keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Keräyskulttuuria

Tällä kertaa on tiedossa kaikenlaisia neulojan ostoksia. Mennään vaikka aikajärjestyksessä, niin pysyvät ajatuksetkin kasassa. Taas on linkkejä eri kauppoihin ja juttuihin, mutta mainosrahoja ei vieläkään tilille ropise. Miksi edes pitäisikään, kun sitä haluaa vain tuoda ihmisten tietoisuuteen kivoja asioita ja paikkoja, joissa kannattaa vierailla.

  
Viime kesän Kouvolan reissulla tuli eksyttyä sellaiseen paikkaan kuin Ritan Nappi ja Nauha. Sieltä mukaan tarttui ylläolevaa aivan ihanan näköistä sekoitelankaa. Kimalle ja sinisen eri värejä houkuttelivat näyteikkunan takaa, joten olihan se aivan pakko kipaista kaupassa tutkailemassa lankahyllyjä.

Alizen Angora Gold Simli on 75 % akryylia, mutta sisäinen prinsessani hullaantui täysin. Yhdessä kerässä on reilu 100 grammaa lankaa viidensadan metrin verran. Sinivalkoinen ja turkoosivalkoinen tuntuivat sisarväreiltä, joten eiköhän näistä synny pari ihanaa huivia itselleni ja pikkusiskolle. Joskus. Tulevaisuudessa.


Kouvolasta löytynyt Kahviputiikki Papulaari osui nimensä puolesta silmiin edellisenä iltana kun kävimme herra Jiin kanssa huvipuistopäivän jälkeen hieman kaupungilla kiertelemässä. Seuraavana päivänä siellä piti tietysti vierailla, ja kaikkien ihanien tuotteiden lisäksi löytyi myös jotain ihanaa sekä neulojan mieltä lämmittävää:


Oih, oli aivan pakko ottaa kuva ja laittaa se tänne - vain muutama kuukausi myöhässä. Mutta kuitenkin, suosittelen ehdottomasti käymään. Meillä ei ollut aikaa istahtaa kahville, mutta ostin teetä nautiskeltavaksi.


Myöhemmin syksyllä marketista tuli napattua tämän kesän sesonkilanka Duo, jossa on samat ainekset kuin 7veikassakin. Väri näytti kivalta, aluksi ihastelin vain ja sitten se hyppäsi ostoskoriin. Hups.
Tämä oli ihan puhdas heräteostos, mutta sammalen/armeijanvihreä väritys vetosi. Kaiketi tulee olemaan jossain kirjoneulesukassa toinen langoista. En osaa kunnolla sanoa, mutta se tuntuu jotenkin pehmeämmältä kuin perus 7veli...

Sitten aiheeseen itseensä, josta koko päivitys sai ideansa: Savonlinnan Lankaamo-lankakauppa lopettaa (vielä on perjantaihin klo 17:00 saakka aikaa käydä piipahtamassa!), joten tietysti piti lääketokkurasta huolimattaistä Ma-chanin keralla hieman sijoittamassa lankaan.


Sirdar'in Snuggly Snowflake on materiaaliltaan juuri sitä mitä en voi suositella: 100 % polyesteria. Mutta se tuntui hassulta, se oli halpaa (2 € kerä), ja sisäinen lapseni jotenkin tykkäsi miltä se tuntui kädessä. Neulojan kannalta lienee hyvä kysyä, mitä siitä voi tehdä? Ei mitään hajua, mutta pakko oli saada.

Yksi kerä on vain 25 grammaa (62 m), ja nyt kun selailin hieman Ravelryä, niin tätä on käytetty tehostelankana ja pieninä lisäyksinä esimerkiksi lasten vaatteissa ja tossuissa. Eikä mikään estä aikuisten versioihin myös laittamasta vähän söpöä lisäystä :3


Harrap Tweed on myös Sirdarin tuotantoa, viidenkymmenen gramman kerä pitää sisällään 155 metriä sekoitelankaa: 40 % nylonia, 30 % villaa, 24 % akryyliä ja 6 % viskoosia.

Aluksi nappasin kaksi punaista kerää, ajatuksena että ehkäpä näistä saisi äiskälle vaikka hanskat töissä pidettäväksi. Sitten kävin lankakoria läpi ja huomasin, että violettia olisi vielä muutama ihanuus jäljellä. Otin niitäkin kaksi, mutta jäljelle jäänyt pari oli niin orvon oloinen... Noh, pitihän heidät myös nostaa ostoskoriin. Ehkäpä jokin asustesetti, pipo, hanskat ja sitten tuubihuivin poikasta lopuista, kuka tietää?

Eri värit on nimetty Englantilaisten kylien mukaan. Punainen edustaa Horburya ja violetti Flocktonia. Wikipedia kertoo lisää mikäli mielenkiinto heräsi.


Katian tuottamaa Air Lux'ia olin ehtinyt ihastella jo aikoja takaperin. Se oli kovin pehmoista ja himmeän kiiltävää, hyllyssä oli vielä jonkun verran lankoja jäljellä. Hinta oli ollut suhteellisen suolainen (50 gr/ 300 m, 12 €), mutta alennuksesta kehtasin tätä kaunokaista hamstrata. Metallinhohtoinen siniseen vivahtava purppura suorastaan vaatii ainakin vuoden marinointia Lankalipastossa, ennen kuin siitä tulee hieno ja ihana huivi, ihan vain miulle.

Koostumukseltaanhan kerät ovat 70% viskoosia ja 30 % neitsytvillaa, eli sitä käsittelemätöntä versiota -> siitä tulee nimenomaan pehmoisuus näihin ihanuuskeräsiin.

 
Myös ylläolevan ison keräkasan kaikki kappaleet ovat Katian lankoja. Funky on nimensä mukaisesti aika jymäkkää tavaraa, sadassa grammassa on vain 180 metriä lankaa. Sinimustat ovat omaan käyttöön, limemustista olisi kälylle jonkinlaista pipo/tuubihuivisettiä suunnitelmissa.

Ma-chan oli itseasiassa tämän lankaoston innoittajana. Oikeastihan olisi pitänyt näppäistä sormille - hänen pyynnöstään -, mutta millainen neuloja se on joka ei oikealta tuntuvassa tilanteessa hieman yllytä kaltaistaan...? 

Loppujen lopuksi shoppailijatoveri ostikin itselleen sinivihreämustaa Funkyn versiota ja sen seuraksi karvatupsun kiinni laitettavaksi. Sovimme, että mie teen kanssa langasta pipon ja laitan siihen myös tupsukkaisuuden. Hommasin sitten sellaisen myös. Sinistä ei ollut, mutta musta saa luvan ajaa asiansa.

Samalla ostoskerralla nappasin mukaan myös parit hakaneulasetit sekä nuppineuloja huivien pingotusta varten. Osittain houkuttelisi vielä mennä kipaisemaan, vaikka vähän jo herra Jiille olin todennut näiden saavan riittää tämän vuoden lankaostoiksi: LankaLipasto alkaa hieman jo tursuilemaan. Hups. 

~Ricchan~

p.s. Lieköhän sattumaa, että sanat kerä ja keräily ovat aika samanlaisia...?

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi :)