Vuoden 2021 odottamattomuus

Käsityöihmisenä hamstraan lankaa. Se on sellainen ihmisen perusvietti, jota hyödynnetään kaupallisuuden alttarilla yhä tänäkin päivänä - esimerkkeinä muumimukit, Magic The Gathering-kortit, Pokémonit, ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Sama pätee myös lankaan, ja käsityöläinen rakastaa tarinaa langan takana. Kainuunharmasta, alpakkaa, jakkia, käsinvärjättyä, teollisesti värjättyä, täplikästä, raidallista, kaikenlaista. Luonnollista ja ei-niin luonnollista väriskaalaa, puhumattakaan eri materiaaleista. Voi mitä kaikkea lanka voikaan olla!

Ostin keväällä 2015 Lanamanian helmilankaa, jossa oli nimensä mukaisesti tencel-kuidun seassa   jauhettua helmeä. Uudesta Seelannista Lappeenrannan Tuuliviiri-lankakauppaan kotiutunut vyyhti oli kallein lankahankintani ikinä, 37 euroa vain sadasta grammasta himmeän pehmeähohtoista valkoista luksusta. Se oli ohutta, pitsivahvuista, ja niin uskomattoman kaunista. Heti sen nähdessäni tiesin, että tuon minä haluan. Tuosta haluan tehdä jotain todella erityistä, ja juuri minulle itselleni.

Kerroin jo silloin, että aion tehdä tästä langasta häähuivin, kun jonain päivänä menen naimisiin. Kauppias pyysi laittamaan kuvan valmiista työstä, mutta kauppaa ei valitettavasti ollut enää olemassa kuutta vuotta myöhemmin, kun astuin avioliiton satamaan. En ole myöskään tehnyt blogijulkaisua neuleesta. Asia on korjattava mitä pikimmiten.

Kielo-huntu
(Kielo-huntu in Ravelry)

Mikä: Häähuntu
Ohje: Sovellettu metsäkielo-kuvio Haapsalun shaalit - pitsien aatelia-kirjasta
(Minerva Kustannus Oy, 2016), ainaoikein-reunus
Puikot: 3 mm metallipyöröpuikko, 120 cm kaapeli
Lanka: Lanamania Pearl Lace, värissä Atlantica
Tiheys: -
Kulutus: 14 gr
Aikaa kului: 4,5 päivää (projekti kesti noin kuukauden)

Häämme tulivat hieman yllättäen, ja kun sanon yllättäen, tarkoitan sitä todella. Me nimittäin karkasimme naimisiin kummankaan vanhempien tietämättä, noin kuukauden kuluttua kosinnasta. Ja se oli ihanan helppoa sekä stressitöntä!

Kutsuimme mukaan todistajiksi parhaat ystäväni ja mieheni sisaren, teimme varaukset maistraattiin sekä ravintolaan ja tilasin kukat paikallisesta pienestä kukkakaupasta. Pari päivää ennen häitä teimme vielä häämatkavarauksen Peurunkaan, jossa vietimme viikonlopun vain kahdestaan. Sormuksia emme ole hankkineet vielä tänäkään päivänä, emmekä ole kokeneet sitä tarpeelliseksi. Kumpikaan meistä ei juurikaan käytä koruja, ja olimme jo hankkineet yhteisen auton sinä kesänä.

Hääpäivä oli syyskuun ensimmäinen, aurinkoinen ja lämmin, tuulessa aivan pieni aavistus lähestyvää syksyä. Neulojana suurin paine oli saada huntu valmiiksi ajoissa, hääpäivän aamuna päättelin viimeiset silmukat ja höyrytin huivin vesikattilan yllä vain muutama tunti ennen seremoniaa.

Työ oli sujunut takkuisasti, olin valinnut vääränlaiset puikot alkuun ja lanka katkesi yllättävän helposti. En halunnut mitään suuren suurta huntua, valmiin ihanuuden korkeus on 20 cm ja leveys 42 cm. Tahaton viittaus elämän tarkoitukseen siis.

Tiesin aina meneväni naimisiin. Se oli tunteellinen hetki ja vaikka sukunimeni muuttui, mikään muu ei muuttunut - no, juridisesti yhteiskunnan silmissä osa asioista, mutta arkielämässä ei mikään. Rakkaus, kunnioitus, huomioon ottaminen, ystävyys, kemia minun ja mieheni välillä... Se kaikki on vain vahvistunut vuosien varrella, ennen ja jälkeen naimisiin menemisen. Luulen, että sitä on onnellinen elämä. Sitä, että on joku, jonka kanssa sen jakaa ja kulkea samaa polkua edes osan matkasta.

Parasta elämän kumppanissahan on se,  ettei se joku ei ole pakko olla aina puoliso. Ystävät, vanhemmat, se kohtalon polkuja kulkeva toveri on jokaisella omansa. Me jokainen katsomme maailmaa omien silmiemme kautta, ja on onni jakaa oman elämäni näkymä mieheni kanssa. Silloin tulee huomanneeksi paljon enemmän kuin vain yhdestä näkökulmasta.

Maailma on kaunis ❤

-Ricchan-

Psykelediaa kaksin kappalein

Olin ostanut vuonna keppi ja kivi Lankaunelmia.fi'n verkkokaupan loppuunmyynnistä sukkalankaa, joka oli käsinvärjätty raidalliseksi violetin ja neonvihreän sävyillä. En muista enää, mitä olin ajatellut niistä kahdesta vyyhdistä tehdä tai mikä aivopieru minulla oli käynyt ne tilatessani, mutta nyt niistä neuloutui kaksi paria sukkia. Pääsin samalla myös testaamaan, miten pelkkä puikkokoon vaihto vaikuttaa neuletiheyteen jos silmukkamäärä sekä malli pysyvät samana.

Kuvat aukeavat klikkaamalla uuteen välilehteen, jolloin niitä pystyy tarkastelemaan tarkemmin tarvittaessa suurempina.

Monkey 2,75 mm
(Monkey 2,75 mm in Ravelry)

Mikä: Kuvioneulevillasukat (80 s.)
Ohje: Monkey / Suloisimmat sukat, Cookie  A. (Minerva-kustantamo)
Puikot: 2,75 mm Knit Pro hiilikuitu-sukkapuikot
Lanka: Neuleunelmia, käsinvärjätty ohut sukkalanka (75 % villa, 25 % polyamidi)
Tiheys: 30 s, 40 krs (10 cm)
Kulutus: 87 g (43,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 9 päivää (projekti kesti kuukauden)

Sukkamalliksi valitsin Cookie A:n laajasta valikoimasta Monkey-sukat, joiden luvattiin toimivan hyvin raidallisen sekä monivärisen langan kanssa. En joutunut pettymään, sukista tuli aika hauskat. Olin mukavuusalueeni ulkopuolella värien kanssa, mutta malli oli kerrassaan koukuttavaa neulottavaa.

Malli neulotaan varresta varpaisiin, kuvio kulkee varressa ympäri ja jatkuu jalkapöydän päällä. Kärki neulotaan sileänä, tehdään nauhakavennukset ja silmukoidaan kiinni. Alkuun yritin silmukoida neulalla, mutta se ei jotenkin luonnistunut. Lihasmuisti laittoi vastaan ja purin jo silmukoidun osuuden pois.

Terästin aivomuistiani katsomalla videotoistopalvelusta videon, jossa neuvottiin kuinka silmukoidaan neulomalla. Sittenpä homma alkoi sujua paljon vikkelämmin sekä tutumman oloisesti. Se oli aika jännä kokemus. Alan ilmeisesti olla jo sen verran vanhentunut, että mieli haluaa pysyä totutuissa tavoissa uusien asioiden opettelun sijaan?

Monkey on hyvin suosittu malli ja sitä onkin neulottu Räveltämössä yhteensä 23 050 projektia ympäri maailman tätä kirjoittaessani (heinäkuu 2023), mikä on huikea määrä valmiita sukkia. Mallista on myös sileäsilmukkainen versio olemassa, mutta tein kaksi kappaletta sukkapareja noudattaen ohjetta tunnollisesti. Todella moni neuloja tekee omia versioitaan, mutta mie en jotenkin kehtaa. Kumpikin tapa on erittäin sallittu.

Kirjava lanka on todellakin edukseen ja sukista tuli aika räiheät. Itsestäänraidoittuvana se ei ole liian levoton, vaikka vähän pelkäsinkin mitä tästä tulee. Hyvä tuli.

Monkey 3 mm
(Monkey 3 mm in Ravelry)

Mikä: Kuvioneulevillasukat (80 s.)
Ohje: Monkey / Suloisimmat sukat, Cookie  A. (Minerva-kustantamo)
Puikot: 3 mm Knit Pro hiilikuitu-sukkapuikot
Lanka: Neuleunelmia, käsinvärjätty ohut sukkalanka (75 % villa, 25 % polyamidi)
Tiheys: 30 s, 38 krs (10 cm)
Kulutus: 86 g (43 gr/sukka)
Aikaa kului: 8 päivää (projekti kesti kuukauden)

Kun vertaa näitä isompia 3 mm puikoilla tehtyjä 2,75 millin puikoilla tehtyihin, neuloessa lanka läikittyi pienemmissä hauskasti molempien sukkien kärjissä, vaikka en yhtään kohdistellut lankaa tai muutenkaan tehnyt mitään kommervenkkejä. Samaa ei kuitenkaan tapahtunut isompien sukkien kohdalla. Pienemmät sukat ovat myös väriltään selkeästi violetimmat, mikä oli hauska muutos. Se tosin johtunee todennäköisemmin langan värjäyksestä kuin puikkokoon vaihdosta.

Puikon vaihtaminen pienempään kokoon muutti tiheyttä ainoastaan kerroksien suhteen. Alun perin ohje on kirjoitettu light fingering-langalle, jossa metrejä on yleensä 400-500 sataa grammaa kohden, kun taas fingering- langassa on vain noin 360-400 grammaa sadassa grammassa. Määrähän sitten kivasti vaihtelee valmistajittain... Lisää langan paksuudesta voi lukea vuoden 2020 julkaisusta tästä klikkaamalla. Käyttämässäni langassa metrejä oli 420 m /100 gr.

Neuletiheyteni ei siis oleellisesti muuttunut 0,25 millin muutoksella, mutta jos jokin malli vaatisi hiomista,  tämä on hyvää tietoa tulevaisuutta varten. Seuraavaksi olisi tarkoitus laittaa 3,5 mm puikoille jotain muuta testattavaa. Ja samalla saa sitten lankaa pois varastoista sekä mahdollisesti villaista lämmikettä lähipiirille.

Tämä oli hauska testi, josta opin taas lisää omasta käsialastani sekä neuletiheydestä. Valmiit sukat ovat odottaneet pääsyä saajilleen jonkin aikaa, mutta jospa tässä kesän aikana ne poistuvat tästä taloudesta. Toinen pari menee miehekkeen velipojalle, toinen pari luultavasti eksyy meidän iskän vaatekaappiin jonain päivänä.

-Ricchan

Minttumaakari / Päänlämmikeasioita

Voitteko uskoa, kuinka hankalaa on yrittää neuloa vastasyntyneelle pipoa. Etsin tuntitolkulla netistä tietoa, minkä kokoisia vastasyntyneen päänympärys voisi olla, enkä tullut hullua hurskaammaksi. Jostain syystä vauvat ovat sen verran yksilöitä, että mitään varmoja mittoja ei voida antaa (kuinka kummallista). Suurin osa ohjeiden päänympäryksistä oli jotain 30 cm tienoilla, joten päätin lähteä sillä liikkeelle.

Vastasyntyneistä kun ei oikein koskaan tiedä millainen päähine olisi passeli, joten perus-tavallinen, päähän muotoutuva pyöreä tuntui turvallisimmalta vaihtoehdolta. Eikä se ollut ollenkaan pöllömpi valinta.

Nyt olen hieman viisaampi tästä asiasta,mutta onneksi onnistuin myös vuonna 2022 tekemään sopivan kokoisen pipon. Se oli tosin oikean kokoinen vain noin viikon ajan, mutta parempi sekin kuin ei mitään, heh.

Minttuisa pikkupipo
(Mint Beanie in Ravelry)

Mikä: Vauvan pipo (68 s.)
Ohje: Vastasyntyneen pipo / Laaksonlahden Martat
Puikot: 3,5 mm Knit Pro hiilikuitu-sukkapuikot
Lanka: Novita Baby Wool, minttu (väri 309/erä 2945)
Tiheys: 24 s, 40 krs (10 cm)
Kulutus: 23 gr
Aikaa kului: 4 pvää

Ohje puhui hauskasti silmukoista silminä: "luo puikoille 68 silmää, jaa joka puikolle 17 silmää". Ohje oli myös mukavan helppo ja koska tein piposta yksivärisen, se tuli valmiiksi pikavauhdilla. Ympärysmitta on valmiissa pipossa 30 cm ja korkeutta löytyy 15 cm.

Tein alkuun joustinta viisi kerrosta niin, että neuloin oikeat silmukat takareunastaan. Sain sillä siron alun niin pienelle ja suloiselle piposelle, että sydämeni läikähteli joka kerta kun otin työn tekemisen alle. Sitä oli jostain syystä kovin mukava neuloa.

Kun työ oli valmis, minua kuitekin jäi hieman arveluttamaan, mahtaako se nyt sitten loppupeleissä kuitenkaan olla riittävän iso. Se kun oli niin mahdottoman pieni kooltaan, vaikka olikin suloinen. Ihanko oikeasti vastasyntyneillä on noin pieni pää?
(Toim. lisäkommentti "Olisi saanut olla pienempikin" - äiti.)

Minttupipo kermareunalla
(Mint Beanie with Cream in Ravelry)

Mikä: Vauvan pipo (72 s.)
Ohje: Vastasyntyneen pipo / Laaksonlahden Martat
Puikot: 3,5 mm Knit Pro hiilikuitu-sukkapuikot
Lanka: Novita Baby Wool, minttu (väri 309/erä 2945) ja valkoinen (väri 11/2996)
Tiheys: 22 s, 38 krs (10 cm)
Kulutus: 22 gr
Aikaa kului: 2,5 pvää

Jotenka päätin tehdä varmuudeksi uuden pipon, mutta hiukan isommalla silmukkamäärällä. Kyllä kannatti, tuli nimittäin jopa 32 cm ympärysmitta ja korkeutta 16 cm, jes. Tämä on se pipo, joka sopi vastasyntyneelle viikon ajan, ja jäi sitten muistolaatikkoon sen sileän tien...

Tässä pipossa on alussa neulottu valkoisella 2 oikein, 2 nurin-joustinta noin 3 cm verran, eli hiukan enemmän kuin aiemmassa versiossa. Molemmista pipoista tuli sopivasti päähän sopivan muotoisia, jota lähdin hakemaan. Tässä pipossa kavennukset on tehty eri tavalla, mutta muistiinpanoissa ei ole mitään mainintaa asiasta. Käyttöä se ei haitannut, ja se on pääasia.

-Ricchan

Vaillinainen tiikerisetti

Vuosi 2023 on alkanut rytinällä, mutta onneksi työkiireet ovat jo hellittäneet. Kotosalla päivät ovat kuluneet rattoisasti ja tekemistä on riittänyt - välillä ehkä vähän liikaakin. Juuri nyt sade ripsuttelee ulkona, sulattaen viimeisetkin talven jäljelle jättämistä lumista. Takapiha odottaa vielä haravointia, hallaharsot olen ottanut pois kasvien päältä. Jonkin verran kukkasia on noussut esiin, jopa hiukan yllättävistä paikoista: mansikkamaastani kasvaa tulppaaneja. Uhka vai mahdollisuus?

Ajattelin tässä kirjailla muutaman julkaisun verran vuoden 2022 pikkutöistä. Kyseessä on pieniä sukkia, lapasia ja pipoja. Helppoja välitöitä, jotka valmistuivat mukavan pikaisesti ja ovat suloisia raportoitavia.

Pikku-Tikrusukat
(Little Tiger socks in Ravelry)

Mikä: Junasukka (40 s.)
Ohje: Junasukka /Kerttu Latvala
Puikot: 3 mm metalliset sukkapuikot
Lanka: Gedifra /Lana mia Colore, tiikeri (väri 985/erä 133)
Tiheys: 35 s, 50 krs (10 cm)
Kulutus: 32 gr (16 gr/sukka)
Aikaa kului: 3,5 pvää (projekti kesti 1,5 viikkoa)

En kestä. Nämä on niin söpöiset. Aivan ihanat.

Halusin tiikerin vuonna syntyvälle pikkuiselle tiikerisukat, -tumput ja pipon, eli sellaisen söpön setin. Sukat olivat ensimmäisenä tekolistallani ja totta kai ne tuli tehdä perisuomalaiseen tapaan junasukkien ohjeella. Muutaman illan verran siihen meni, ja tuloksena ovat aivan hurmaavat pikkuneuleet.

Muuta en näistä sitten muistakaan, sillä nämä valmistuivat maaliskuussa 2022 eli yli vuosi sitten. Kantalappu on perinteinen hollantilainen (se sama, joka opittiin ala-asteella kun olin kouluiässä) ja kärjessä on nauhakavennus. Tiheys on aikamoinen, mutta käsialakin on suhteellisen napakka. Valmiin sukan pohjan pituus on noin 8 cm ja leveys noin 5,5 cm.

Pikku-Tikrutumput
(Little Tiger Mittens in Ravelry)

Mikä: Junasukkien tumppuversio (40 s.)
Ohje: Junasukkaohjetta soveltaen
Puikot: 3 mm metalliset sukkapuikot
Lanka: Gedifra /Lana mia Colore, tiikeri (väri 985/erä 133)
Tiheys: 34 s, 50 krs (10 cm)
Kulutus: 14 gr (7 gr/tumppu)
Aikaa kului: 2 päivää (projekti kesti viikon)

Junasukista on useita tumppuversioita, joista tämä on yksi. Tein varmuudeksi pienemmän varren, koska en ollut yhtään varma vastasyntyneen lapsen ranteen paksuudesta. Siitä on useita vuosia, kun olen pidellyt vastasyntynyttä, joten jouduin nyt tekemään summamutikassa sekä arviolta. Saatoin vain toivoa, että tumput pysyvät lapsukaisen käsissä. Valmiin tumpun pituus oli 11 cm, josta varsi on 6 cm. Leveyttä tumpuilla oli 6 cm.

Yhdistettynä tiukkaan käsialaan aloin epäilemään, saisinko aikaiseksi lapselle sopivan kokoista pipoa. Olin kyllä tehnyt pipoon valmiiksi jo tiikerin korvat, jotka voisin ommella niihin kiinni. Se kuitenkin jäi kuitenkin tekemättä tältä erää, ja nämäkin tiikeriasiat ovat jo kevättalvella syntyneen pienokaisen muistolaatikossa.

Pienet neuleet ovat vain jotenkin todella hellyyttäviä 💙

-Ricchan

Eläimelliset pariskuntasukat

Aion nyt kertoa karmean totuuden: En ole lainkaan kesäihmisiä. Kun helteet saapuvat ja ulkolämpötila kohoaa yli kahdenkymmenenviiden asteen, muuttuu oloni sietämättömäksi. Helpotuksen huokaus on suuri, kun viileämmät kelit sekä aavistus syksystä elokuisessa tuulessa saapuvat tuoden mukanaan lupauksen tulevasta talvesta. Jep. Voitte tuomita.

Syksyssä parasta lienee syy kaivaa taas puikot esiin. Tämä vuosi on kyllä ollut siitä poikkeuksellinen, että on suorastaan himottanut neuloa - myös silloinkin kun lämpötila on ollut myös yöllä kolmosella alkavissa lukemissa. Valitettavasti en ole voinut neulostaa, sillä ihottuma on vaivannut sormia - ja vaivaa edelleen. Ollaan kuitenkin jo niin hyvissä kantimissa, että kuivasta, vesirakkulaisesta sekä kuoriutuvasta ihosta huolimatta olen saanut neulottua jopa viisitoista kerrosta villasukkaa. Tästä on hyvä jatkaa, tavalla tai toisella.

Onneksi vielä on edellisen vuoden käsitöitä jäljellä, joista voin kirjoittaa. Tällä kertaa jopa kaksin kappalein, kyseessä ovat nimittäin pariskuntasukat.

Pupusukat (L-koko)
(Pupusukat, L-koko in Ravelry)

Mikä: Hörökorvat (72 s.)
Ohje: Hörökorvat /Parhaat Sukat & Lapaset 2018
Puikot: 3,5 mm Knit Pro-hiiliteräspuikot
Lanka: Aara'n Tuuma (väri Ilta/0003)
ja Schachenmayr Fashion Soft Mix (väri 01/514653)
Kulutus: Tuuma 105 gr, FSM 8 gr eli yht. 113 gr (56,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 5,5 pvää (projekti kesti vajaan kuukauden)

Ensimmäisen sukkaparin malli on tuttu Näperreltävät-julkaisusta viime marraskuulta. 72 silmukalla sain aikaan koon 43-45 sukat, joille piti kehitellä vastaanottaja: se oli helppo keksiä, iskä varmasti arvostaisi eläinsukkia - onhan hän huumorimiehiä. Uskon, että avattuaan sukat joululahjapaketista hän on varmastikin naureskellut itsekseen. Tai no, ainakin miun mielikuvituksessa on käynyt niin.

Muistiinpanoissa ei ole mitään ihmeellistä näistä sukista: varteen neulottiin joustinta, sitten sileää. Kantapää on perinteinen vahvistettu hollantilainen, jalkaterä sileää neulosta ja loppuun nauhakavennus.

Oman osansa tähän malliin toivat erikseen neulotut ja kiinniommellut pupunkorvat sekä hännäntöpönä toimiva valkoinen tupsu. Niiden kiinnittämiseen kului pari päivää, sukissa käytetty lanka kun on merinoa ja liukasta sorttia. Tarvittiin pari yritystä, jotta korvat sai kiinnitettyä liittävän napakasti.

Nämä sukat menivät tosiaan joululahjuksiksi, vaikka valmistuivatkin jo maaliskuussa. Halusin neuloa niille kaveriksi eläinteemaan sopivat sukat myös äiskälle: niin syntyi idea tiikerisukista. Mei äiti kun on kiinalaisessa horoskoopissa tiikeri, ja vuonna 2022 härän vuosi vaihtui tiikerin vuodeksi.

Tiikerisukat
(Tiikerisukat in Ravelry)

Mikä: Tiikerisukat (72 s.)
Ohje: Omasta päästä, Hörökorvia mukaillen
Puikot: 2,5 mm Knit Pro-hiiliterässukkapuikot
Lanka: Gedifra Lana mia colore, tiikeri (985/133)
ja Schayenmayr Fashion Soft Mix (1/514653)
Kulutus: Tiikeri 80 gr, FSM 3 gr eli yht. 83 gr (41,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 9 päivää (projekti kesti n. 1,5 kk)

Langat näihin sukkiin hankin eräällä reissulla eteläiseen Suomeen, jo olemassaolevien tiikerilankojen seuraksi. Pupusukista innostuneena lähdin tosiaan soveltamaan, ja tällaiset niistä tulivat. Varsin onnistuneet, jos miulta kysytään.

Erona pupusukkiin tein näihin ranskalaisen kantapään, koska en nyt vain ole vahvistettujen kantapäiden ylin ystävä. Lisäksi halusin hieman vaihtelua sekä harjoitusta. Tutulla kaavalla neulominen on kivaa, mutta joskus sitä vain tarvitsee toisenlaisia tekniikoita työstettäväksi. Ranskalainen kantapää on mielestäni siro ja nätti, sekä oikein passeli näihin tiikeriversioihin raitakuvion kulkua ajatellen.

Korvien kanssa oli suhteellisen paljon haasteita ja jouduinkin tekemään kolme eri versiota, jotta sain niistä sellaiset kuin halusin. Ensimmäisessä versiossa tein 12 kerrosta suoraa ja lähdin kaventamaan välikerroksilla: tuloksena oli pystykorva, joten se meni purkuun. Toisessa versiossa tein vain 6 kerrosta suoraa, jonka jälkeen tein kavennuksia ilman välikerroksia: tulos ei vieläkään ollut mieleinen.

Pari nukuttua yötä auttoivat keksimään ratkaisun:
Luo 17 s
4 kerrosta: 1 oikein, 1 nurin
1 kerros oikein
Levennyskerros: 1o, 1n, 1o, 1n, nosta välilangasta takakautta oikein, neulo oikein kunnes jäljellä on 4 silmukkaa, nosta välilangasta etukautta oikein, 1o, 1n, 1o, 1n.
Neulo 4 kerrosta: 15 nurin, 11 oikein, tee loppukavennukset (ensin joka oikean kerroksen lopussa, ja kun on 9 s jäljellä, niin myös nurjalla kerroksella).

Tällä tavalla sain aikaan tiikerimäisen korvan, jonka pystyin kelpuuttamaan. Korvan versioinnista on A5-kokoisessa vihkossani reilut puolitoista sivua tekstiä, joten varmaksi en mene vannomaan tuota ylläkirjoitettua. Ajatuksena kuitenkin oli, että korva levenee ensin hiukan ja sitten kaventuisi täysin pyöreäksi. Ihan pyöreää en päädystä saanut, mutta nämä ovat jo todella lähellä.

Ja niin valmistuivat villasukat, jotka matkasivat joululahjapaketissa Savonlinnaan. Nämä ovat mielestäni todella suloiset ja ihanat, toivottavasti niille tulee myös käyttöä.

Hieman pohdituttaa tuo merinovillan kestävyys, mutta ehkäpä näitä sukkia ei tule käytettyä ihan kumisaappaissa. Tai mistäs mie tiedän. Paras sukka on kuitenkin se käytetty sukka.

Ja sukista sopivasti aasinsiltana (eläinteema jatkuu, heh heh) kerrottakoon, että Sukkasato 2022 alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä Räveltämön eli Ravelry-neulefoorumin puolella. Osallistuminen satoiluun on ilmaista ja tarjolla on ainakin yksi arvontapalkinto kaikkien sukkia neuloneiden kesken. Ravelry-foorumi vaatii kirjautumisen, mutta on täysin maksuton palvelu.

Syksyä odottaen,

-Ricchan-

Kolmen kuukauden paasto

Kuka olisi uskonut, mutta Kässäätkö-blogi on ollut olemassa jo yhdeksän vuotta. Eihän siitä ole kuin hetki kun vasta oltiin kuuden vuoden iässä, ja jotenkin nyt on taas kulunut kolme vuotta niin että hujahti.

Otetaanpa sen kunniaksi teekupponen ja niillä joille ruokakomero sen sallii, kakkupalanen. Täällä puolella ruutua on tarjolla vain mustaa perus-Liptonia ja jogurttia kera myslin ja mustikoiden, mutta kyllä nekin tuntuvat juhlavilta normaalin arjen pyörityksessä.

Juhlapäivä oli tammikuussa, mutta olemme jo reippaasti maaliskuun loppupuolella, hyvässä matkassa kohti kevättä, eikä asiasta ole ollut mitään mainintaa. En tiedä onko kukaan edes ihmetellyt, miksei blogiin ole kolmeen kuukauteen tullut minkäänlaisia päivityksiä. Myös instagramin puolella on ollut hiljaista. Tähän on syynä täysin tietoinen tauko, josta halusin avautua tällaisella pidemmällä, pohtivammalla tekstillä.

Eräänä päivänä tajusin jälleen kerran viettäneeni sosiaalisessa mediassa kaksi tuntia nousematta kertaakaan sohvalta töistä saapumisen jälkeen. Päivänvalo oli hämärtynyt, verhot olivat vielä auki ja valot laittamatta päälle. Nälkäkin tuntui mahassa. Olin vain niin rättipoikki ja kuitti, etten halunnut lukea edes kirjaa - eihän siitä olisi muistanut yhtään mitään kuitenkaan. Tuntui, että instagramin jatkuva kuvavirta oli paljon otollisempaa viihdettä väsyneille aivoille, vaikka paras vaihtoehto olisi ollut ihan rehelliset päiväunet.

Näin kävi monta kertaa. Alati vaihtuvat kuvat sekä julkaisut saivat huomioni, tuijotin niitä kuivin silmin, vaihtaen vain asentoa silloin tällöin. Tykkäys, seuraava kuva, tykkäys, kommentti, sivun uudelleenlataus, tykkäys... Hienot kuvat ja hauskat meemit toivat dopamiinia aivoille kunnon tykityksellä. Tiesin kyllä, ettei se oikeasti tehnyt hyvää. Että kyseisen sovelluksen tarkoitus on loppupeleissä vain saada pidettyä meidät mahdollisimman paljon selaamassa kyseistä palvelua, jotta näkisimme mahdollisimman paljon mainoksia. "Jos et maksa tuotteesta, olet itse se tuote."

Lopulta jatkuva kuvien tuijottelu ei enää tuntunut järkevältä. Tein kyllä sisältöä (=eli kuvia) blogin instatiliä varten, mutta ne jäivät julkaisematta. En nähnyt taas yhden kuvan lisäämisessä mitään mieltä, vaikka aikamme onkin täynnä sosiaalisen median kautta saavutettuja uraunelmia, sometähteyttä sekä vaikuttajien onnistumistarinoita. Kuinka moni onnistuu, kuinka moni jää vain taustatapetiksi? Olemmeko oikeasti yhteydessä toisiimme sosiaalisen median kautta vai onko yhteydenpito harhaa, pelkkää illuusiota?

Ajatus nosti päätään kuin kukannuppu paavalinkukasta, joten eräänä joulukuun päivänä tein ratkaisun ja lakkasin käyttämästä sovellusta. Naps, irtautuminen oli karu ja äkillinen.

Yllättävää, mutta elämään siunaantui lisää aikaa jostakin piilopaikasta. Myös selkeät addiktin oireet nostivat päätään: tylsän hetken koittaessa otin automaattisesti puhelimen käteen ja avasin lukituksen, tietämättä mitä oikeastaan lähdin tekemään. Lihasmuistiini oli piirtynyt kaava, ja sain sormeni pysäytettyä sovelluksen kuvakkeen yläpuolelle. Kuinka monta kertaa jotain asiaa pitää tehdä, että lihakset muistavat liikeradat automaattisesti sekä tiedostamatta? (Vastaus: siihen vaaditaan ainakin sata toistokertaa - jokaiselle liikkeelle erikseen: näytön aktivointi, lukituskuvio, siirtyminen sovelluksen kuvakkeen kohdalle, kuvakkeen painaminen. 400 liikekertaa, jotta voin turruttaa aivoni pikadopamiinilla tylsän hetken sijaan.)

Älyluuri on ollut osa elämääni koko aikuuteni, eikä pinttyneiden tapojen muuttaminen ole helppoa.

Hitaasti, mutta varmasti, olen saanut irrotettua omaa elämääni muistakin älysovelluksista. Käyn kävelyillä (ilman Pokemon Go'ta), pysähdyn kuuntelemaan ja katselemaan talitiaisia, peipposia, jopa ihan tavallisia harakoitakin. Luen kirjoja ja muistan lukemani paljon paremmin, varsinkin kun aloin tietoisesti hidastamaan lukemisnopeuttani. Vähä kerrassaan sain myös neulomisen ilon takaisin ja olen saanut jopa joitain töitä valmiiksi asti. Kun sitten olen rättipoikki ja kuitti, en tee muuta kuin tuijotan ulos enkä ajattele yhtään mitään.

Se on ihanan vapauttavaa.

Ihanaa on lisäksi se, että olen vihdoin löytänyt jaksamista myös kirjoittaa asioista. Kirjoittaminen on jotain, josta saan iloa sekä ylläpidettyä omien arvojeni mukaisia asioita - kuten suomen kielen kulttuuria. Blogin avulla saan pidettyä aivoni keskittymässä vain yhteen asiaan kerrallaan, luomaan edes sen yhden tavoitteen päivään sekä ruokkimaan luovuuttani. Koen, että kirjoittaminen sekä neulominen tekee hyvää aivoilleni sekä sielulleni.

Toissavuonna halusin julkaista blogissa joka toinen viikko jotakin, ja onnistuimme yhdessä Ma-chanin kanssa siinä suhteellisen hyvin. Viime vuonna yritin jatkaa samaa menoa, mutta se ei ihan onnistunut. Tänä vuonna en aio yrittää vastaavanlaisia, järjestelmällisen tasaisia julkaisuja, vaikka ne olisivatkin algoritmin sekä lukijoiden kannalta paras ratkaisu. Valitettavasti en vain aina saa julkaistua aikataulussa, joten ei toinna luvata sellaista, mistä ei todennäköisesti pysty pitämään kiinni.

Sen kymmenen vuotta jonka olen neulonut, olen lisäksi huomannut, ettei neulominen itsessään ole intohimoni. Nautin käsitöiden tekemisestä sekä uuden oppimisesta. Saan inspiraatiota etsiessäni luovia tapoja kuvata neuleita ja tykkään suunnattomasti tekstien kirjoittamisesta - mutta neulonta on loppujen lopuksi elämässäni vain tarvetta varten. Ja se on ihan hyväksyttävää.

Tänä vuonna voi olla, että julkaisujen tahti hidastuu entisestään ja ne tulevat, milloin tulevat. Mutta se mikä ei muutu, on blogin olemassaolo. Tämä on minulle harrastus, eikä haittaa vaikka kukaan ei sitä seuraisikaan. Ja jos joku seuraa ja saa itselleen iloa sekä inspiraatiota, se yksi ihminen riittää. En pyri somevaikuttajaksi tai saamaan tällä elantoa itselleni. Oma hymyni sekä mielihyväni valmiista, hyvästä kirjoituksesta on aivan tarpeeksi, kaikki muu on bonusta.

Lopuksi tahtoisin vielä kiittää Ma-chania tämän matkan jakamisesta kanssani. Oli ihanaa, kun meitä oli kaksi tämän kokemuksen äärellä.

-Ricchan-

#APK

Nykyisessä työpaikassani olen saanut kunnian tutustua useaan aivan mahtavaan ihmiseen. Tiimissämme on lähes 20 jäsentä, joista jokainen tulee toimeen keskenään: meillä ei ole muodostunut klikkejä tai pieniä ryhmittymiä. Se on jotain, mitä arvostan suunnattomasti. Hyvin harvassa työyhteisössä ihmiset ovat olleet niin ihania kuin mitä nykyisessä työpaikassani.

Tiimissämme käy välillä vierailevia tähtiä: harjoittelijoita, määräaikaisia, ja sitten työpaikkaa vaihtavia henkilöitä. Jokainen on otettu vastaan innolla ja lämmöllä, sekä päästetty jatkamaan matkaansa kauniiden sanojen sekä satunnaisten lahjusten merkeissä. Jokainen heistä on ollut tärkeä osa tiimiämme, eikä heidän panoksensa ole jäänyt tiimiläisiltämme huomioimatta.

Eräs lähtijöistä oli määräaikainen tehopakkaus, suorastaan kyborgi. Jollei satunnaisia hulimattomuusvirheitä olisi ollut, olisin joutunut tökkimään häntä aina välillä neulalla - ihan vain tarkistaakseni, onhan hän varmasti ihminen. Oli hän, ja ihan huikea persoona kaiken huipuksi. Ollessamme samassa työpaikassa tämä tyyppi juhli synttäreitään syksyllä, joten lupasin neuloa hänelle villasukat.

#APK
(#APK in Ravelry)

Mikä: Kirjoneulevillasukat, koko M (43 toivottavasti)
Ohje: Koneeseen kadonnut / Tiina Kuu, Tuhansien villasukkien maa-kirja
(Moreeni 2019)
Puikot: 3 mm metallisukkapuikot
Langat: 7 veljestä Luosto (894), 7 veljestä tumma vihreä (396),
kataja (390) ja valkoinen (11)
Kulutus: Luosto 71 gr, tumma vihreä 35 gr, kataja 21 gr, valkoinen 59 gr
eli yht. 186 gr (93 gr/sukka)
Aikaa kului: 9 päivää (projekti kesti 2 kk)

Kun sain idean lahjasukista, tiesin heti minkä mallin halusin toteuttaa. Tavoitteenani on neuloa Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa-kirjasta kaikki mallit ja tämä kyseinen ohje osui kuin nappi silmään. Työpaikka jossa tapasimme, pyrkii olemaan "tehdas" eli kyseessä on palvelukeskus, josta saa samalla ovenavauksella kaikki mahdolliset taloushallinnon palvelut. Tästä syystä hammasrattaat sopivat tunnelmaan täydellisesti. Myös ohjeen nimi antaa ehkä jotain viittausta siihen, millä tahdilla töitä tuppaa tulemaan tehtyä...

Halusin käyttää näihin sukkiin metsästäjälle sopivia vihreitä jämälankoja, ja sainkin upotettua niitä mukavasti tähän pariin. Itse asiassa jopa niinkin mukavasti, että jouduin ostamaan sopivaa uutta vihreää himppasen verran, jotta sain sukat valmiiksi. Olihan varastossani kirkasta ruohonvihreää, mutta se ei mielestäni sopinut yleisilmeeseen lainkaan.

Sukissa on käytetty kolmea eri vihreää, mikä symboloi osuvasti kyseisen työkaverin uraa meillä: hän oli todellinen moniosaaja, ei sanonut millekään työtehtävälle ei ja vaihtoi työtehtäviä suurin piirtein kuukauden välein. Erilaisia työtehtäviä tuntui kertyvän hurja määrä, enkä uskoisi itse oppivani puoliakaan siinä tahdissa mihin hän kykeni.

Sukissa yritin naamioida värinvaihtokohdat raidoittamalla, eli feidaus-tekniikalla. Siinä pyritään häivyttämään värinvaihto raitakerroksilla, jolloin vaihtokohta ei pomppaa selkeästi silmiin vaan vaihtuu kuin huomaamattaan. Omasta mielestäni onnistuin oikein mukavasti, vaikka varpaissa ja varressa onkin selkeästi eri värinen vihreä käytössä.

Huolimatta värien vaihtelusta ja kirjoneuleesta sukkamallin yleisilme on rauhallinen: Varren taittoreuna, kantapää ja kärki on neulottu yksivärisenä, jolloin kokonaisuus pääsee hengähtämään aika ajoin. Työkaverissa oli samanlaista tunnelmaa: vaikka hän teki paljon, ei hän koskaan tuntunut joutuvan kiireen valtaan: asiat tehtiin siinä tahdissa kuin ehdittiin ja kotiin lähdettiin kun työaika täyttyi. Olemmehan kuitenkin alalla, jolla et voi mitenkään saada pöytääsi täysin tyhjäksi koskaan - tarvitaan keskeneräisyyden sietokykyä.

Sietokykyä tarvittiin myös näitä sukkia neuloessa: Neuloin yhtä aikaa kahta sukkaa yhdeltä eri kerältä, eli lanka juoksi kerän sisältä sekä ulkopuolelta - eikä se ole kaikista helpoin tapa. Kärsivällisyys oli aika ajoin koetuksella, sillä langat menivät helposti keskenään ristiin niin, että selvittelytyöhön tuntui kuluvan välillä turhankin liikaa aikaa. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin kerinyt kaksi samankokoista lankakerää ja neulonut niiltä omat sukkansa. Siinä on tosin se vaara, että lanka ei lopukaan molemmissa sukissa samassa mallikohdassa. Puolensa ja puolensa, sanoisin.

Näissä sukissa pääsin nauttimaan Tiinan ohjeentekotaituruudesta: kirjoneule jatkui pohjaa myöten myös kantakiilojen kirjoneuleissa. Kiilakavennuksia ei juurikaan erota, vaan kuvio soljuu kauniisti vahvistetun kantapään jälkeen ja lähtee taas pyörimään neuleen ympäri samalla tavalla kuin varressakin.

Loppuun neulottiin yksivärinen nauhakavennus, joka viimeisteltiin silmukoimalla sukan pää kiinni. Pitäisi harjoitella tuota silmukointia lisää. Tuntuu, että hyvin usein teen liian kireän silmukoinnin ja sukan pää jää notkolle. Onneksi näissä osasin ottaa rennosti, eikä kärki kiristänyt ainakaan kuvausapuna olleen rakkaani varpaita.

Tämän sukkamallin erikoisjujuna oli sukansuun taittoreuna, jonne sai piilottaa haluamansa tekstinpätkän. Loppuun kirjottiin ketjukuviota, jottei tarvinnut suotta vain kuljettaa lankaa mukana. Halusin kirjoneuloa varteen sanan "#apk" ohjeessa olleen "koneeseen kadonnut"-tekstin sijasta.

Opin kyseisen lyhenteen työkaverilta ja viljelimmekin sitä työpaikalla keskusteluissa aina silloin tällöin. Se oli osa työkaverin huumorintajua, joka osui hyvin yksiin oman, hivenen epämääräisen huumorini kanssa. Niin se vain pohjanmaalainen ja savo-karjalainen kykenivät pitämään työpaikalla hauskaa, vaikka paine tuntui niskassa ja tunteja kertyi.

Kiitos siis sinulle, olit ihan mahtava tyyppi ja loistava työkaveri! Ei yhtään harmittanut kun päätit avata siipesi ja lähteä tavoittelemaan unelmaasi. Näiden villasukkien myötä toivotan vielä blogini kautta sinulle kaikkea hyvää ja seuraan mielenkiinnolla urasi kasvua. Sinulle vain taivas on rajana!

-Ricchan-

Näperreltävät

Sain helmikuun 2021 lopulla tilaustyön ystävältäni. Hän oli nähnyt vanhassa Sukat & Lapset-lehdessä ohjeen söpöihin pupusukkiin ja toivoi sellaisia itselleen, mielellään vaaleanpunaisina. Koskapa allekirjoittaneen lankavarastossa ei oikein ole kyseistä väriä, oli lähdettävä ostoksille. Sukka-Finlandia 2021 oli parhaillaan menossa, joten käytin saatuja alennuskoodeja hankkiakseni hempeän väristä Aara-lankavärjärin Tuuma-sukkalankaa.

Pupu-sukat
(Pupu-sukat in Ravelry)

Mikä: Hörökorvat (64 s.)
Ohje: Hörökorvat /Parhaat Sukat & Lapaset 2018
Puikot: 3,5 mm Knit Pro-hiiliteräspuikot
Lanka: Aara'n Tuuma (Ilta/0003)
ja Schachenmayr Fashion Soft Mix (01/514653)
Kulutus: Tuuma 83 gr, FSM 4 gr eli yht. 87 gr (43,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 6 päivää

Sukkien saaja sai itse valita langan, ohjeistin vain valitsemaan vahvikkeellista, mielellään vähän paksumpaa sukkalankaa. Lopullinen valinta osui Tuuma-lankaan, joka on kotimaista 80 % superwash-käsiteltyä merinovillaa, jonka vahvikkeena on nailonia. Väri oli tosiaan aika hempeän persikkaisen vaaleanpunertava, sävy elävä ja kaunis - kuten käsinvärjätyt langat tuppaavat olemaan. En ole aikaisemmin neulonut Aaran lankoja, mutta sileä, kiiltävä tuntuma oli miellyttävää neulottavaa. 7veikkaan tottuneena oli kuin olisi silkkiä neulonut.

Arvelin kokeilla ensin 72 silmukalla. Ohjeessa perussukkaan neulotaan lisäosina korvat sekä tehdään pieni häntätöpö varteen. Sukkaosuus valmistuikin nopeasti kun pääsin neulomaan Passion for Success-seminaariviikonloppuna aivan urakalla. Vaan yllättävää olikin, kun sukat oli kasteltu ja pingotettu, ja nehän levähtivät: luulin tehneeni koon 39 villasukat, mutta sain 43-45 jalkaan sopivan parin. Ohops.

Pienen tilannearvion jälkeen vähensin silmukkamääräksi 64 ja johan alkoi tulla oikean kokoista sukkaa. Alkuun resoriin neulotaan perusversiona "2 oikein 2 nurin"-joustinta, josta tosin neuloin oikeat silmukat takareunastaan. Tällä tavalla sain liukkaasta merinosta katseenkestäviä silmukoita. Loppu olikin sitten perussukkaa vahvistetulla kantalappu-kantapäällä ja kärkeen tuli siisti nauhakavennus.

Joku voisi sanoa, että onpa kerrassaan tylsää neuloa vain oikeaa, mutta miulle tämä sopi oikein hyvin. Aivot narikassa oleva terapianeulonta tekee jokaiselle neulojalle hyvää silloin tällöin. Sitä paitsi tiesin pääseväni vielä ihmettelemään korvien kanssa - enkä muuten ollut väärässä.

Korvat neulottiin nimittäin erikseen ja yhdistettiin varsinaisiin sukkiin myöhemmin.

Korvat olivatkin sellaiset kerrassaan näperreltävät: ne neulottiin 13 silmukalla, joihin lisättiin muutama silmukka ja sitten kavenneltiin pitkästi pois jotta pupunkorvat muodostuivat. Lisäksi niihin neulottiin valkoiset kappaleet sisuksiksi.

Koska vedin mutkat suoriksi, nostin korvan alareunasta muutamat silmukat ja aloin neulomaan valkoisia osia suoraan kiinni. Sivut toki piti myöhemmin vielä silmukoida umpeen, jotteivät valkoiset sisukset aivan lörpsöttäisi.

Lopuksi tehtiin vielä kaksi kappaletta söpöjä hännännypyköitä, jotka kiinnitettiin resorin alapuolelle. Merinovillainen lanka aiheutti omat ongelmansa kun kiinnittelin korvia paikalleen: ompeleiden tuli olla riittävän napakoita, etteivät korvat lörpöttäneet miten sattuu. Pari kertaa piti ottaa uusiksi.

Eivätkö nuo hännät olekin niin söpöjä? Muutenkin tykästyin tähän malliin kovasti ja päätin olla purkamatta ne liian isoiksi levahtaneet villasukat. Uskoisin, että joulupukki löytää heille oikean osoitteen...

Nämä tilatut sukat matkasivat Savonlinnaan lämmittämään ystäväni jalkoja. Yritin saada sukat mahdollisimman nopeasti valmiiksi, mutta kyllähän siinä vierähti aikaa ennen kuin sain valmista - ja sittenhän piti tosiaan vielä kuvata sukat blogitekstiä varten. Mutta toukokuussa muistaakseni lähetin sukat matkaan ja ne kelpasivat saajalle oikein mainiosti. Ja mikä parasta, olivat vielä oikean kokoisetkin.

Kuvauspaikaksi valikoitui aivan ihana kelottunut kanto joka on ulkoilureittimme varrella. Maa oli vielä kosteaa, mutta puu oli kuivaa ja se on jotenkin todella hienon näköinen. Toivottavasti sitä ei koskaan jyrsitä ylös, sillä se hohtaa uskomattoman valkeana taustalla olevia haapoja ja pajuja vasten.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Vielä lunta ei ole saatu maahan, onneksi tällä viikolla päästään jo nauttimaan parista pakkasasteesta sekä tuulen tuiverruksesta. Tuskin maltan odottaa, talvi-ihmisenä rakastan lunta sekä pakkasta!

-Ricchan-

Valmiina talveen!

Ikihaasteeni nykyisessä parisuhteessa ovat olleet lapaset, jotka olisivat riittävän lämpimät pitämään armaani sormet lämpöisinä myös kovilla pakkasilla. Olen neulonut ensimmäisiksi joululahjoiksi C'thulhu-kirjoneulelapaset, kahta vuotta myöhemmin onteloneuleella Totorot, mutta tässäkin asiassa voidaan mennä vielä pidemmälle.

Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi tieto nukkalapasista, joita entisaikaan käytettiin veden kantamiseksi kaivosta: tarvittiin sellaiset sormiensuojat, joiden kastuminen jääkylmällä kaivovedellä ei haitannut. Ratkaisuksi nuo viisaat vanhat immeiset olivat kehitelleet lapasten sisälle neulottavan raakavillaisen vuoren. Raakavilla on siitä hieno kuitu, että ominaisuuksiensa vuoksi se lämmittää myös märkänäkin. Englanninkielinen termi tälle neulontatekniikalle on "thrumming", eli neuleen sekaan neulotaan kehräämätöntä lampaanvillaa.

Vedenkantolapaset
(Vedenkantolapaset in Ravelry)

Mikä: Nukkalapaset
Ohje: Vedenkantolapaset / Lee Esselström, YLE
Puikot: 5 mm hiilikuitusukkapuikot
Lanka: Merino Extrafine 85 /Schayenmayr, musta (väri 299)
Villa: Kehräämätön, värjätty 100 % suomenlampaanvilla
Kulutus: Lankaa 105 gr (52,5 gr/lapanen), villsa 81 gr (40,5 gr/lapanen)
Aikaa kului: 7 päivää (projekti kesti 4 kuukautta)

Isot. Muhkeat. Pehmoiset. Kun käden työntää lapaseen, vastassa on villainen taivas.

Lapaset valmistuivat viime huhtikuussa, joten nyt on valitettavasti semisti hieman hankaluuksia muistella, mitä kaikkea näistä tuli pohdittua. Sen tietenkin muistan, että ensimmäinen lapanen oli liian pieni ja meni uusiksi. Yleensä neulon myös kolmen millin puikoilla, joten nämä 2 mm isommat versiot tuntuivat tukkipuilta.

Lanka oli aika neutraali neulottava, paitsi että se halkesi helposti. Vika oli kuitenkin neulojassa, ei langassa: Merinon luonteeseen kuuluu liukkaus, sillä langan kuidut eivät "nukkaannu" yhtä tehokkaasti toisiinsa kiinni kuin sukkalangoissa. Koska säikeet erottuvat helposti toisistaan, sen myötä oli aika helppo puikolla sohaistessa saada mukaan vain kaksi kierrettä koko langan sijasta.

Oppia ikä kaikki, ensimmäisen lapasen peukaloon mennessä olin kokemuksen kautta kehittynyt nappaamaan koko langan puikoille, eikä epäilyttäviä säikeitä enää risottanut sinne sun tänne.

Rehellisyyden nimissä on mainittava, että välillä uusien asioiden kokeileminen turhauttaa. Uusiin asioihin menee enemmän aikaa kuin jo totuttuihin tapoihin, minkä lisäksi se myös väsyttää enemmän. Onkin aika normaalia, että uutta neuloessa kirosanoja lentelee aina silloin tällöin - varsinkin jos huomaa tehneensä virheen. Se harmittaa jotenkin tosi paljon, koska onhan sitä neulovana ihmisenä pakko oppia uudet tekniikat heti kerrasta, vai mitä?

Ja kun sitten tekee uutta tekee ja haluaa täydellistä, joutuu valitettavasti purkamaan kerran jos toisenkin. Ensimmäisessä lapasessa oli ohjeen mukaiset 36 silmukkaa, mutta se oli aivan liian kapea miehen isoon käteen. Aloitin alusta ja otin isompaan versioon puikoille 44 silmukkaa ja johan alkoi kokoa olemaan. Melkein jopa lähes hirvitti, että nyt tulee sellaiset jättimuhvilapaset että oksat pois. Onneksi ei kuitenkaan, vaikka kokoa valmiilla neuleella onkin.

Neuloessa lisäsin kehräämätöntä villaa tuppoina silmukoiden sekaan, ja sisäpuolelta lapanen onkin ihanan höpsön näköinen. Lapasen resori on kuvan alareunassa ja peukalo jossain oikealla. Villakuidut jätetään hörsöttämään tällä tavalla lapasen sisälle lenkkeinä, joita voi sitten asetella oman mielensä mukaan.

Lisäsin joka neljänteen silmukkaan villalenksun, mutta jos haluaa tiiviimmän villapinnan voi lenksun laittaa joka kolmanteen tai joka toiseen silmukkaan. Villan lisäämisen jälkeisellä kierroksella tuli muistaa neuloa silmukan mukana myös se lisätty villalenksu, jotta se jää silmukkaan "kiinni" ja pysyy paikallaan. Villaa sai myös aseteltua oikealla puolella esteettisemmäksi nostamalla villasilmukkaa puikolla ulkopuolelta.

Lenksut voi jättää hengailemaan sellaisenaan, tai vaihtoehtoisesti ne voi pömpsäyttää sydämen näköisiksi. Valinta on neulojan käsissä, tässä tapauksessa miehen näkemys lapasista vaikutti omaa mielipidettäni enemmän ja lenksuja ei kauheasti pömpsäytelty esiin.

Tein molempiin lapasiin nauhakavennukset peukaloon ja kärkeen, sillä tavalla oli helpompi pysyä kärryillä montako villatupsua vielä tarvitsi tehdä. Ohjeen mukaan rullailin tarpeen mukaan villaa pötköiksi, sillä sellaisenaan yksinkertaisena haituvana kuitu ei ollut neulottavissa lainkaan.

Kun pidin lapasia kuvauksissa, oli pakko välillä ottaa ne pois: villa heijasti kaiken lämmön takaisinpäin ja tuntui, että käsi ihan höyrysi kun sen otti esille pakkasilmaan. Oli myös kiva näpertää ja räpeltää villalenksuja, ilman että vaikutti muuten mitenkään levottomalta. Vaikutus oli varmaankin vähän samantyyppinen kuin muistisairaille tehdyissä näpertelymuhveissa, joissa on muhvin sisällä nappeja, neppareita, lenksuja ja vaikka mitä.

Lapaset onnistuivat mainiosti ja olen tyytyväinen lopputulokseen. Toiset samanlaiset itselleni ovat mietinnässä, villaa kun jäi vielä reilut 50 grammaa. Se saattaisi riittää naisten koon lapasiin, jotka tosin taidan tehdä miesten silmukkamäärällä. Ohje näihin lapasiin on ilmainen ja kaikkien saatavilla YLE:n nettisivuilla.

Nautin tästä projektista ja vielä enemmän nautin siitä, jos mies saa pidettyä sormensa paleltumatta ensi talvena. Muussa tapauksessa lienee taas parin vuoden päästä aika etsiskellä entistä lämpimämmällä neuletekniikalla tehtävät lapaset käsien suojaksi sekä lämmikkeeksi. Minkälaista neuletekniikkaa sitä kokeilisikaan..?

-Ricchan-

Vuosikollaasi 2020

Kesäkuun kunniaksi muistellaan vuotta 2020 ja mitä kaikkea silloin on päässyt tapahtumaan.

Jokaista työtä pääsee tarkastelemaan klikkaamalla nimeä, blogikulkaisu avautuu uuteen ikkunaan. Otsikon alla on kunkin neuleen kohdalla pientä kommenttia, käytetty lankamäärä sekä suluissa aika, jonka kyseinen neuleprojekti on ollut työn alla. Kiirettähän meillä ei pidetä, hahah.

Aikuisten villasukkia 6 paria
Lasten villasukkia 5 paria
Pipoja 1 kpl
Villatakki, 1 kpl
=> 13 kpl valmistuneita töitä

1. Legato
SukkaFinlandia 2019 jäähdyttelysukat ja toinenkin ufo uunista ulos. 89 gr (lokakuu 2019 - tammikuu 2020)

2. Ingrid
SF 2020 ykkösetapin sukat. 122 gr (tammikuu 2020)

3. Ihana Valo
SF 2020 kakkosetapin sukat. 152 gr (tammikuu 2020)

4. Laura
SF 2020 nelosetapin sukat, pikkupikkupalmikkoa ja urakalla. 162 gr (helmikuu 2020)

5. Päivä Provencessa
SF etappi kutosen sukat, roosimista ja simppeliä ruutukuviota. 205 gr (helmikuu - maaliskuu 2020)

6. Rentopipo
Söpö lörskäpipo omaan käyttöön. Ohje löytyy blogitekstistä ja on ilmainen kaikille. 53 gr (maaliskuu 2020)

7. Soulful
Kolmen vuoden työ, vihdoin valmiina. 138 gr (kesäkuu 2016 - maaliskuu 2020)

8. Meriraitaa
Koon 20-22 villasukat meriteemalla ja omalla ohjeella. 63 gr (maaliskuu 2020)

9. Kuusikkoraitaa
Koon 20-22 metsäiset villasukat. 64 gr (maaliskuu - huhtikuu 2020)

10. Kanervikkoraitaa
Koon 20-22 villasukat kukkain värein. 54 gr (huhtikuu 2020)

11. Punaraitaa
Koon 23-24 villasukat lapselle, ärpäkän punaisina. 71 gr (huhtikuu 2020)

12. Keltaraitaa
Koon 23-24 amppari-villasukat. 60 gr (toukokuu - heinäkuu 2020)

13. Sieltä tänne-villasukat
Vuoden 2020 Sukkasatoon sain vain yhden parin. 83 gr (syyskuu - lokakuu 2020)


Vuonna 2020 valmistui useita villasukkia, mutta muuten neuleita tuli määrällisesti vähemmän. Myös kulutetun langan määrä väheni sitä myöten edellisvuoteen verrattuna.
Sain valmiiksi kaksi keskeneräistä työtä: villatakin sekä viime vuodelta villasukat. Seuraavalle vuodelle siirtyi kaksi kappaletta keskeneräisiä, joista toinen (Hexapoda) on edelleen kesken (ollaan kesäkuussa 2021). Hupsista.

Langankulutus oli vuoden aikana n. 101 grammaa per valmistunut työ.  Villasukkiin ei paljoa lankaa uppoakaan, enkä tehnyt kuin yhden villatakin - ensimmäisen ja ainoani.
Keskimäärin olen neulonut vajaan pari kiloa joka vuosi, kuten alla olevasta listauksesta näkee. Tarkempi henkilökohtainen keskikulutus on nyt 1 kilo ja 755 grammaa vuodessa.

Langankulutus vuosittain:

2020: 1 kg 316 gr       (-650 gr)
2019: 1 kg 966 gr       (-740 gr)
2018:  2 kg 706 gr      (+1 kg 119 gr)
2017:  1 kg 587 gr      (-80 gr)
2016:  1 kg 667 gr      (-70 gr)
2015:  1 kg 737 gr      (+599 gr)
2014:  1 kg 138 gr      (-935 gr)
2013:  2 gr 73 gr         (+467 gr)
2012:  1 kg 606 gr

-Ricchan-

Ajattoman tyylikkäät

Kukaan ei varmaan ylläty kun mainitsen, ettei neulerintamalla ole juurikaan tapahtunut mitään toukokuun aikana. Perusvillasukkien neulominenkin on tuntunut jotenkin puuduttavalta. Mieli vetää ulos pihalle, työntämään kädet multaan ja kesäkuun alussa mattoja pesemään. Jotkut neulepuikot ja villasta vähänkään koostuva lanka, plääh suorastaan.

Nyt olisi siis oikein mainio aika huoltaa neuleet ja laittaa ne talviteloille. Vaan kummallisesti sukat eivät parsiudu itsestään eikä robottikäsi pyöritä nukanpoistajaa. Villapesusisko-huivi roikkuu naulakossa edelleen odottamassa pesua parin pipo-otuksen keralla.

Laiskuuttako? Ei välttämättä, pikemminkin viitsimättömyyttä. Ja jotenkin kukkaset houkuttelevat enemmän, vaikka niiden istuttamisessa olin myös auttamattomasti myöhässä. Nyt on kuitenkin yhdeksän pikkuruukkua tulossa, lajikkeina sinisievikki sekä koristetupakka kolmessa eri värissä. Multiin on päätynyt myös yksi kappale keltasipuleita, joka aloitti itämisen keittiön kaapissa. Se on lähtenyt hyvin kasvamaan, mutta kukkivia kukkia lienee tiedossa vasta heinäkuun tietämillä...

Tiältä Sinne
(Tiältä Sinne in Ravelry)

Mikä: Kirjoneulevillasukat, koossa 38 (L-koko 72s.)
Ohje: Täältä Sinne /Tiina Kuu
Puikot: 2,5 mm ja 2,75 mm hiiliteräs-sukkapuikot
Lanka: Onion - Nettle Sock Yarn, väreissä hiili (1002) ja vihreä (1006)
Kulutus: Hiili 35 gr, vihreä 28 gr eli yht. 83 gr (41,5 gr/sukka)
Aikaa kului: 8,5 päivää

Nämä ovat viime vuoden syksyllä valmistuneet sukat, eikä mennyt kuin reilu puoli vuotta valmiiksi saattamisen ja blogijulkaisun välillä. Ei paha, jäi jopa viisi kuukautta armonaikaa vuoteen.

Päätin ottaa kokeiluun arvonnasta voittamani ohkaiset, fingering-vahvuiset nokkoslangat ja heitin arvalla puikkokooksi 2,75 mm. Malliksi valikoitui suomalaisen luottosuunnittelijan Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa-kirjasta (Moreeni 2019) kansikuvasukat, joilla lähdettiin syyskuussa 2020 liikkeelle. Reilua kuukautta myöhemmin sain sukat valmiiksi Sukkasato 2020-tapahtuman puitteissa ja päättelin langat 31. lokakuuta.

Ohje oli oikein selkeä sekä hyvin kirjoitettu, mutta siitä huolimatta jäin jumiin kantapään käännöksen jälkeen. Kyselin Sukkasadon Ravelry-ryhmässä apuja ja Heli-keiju keksi, että voisihan sitä kysyä suunnittelijalta suoraan. Ping, "Auttaiskohan TiiQ?".

Tiedättekö sen tunteen, kun supisette luokan takaosassa kaverin kanssa kuinka jokin on tosi vaikeaa, osaisikohan joku auttaa, supi supi, ja sitten kaveri äkkiä viittaakin ja kysyy opettajalta sen, mitä itse ei uskalla kysyä. Se oli päällimmäisin tunne, kun tajusin, mitä oli tapahtunut, hahah. Hyvät takaumat ala-asteelta siis. Ja tiedättekö, mikä oli parasta? Tiina vastasi!

Meillä Suomessa on todella ainutlaatuinen neulekulttuuri. Isot neulesuunnittelijatähdet kulkevat samoilla neulefoorumeilla kuin me "taviksetkin" ja heiltä voi mahdollisesti saada apuja. Kaikkihan eivät ole sosiaalisessa mediassa mukana, mutta osa on ja nyt kävi tuuri allekirjoittaneella. Kiitos Helille, kun hän uskalsi kysyä apuja ja suuret kiitokset Tiinalle vastauksesta :)



Varsinainen ongelmahan oli omassa tulkinnassani, kun luulin, että silmukoita pitäisi siirtää johonkin suuntaan, vaikka kerroksen vaihtumiskohta osuu L-koon ensimmäisessä sukassa kohdalleen ilman mitään kommervenkkejä.

Kuten kuvista näkee, sain jatkettua pienen hidastustöyssyn jälkeen villasukat loppuun saakka. Paras hetki neulonnassa koitti pohjan kavennusten jälkeen kun kuvio lähti rullaamaan puikoilla. Saatoin vain seurata kaaviota sivusilmällä, nauttien neulomisesta - sukat nimittäin valmistuivat sen jälkeen kuin itsestään.

Kantapään kiilakavennukset tapahtuvat sukan pohjassa

Lankana näissä sukissa oli Nettle Sock Yarn, joka pitää sisällään 70 % superwash-käsiteltyä villaa ja loput 30 prosenttia nokkoskuitua. Värjäys on eläväistä ja silmiin sopivan epätasaista. Neuletuntuma oli miellyttävä, vaikka välillä villahaituvat kutittivatkin nenukkia.

Jää nähtäväksi, miten nokkoskuitu toimii sukkien vahvikkeena. Kyseessä on kuitenkin sukkalangaksi tarkoitettu lanka, joten mielikuvani on vielä tässä vaiheessa positiivinen. Villa pitää jalat lämpimänä, joten pitää vähä kerrassaan alkaa katsella näille loppuelämän kotia. Vihreä kun ei oikein kuulu vaatteideni värisävyihin.

L-koon sukkiin meni lankaa yhteensä 83 grammaa, eli yllättävän vähän - varsinkin, kun on tottunut noin sadan gramman kulutuksiin per sukkapari. Arvelin, että L-koossa saisin mahdollisesti sukat koon 38 tai 39 jalkaan, mutta näistä tuli lopulta passelit kolmekasit: ei liian lörpät, mutta ei toisaalta tyköistuvatkaan. Jos nokkoskuitu kestää, niin nämä ovat juuri hyvät kenkäsukat syksyisempiin keleihin.

-Ricchan-