskoja.

Kun liimailen strippejä vihkoon, miulla on vain yksi sääntö: samalla sivulla ei saa olla kahta samaa sarjakuvaa. Muutoin saan soveltaa oman mieleni mukaan. Joskus sivuilla on useampia samaan tarinaan kuuluvia asioita (esimerkiksi B. Virtasen kesämökkireissu), jotka jatkuvat joka aukeamalla omalla stripillään.

Porukoiden luona näitä albumeja oli viime laskujen mukaan kuusi, miun ja Miehen luona yksi valmis ja kaksi keskeneräistä (on nopeampaa liimata toiseen vihkoon kun odottaa että ensimmäisen liima kuivuu). Porukoiden luona olevat ovat kovin luettuja, osasta on kannet irti ja kadonneet ja sarjakuvatkin kaipaisivat uudelleenliimausta. Äiskähän edelleen jättää miulle Itä-Savot ja Iltasanomat yms. lehdet pinoon, jotta voin käydä ne läpi kun käyn Savonlinnassa kääntymässä. Näin varastot eivät koskaan pääse täysin tyhjiin.

Olen myös kerännyt Fantomin (eli tutummin Mustanaamion) seikkailuja, joista kokoan aikanaan ihan oman sarjakuva-albumin niin että stripit ovat jopa järjestyksessä. Siihen tosin menee tovi ennen kuin sellaiseen urotekoon jaksan ryhtyä. Tai no, kuka tietää.

Ja sitten, koska olen ignorisoinut blogipäivittelyn harvinaisen tehokkaasti, on miulla onneksi esittää pätevä syykin tällaiseen menettelyyn. Meillä oli nimittäin hoidokki:

Samalla kun harjoittelimme vastuuta koirasta, testasimme myös miun allergia-herkkyyttäni. Valitettavasti emme voineet pitää tätä ketunnäköistä neitiä viikkoa pidempään. Se oli aivan selkeästi Miehen koira, totteli nätisti ja heti ensimmäisestä komennosta (toisin kuin miuta, mitäs olen lempeä).

Napsin pian kuvia joko sukista tai langoista, katsotaan kumpi ehtii seuraavaan päivitykseen.
 

Ilahtumisia

Lyhyestä virsi kaunis, eli ensimmäinen Sukkasato-pari on valmistunut.

 

Lakritsihilloa
(Liquorice Jam in Ravelry)

Mitä: Villasukat (64 silmukkaa)

Miten: Neulomalla, sukkapuikot 3 mm

Mistä: 7Veli Musta (jämäkerä sekä uusi) (134 gr), raidat äiskän lahjomaa vihreää (14 gr)
Miten paljon: 148 gr (74 gr/sukka)

Miten pitkään: 16 päivää

Nämä ovat lahjasukat työkaverille, jonka synttärit olivat pari viikkoa takaperin. Sairastuminen ja langan loppuminen hieman hidastivat näiden valmistumista, mutta tässä ne nyt ovat. Valitettavasti tosin kuvastakin jo näkee, kuinka eri värjäyserä näkyy... turhankin selkeästi.

"Aika räiheen väriset!" oli saajan kommentti sukistaan, ja ilahtui kovasti. Olin jo aikaisemmin tiedustellut muilta työkavereilta, mitäs värejä sitä sukkiin kannattaisi laittaa. Ilahduin miekin, sillä lahjan saaja hymyili tosi tyytyväisenä. Lisäksi työkaveri kehui käsialani olevan tosi tasaista, heh. Taitaa olla niin, ettei neulojalla itsellään ole aikaa tehdä sukkia itselleen (onneksi olen itse poikkeus, kaapista löytyy melkein 10 sukkaparia).

Tulevathan nuo sukat tarpeeseenkin, syksyn viileä tuuli puhaltaa jo aika navakasti täälläkin päin Suomenmaata. Toivottavasti eivät vain ole liian isot, saajan jalka kun on pienoinen 36...

Perus-sukan päällä perus "2 oikein 2 nurin"-joustinneuletta, joka jatkuu kärkeen saakka sekä koristuksena neljä raitaa (meitä on myös neljä työntekijää), joten symboliarvoakin löytyy. Piti oikein pysähtyä ensimmäisen sukan kohdalla miettimään, että kehtaanko "tunkea" itsenikin uusimpana mukaan vai jätänkö suosiolla vain kolme raitaa. Jännää miten sellainenkin asia voi olla pähkäilyn arvoinen.

Koska sain tilaisuuden käyttää sekä uutta että todella vanhaa 7veljeä, voin todeta vihreän olleen HUISIN paljon pehmeämpää ja kivempaa neulottavaa. Itse asiassa musta lanka hankasi vasempaan etusormeeni hankauman, jota ei tapahtunut ollenkaan vanhan Isoveljen kanssa (molemmat siis samaa lankaa, Isoveli vain paksumpi versio). Epäilykseni vahvisti myös vihreä äiskän lahjoma lanka, sillä sekin oli paljon pehmeämpää ja kivempaa neulottavaa.

Joka tapauksessa päätin kokeilla jossain vaiheessa muitakin sukkalankoja, ehkä samalla kun tilailen huivilankaa Kujeesta (Miehen äiti teki huivitilauksen, jännää) voisin napsia pakettiin mukaan myös vaikka Dropsia tai Opalia. Aika näyttää.

Loppukevennykseksi vielä jotain jännyyttä, joka ilahduttaa suuresti harmaan syksyisessä säässä:

Löysin joskus muinoin Citymarketista alennuksesta Helgan Emäntä-mukin, ja ostin sen huvikseni itseäni varten. Vaan sitten kun Kodin Ykkösestä bongasin myös Haraldin Isännän, oli se aivan pakko ostaa myös Miestä ajatellen. Kuukauden kaapissa olon jälkeen molemmat pääsivät yhtä aikaa käyttöön. Tämä pieni arkinen asia sai miut todella iloiseksi.

Melkeinpä hassua, miten pienestä sitä ihminen ilahtuukaan.

Back in Business

Ja niin olen taas paikalla. Huh huh, oli aika jännää olla kipeänä pitkästä aikaa (muistaakseni yli vuosi viime flunssaisuudesta), mutta toivon silti että seuraavaan sairastumiseen menee ihan yhtä pitkä aika. Olin jo yli viikko sitten terveenä, mutta en joutanut päivittämään kun tuo elämä tuppasi tulemaan tielle.

Blogini on saanut lisää lukijoita, ja olen tosi innoissani teistä (^___^) Melkein pistää jännittämään, että mitähän kaikkea sitä tänne uskaltaa kirjoittaa nyt kun porukka jopa lukee näitä miun tekstailujani. Sivuhuomautuksena kerrottakoon siis sen kunniaksi, että miehän en teetä pienistä mukeista suostu juomaan vaan pitää olla vähintään puolen litran kupponen (sain siis napattua tosi hyvän kuvan viime viikolla ja pitihän sitä päästä käyttämään jonkin tekosyyn varjolla):

Nytkin on kaakaota iltalämmikkeenä, niin on hyvä käydä nukkumaan.

Kävipä hassusti muuten, että osallistuin Villaviidakon blogissa Syysinspiraatio-arvontaan, ja voittaa pamautin viiden numeron lahjatilauksen Suuri Käsityö-lehteä. Pompin kirjaimellisesti riemusta, olin nimittäin koko loppukesän arponut, että pitäisiköhän tutustua johonkin käsityö-lehteen. Enää ei tarvitse miettiä, kiitos siulle Emma!

Viime postauksessa mietin itsekseni, kannattaako neuloa jos on kipiänä. Koska oletin saaneeni oman tautini virustartuntana, oletin automaattisesti sen leviävän mikäli jatkaisin lahjasukkia. Olisi tosi ikävää lähettää myös tauti sukkien mukana, joten jätin suosiolla yllä olevan kuvan sukkasen kesken ja siirryin neulomaan toista paria. Langaksi valikoituivat äiskän marinoimat Isoveljet vuodelta nakki ja muusi, ihanan pehmeää neulottavaa. Nyt sukat ovat noin kolmeakymmentä kerrosta vaille valmiit, ja esittelen ne varmaan seuraavassa postauksessa. Yritän ainakin kovasti, mitä nyt viikonlopun MtG-turnaukselta ja töiltä ehdin.

Sukkasatoilua on yritetty kovasti aloittaa, ja siitä todisteina kuvia tämänhetkisestä Sukkatehtaan tilanteesta:

Yksi pari on melkein jopa valmiina, ja toinen jo mainittu onkin kolmeakymmentä kerrosta vaille valmis. Olen tästä huolimatta edelleen sitä mieltä, että vain yksi neuletyö saa olla kerrallaan kesken. Tämä on vain poikkeustilanne.

Luulisin.

Voiko flunssassa neuloa?

Voi hyvä tavaton kun hyvät tavat on. Allekirjoittanut ei nimittäin ole koskaan ennen joutunut näin hankalan kysymyksen pariin, terve ihminen kun olen (ainakin flunssien suhteen, viimeisimmän sairastin vuosi takaperin). Tiedustelisin siis nytten teiltä fiksummilta, että voiko flunssassa neuloa?

Kun räkä valuu, nenää pitää niistää ja aivastelee ja köhii, niin kulkevatko bakteerit neuleen mukana saajalleen? Teen nimittäin villasukkia lahjaksi (pitäisi olla valmiina ensi perjantaiksi), mutta ei ole kiva jos synttärilahjan mukana livahtaa flunssapöpö.

Tällaista tällä kertaa. Blogipäivityksessä pitänee aina olla kuva mukana, joten laitetaanpa tähän ikkunalaudalla eriväristä kukkaa puskeva Paulia:

Eli iskältä saatu Paulia tekee toiselta puolelta sinisiä kukkia

ja toiselta puolen vaaleanpunaisia.

Voin myös ylpeästi todeta, että ihan itse olen saanut sen kukkimaan, heh.
Mutta tosiaan, kuka osaisi auttaa epätietoista otsikon kysymyksen suhteen?

p.s.Meinasin jo unohtaa, että lukijamäärä on taas noussut :) Tervetuloa vain, ilahdutatte flunssaisen päivää ^__^

Tämän kesän häät lienee tanssittu

Voin ilokseni ilmoittaa, että myös armas pikkusisareni on seilannut avioliiton satamaan. Ilma oli seesteinen ja kaunis, hääväki juhlatuulella ja morsiuspari suorastaan loisti onnea ja rakkautta. Sisko oli älyttömän nätti, ja miekin taisin hääjuhlan aikana liikuttua kyyneliin asti useammin kuin kerran...

Sitten käsityörintamalta: Koska tapanani on pitää vain yksi neuletyö kerrallaan käynnissä, on se viivyttänyt hieman Sukkasadon alkua. Nyt sain kuitenkin mattimyöhäiset (aloitettu ennen satoilua, joten en laske niitä siihen mukaan) tehtyä, ja tässä ne ovat:

Epäsymmetristä raitaa 
(Striped Asymmetry in Ravelry)

Mitä: Villasukat (56 silmukkaa)

Miten: Neulomalla, sukkapuikot 4 mm (metalliset)

Mistä: Isoveli Colori harmaakirjava (76 gr) ja Isoveli Sinimusta (104 gr)

Miten pitkään: 2 viikkoa

Tuo Isoveljen Colorihan taitaa olla jo niin vanhaa tavaraa, ettei sitä enää kauppojen hyllyiltä saa. Näitä lankoja äiti oli marinoinut puolestani, ja heti kun ne puikolle pääsivät, ilmoittivat ne haluavansa iskälle sukiksi. Ja sellaisethan heistä tuli, tosin raidallisesti hieman epätasa-arvoiset (varressa vain viisi harmaakirjavaa raitaa, kun taas jalkaterässä on kuusi *gasp*)

Koska lankaa jäi kuitenkin ruhtinaallisesti jäljelle, tuleekin loppumateriaaleista myöhemmin myös äiskälle sukat.

Teen aina perinteisesti villasukkiin päälle joustinneuletta, jotta sukka joustaa käyttäjänsä jalan mukaan, mutta aina tulee ongelma kun on kärkikavennusten aika. Nyt, reilu puoli vuotta sukkia tehneenä luulen löytäneeni nätin tavan päätellä joustinneule niin, ettei se vain lopu töksähtäen. Vai mitä mieltä olette?

No joo, voisihan tuo hieman nätimpi olla, mutta olkoon. Lämmöllä ja rakkaudella neulotut ovat joka tapauksessa. Niin tai näin, vielä loppusanat sisarelleni ja hänen miehelleen:

Onni on yhteistä aikaa,

onni on suudelmien taikaa,

kauniiden kukkien lailla

olkaa huolia murheita vailla.

~Ricchan~

Pingotuksen kässäämisestä

Kuten jo aikaisemmin lupasinkin, nyt on tiedossa kantapään kautta opittua asiaa pingottamisesta. Tylsä postaus siis, mutta yrittäkäähän kestää. Pian on kuitenkin tulossa sukkia Sukkasatoon ja yhdet mattimyöhäiset villasukkaset, jotka saan ehkä tänään valmiiksi.

Aivan ensiksi haluan kuitenkin toivottaa tervetulleiksi kolme lukijaa <3 Olin ihan onnesta soikeana, kun huomasin teidät sivupalkissa~! :D

Aloitetaanpas. Ylemmässä kuvassa juuri puikoilta pois päässyt Revontuli, alempi kuva edustaa hieman venyteltyä ja aseteltua huivia. Poloinen on kovin ryttänä, eikä oikein suostunut aukeamaan kunnolla. Silti miusta tuntui sinä iltana siltä, että vaikka en huivia pingottaisikaan, olisi se tosi nätti. Kuitenkin tahdoin oppia uutta, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Ensimmäinen vaihe: Huivi laitettiin likoamaan veteen (kädenlämpöiseen), jossa se sai olla vähintään puoli tuntia. Itse en halunnut lisätä huuhteluainetta, koska en moisia käytä. Kun vesi pääsi kosketuksiin villan kanssa, ilmaan nousi ihana villainen tuoksu, joka leijaili pitkään pesuhuoneessamme.

Kun puoli tuntia oli kulunut, nostin huivin ylös ja puristin enimmät vedet takaisin ämpäriin. Sen jälkeen kiedoin huivin pyyhkeen sisälle, melkein kuin kapaloon (paitsi että koko huivi oli peitossa). Sitten puristelin kevyesti enimmät vedet pois, jolloin pyyhkeen sisältä paljastui lähes-kuiva, jotenkin kirkastunut huivi.

Tämän jälkeen nappasin nuppineuloja mukaan, avasin vuodesohvamme ja pingotin sitten Ullan ohjeiden mukaan huivin patjalle (Patja oli vaahtomuovia, joten luotin siihen ettei se kastu hirmuisesti. Tai jos kastuisi, niin kuivuisi nopeasti), ja hieman arkailin venytellessäni huivia muotoonsa. Vielä tämän jälkeen venyttelin huivia lisää, kunnes se näytti siltä miltä oletinkin.

Vielä sivuttaiskuva, jossa huivi onkin koko komeudessaan. Annoin huivin olla pingottuneena puolitoista päivää (varmuuden vuoksi), kunnes se tuntui kädellä koskettaessa kuivalta. Aina välillä olohuoneessa kulkiessani en voinut olla ihastelematta kolmiulotteista pintaa, jonka kuvio saa aikaiseksi.

Kun huivi oli pingotettu, päättelin langanpäät (huimat kaksi kappaletta), ja sylissäni oli ihan itse tehty, aivan ensimmäinen huivi. Olin meinaan aika ylpeä itsestäni, kun olin sen jaksanut itselleni neuloa.

Esitellessäni huivia muille, sekä iskä että Miehen siskontyttö totesivat sen tuovan mieleen lepakon. Niinhän se on, vaikka vaahteranlehti olisi varmaan ensimmäinen ajatus keltaisesta tai oranssista huivista. Miehen äiti tuumasi, että hänellekin voisi neuloa samanlaisen. Kunhan Sukkasato on saatu päätökseen, voisinkin tilailla lankaa ja ryhtyä tuumasta toimeen.

Lisää pingotettavan olevasta huivista voi lukea täältä. 

Sinisävyinen aurora borealis

Jälleen on opittu uusia asioita, nimittäin tein elämäni ensimmäisen huivin! *tadaa*

Halusin kovasti tehdä huivin, mutta jostain syystä aloin tuntea pientä pelkoa . Jostain syystä mikään huivimalli ei puhutellut, eikä yksikään lanka halunnut joutua ensimmäiseksi, melkeinpä koekappaleeksi. Lopulta, Ullaa lukiessani törmäsin perinteisistä perinteisimpään huiviin, Revontuleen.

Revontuli
(Blue Aurora in Ravelry)

Mitä: Revontuli (ohje)

Miten: Neulomalla, pyöröpuikko 5,5 mm (80 cm)

Mistä: Aade Lõng (liukuvärjätty virolainen villalanka, 100 % villaa)

Miten pitkään: 7 viikkoa

Seitsemän viikkoa siinä meni, mutta viimein se tuli valmiiksi. Intoa pingotukseen odoteltiin viikonloppuun ja siitä huolimatta raportointi tapahtuu näin pari viikkoa myöhässä. Huivi herättää helliä tunteita, se on niin iso ja se on niin nätti. Vaikka täytyy myöntää, että viimeisillä kerroksilla miulla kului 15 min/kerros, mikä hieman söi motivaatiota. Mutta sitkeästi neuloin loppuun asti, ja oli se sen arvoista. Viimeisellä kerroksella taisin laskea jopa 372 silmukkaa.

Siipiväliä neulomuksella on 1,6 metriä, ja korkeutta n. 70 cm. Kuten ennustinkin, tein paaaaljon virheitä neuloessani (etenkin reikäkerrokset olivat kettumaisimmat), mutta onni onnettomuudessa: niitä ei näe! (^o^) Ja vaikka värinvaihdot menevät miten sattuu, loppuun tuli jännä valkoinen raitakaistale, joka kruunaa koko huivin.

Huivista löytyy parempia kuvia sen pingotus-postauksesta, jonne pääsee tästä. Sen lisäksi kun herra KameraMies on kovin kiireinen ja sopivia kuvausolosuhteita ei löydy, olkoot tämä kuva ainoana tältä erää.

Osallistun myös tänä vuonna ensimmäistä kertaa Sukkasatoon, ja olen purkittamassa Hillokellarissa. Sitä ennen yritän saada pöydän puhtaaksi, eli iskän synttärilahjasukat pitää neuloa pikapikaa valmiiksi.

Jatkokappale

Olin tehnyt äiskälle kesäkuussa Creative Can Canista sinisen röyhelöhuivin, joka sopi kuin nakutettu äiskän mekkoon värien puolesta. Miulle jäi kerä samaista lankaa pyörimään ympyrää LankaLipastoon, mutta annoin sen olla siellä, ei se mihinkään karkaisi. Onneksi kävikin niin, että huiviin piti saada lisää pituutta. Ei muuta kuin tuumasta toimeen, ja lankakerä esille:

Revontuli jäi tässä vaiheessa tauolle, ja siitä tuli jotenkin outo fiilis, kun oli jopa KAKSI työtä kesken samaan aikaan. Yleensähän pyrin pitämään vain yhden neulomuksen kerralla käynnissä, jotta sitä on helppo jatkaa myöhemmin. Plus pitäähän miun ehtiä piirtämään, lukemaan, pelaamaan, käymään töissä, tekemään ruokaa ja leipomaan. Kahta näistä tosin en ole tehnyt pitkään aikaan...

SINISTÄ LAINETTA - JATKOKAPPALE

Mitä: Röyhelö-huivi (sininen)

Miten: Neulomalla, sukkapuikot 3,5 mm (muoviset, 30 cm)

Mistä: Creative Can Can (Rico Design)

Miten pitkään: 6 pvää 

Hassu juttu: Kun kalenteri lähestyi uhkaavasti viime kuun loppua, tartuin äkkiä puikkoihin saadakseni huivin pika pikaa valmiiksi. Luulin nimittäin, että tämä piti saada veljen häitä varten käyttöön... EI PITÄNYT.

Onpahan nyt valmiina ensi viikkoa varten, hih. Nämä kuvat ovat siis aikaisemmasta huivista, todellisuudessa huivin koko on jopa 4,5 metriä. Vaikka näyttäähän tuo silti ihan kohtuullisen pituiselta näissäkin kuvissa:

Todellinen syy näiden kuvien käyttöön on se, että halusin kovasti päivitellä viimein tästä huivista (plus Revontulesta saa hyviä kuvia vasta kun kameraMies palailee kotiin). Ehkäpä ensi kuun alussa saatte kuvia oikean kokoisesta neulomuksesta ihan käyttötilanteesta (Siskolikka menee nimittäin naimisiin, ihunaa <3). Suurin osa tästä työstä valmistui veroviraston odotusaulassa, jossa julkineuloin (hui kauhia).

Ja huivin päättelystä parin sanan verran (pätee myös Novitan Frillaan): jotkuthan vetävät loppupään vain tylsästi solmuun. Itse otan neulan ja lankaa, ja ompelen pistoilla yhdestä kohtaa niin, etteivät verkon muodostavat langat pääse karkaamaan. Tällä tavalla kun silittelee huivia tai vetää sen karusti käsien läpi, ei vastaan tule tyhmiä solmumöykkyjä, ja liitoskohdat jäävät nätisti röyhelöiden pimentoon (koska joskus lanka saattaapi olla katki ja sitten se on tyhmästi vedetty solmuun, niin kuin sitä ei muka neuloja huomaisi).
Hmmm, ehkä jonain päivänä vielä esittelen työpöytäni, jossa vietän suurimman osan ajastani. Vielä pitää vain miettiä, siivoanko sen ennen kuin kuvaan vai mennäänkö karulla todellisuudella. Mitenhän iskä tekisi...

Kesän kuulumisia

Kesä on pian käsitelty, sillä ilmassa on vieno syksyn kirpeys. Tuuli heiluttaa puiden latvoja hieman tujummin, aurinko ei lämmitä rannalla niin kuin kuukausi takaperin, ja mieleen alkaa nousta jos mimmoista neulontaurakkaa.

Asetin itselleni tälle kesälle tavoitteeksi neuloa huivin. Jostain kumman syystä mieli ei vain suostunut uskaltautumaan ja valitsemaan sopivaa huivimallia. Arastelin kovasti kunnes sitten eksyin Revontulen ohjeeseen. Sattumoisin ostamani liukuvärjätty Aade Lõng oli kuin luotu tätä mallia varten, joten loin silmukat puikolle kesäkuun viimeisellä viikolla. Sitä ennen kuitenkin edessä oli aikamoinen haaste saada ihanasta vyyhdistä kaunis kerä.

Joten jännyyttä oli tiedossa. Ehdin katsoa kolme Simpsonit-jaksoa samalla, ja lopulta kerän koko yllätti itsenikin:

Ihan JÄRKYTTÄVÄN kokoinen! Vieressä oleva manga-pokkari on Aku Ankan taskukirjoja hieman pienempi, mutta kyllä on kerällä kokoa ja näköä (sekä myös läpimittaa).

Revontulen alku oli myös haasteellinen, en nimittäin suostunut uskomaan, että nurjalla puolella neulotaan vain ihan pelkkää perus-nurjaa. Aloitin huivin alusta varmaan kolme-neljä kertaa, ennen kuin kässäsin homman jujun.

Tarkoituksenihan oli saada huivi valmiiksi veljen häihin mennessä, mutta onneksi niin ei käynyt. Huivi ja mekko eivät nimittäin millään sointuneet yhteen, toinen kun oli sinivalkoista ja toinen turkoosi. Eipä pelittänyt meikätytöllä homma lainkaan, mutta sain kuitenkin lainata siskolta sopivanväristä huivia.
Häät olivat ihanat: sää oli kaunis kuin morsian, aurinko helotti ja hääpari liiteli seitsemännessä taivaassa.

 

Muita kesäkuulumisia (kun kerran otsikko sitä lupaili kovasti): työt jatkuvat vielä joulukuun loppuun saakka lentokentällä, uusi kamera on osoittautunut täydelliseksi löydöksi sekä se tärkein: Oma rakas Mieheni palaa kesätöistään kotiin Lappeenrantaan ja jatkaa kuun lopussa koulun penkkien kuluttamista. Oli nimittäin harvinaisen omituinen kesä, koska asuin kuukauden päivät yksinäni (mitä nyt viikonloppuna saatoin käydä jossain). Aluksi se oli ihan omituista, myöhemmin siihen jo tottui ja sitten vain... oli. Mutta kyllä on ihanaa saada taas seuraa.

Olen hieman myös hamstrannut lankojakin... Jotain kertoo se, että lankavarasto on ryöpsähtänyt ulos Lipastosta ja vallannut olohuoneen hyllykön (olen päivitellyt sekä LankaLipastoa että JämäJemmaa, käykäähän kurkistamassa). Niin, ja se lankojen kilomäärä on kasvanut lähes viiteen. Miehellä lienee sanansa sanottavana tähän asiaan, ellen sitten ole ihan hiljaa, hih. Tosin sitä lankojen määrää on todella vaikea olla huomaamatta.

Hyvää sunnuntaita, miekin aion olla taas syksyä päin kulkiessa aktiivisempi. Pian pääsee kuitenkin neulomaan taas villasukkia ja lapasia ja pipoja ja... Oi, syksy on kivaa! 

Vielä loppusanoina haluan toivottaa veljelleni ja hänen vaimolleen kaikkea hyvää yhteiselle polulle elämän taipaleella.

Olkoon onni myötä matkallanne,

rakkautenne oppaananne,

kun käsi kädessä kulkien

matkaatte halki polkujen.

 ~Ricchan~