sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Sateenkaaria lumikinoksissa

Väri on tämän vuodenvaihteen hittijuttu selvästikin minun tekeleissä, nämäkin tosin aloitettu joskus joulun tienoilla SF etappien väliaikoina, kun ei malttanut olla mitään tekemättäkään. 
Joensuun Taito Shopista löysin ohjeen , jonka mukana tuli langatkin. Tosin eihän ohjetta voi noudattaa täysin ja lähdin soveltamaan näitä sukkia tuliterille 2 mm puikoille.

Sateenkaaria kinoksissa- kissa
Puikot 2mm
Silmukoita aloitukseen 100

Ohjeesta poiketen loin 100 silmukkaa (koska tiesin että ohjeen silmukkamäärä ei tulisi riittämään minun miehenpohkeilleni) ja lähdettiin alkuun perinteisellä 2o 2n resorilla.

Ohjeen mukaan tein ensin 5 raitaa, jonka jälkeen kavennuksia tehdään 1. ja 4. puikon alussa ja lopussa raidan ensimmäisellä kierroksella 9 kertaa. Nilkan lähestyessä puikoilla oli minun makuuni liikaa silmukoita (en tykkää jos sukassa nilkka jää ihan löysäksi lölleröksi) joten ratkaisuna tähän tein 16. raidalla kavennukset tuplana ja 17. raidan lopussa normaalisti. Nyt puikoilla silmukoita on yht. 70, jotka jaoin 18, 17, 17, 18.


Näiden kavennusten jälkeen ohjeen lukeminenkin oli aivan turhaa ja siispä lähdettiin säveltämään omia. Sukassa on perinteinen vahvistettu kantapää, tein siitä 36 krsta (op 18 nostettua silmukkaa) ja kantapussi tehty jaolla 12/12/12, poimin perinteiseen tapaan lapun sivuilta 18 silmukkaa. Sen sijaan että olisin aloittanut kiilakavennukset, päätin että sukan päällisestä tulee täysin tasainen ja neuleen edetessä kavennan ylimääräiset silmukat keskellä jalkapohjaa pois. Tämän voi tehdä omaan tahtiin sen mukaan miten se näyttää istuvan parhaiten omaan jalkaan, tavoitteena kuitenkin saada sama määrä silmukoita kaikille puikoille (17s) ennen kärkikavennuksia.
Kavennukset on tehty nauhakavennuksena. Näin jälkikäteen olisin halunnut sukkiin vielä hieman pidemmät varret, mutta värikkään langan menekki kai huoletti liikaa ja tuli pelattua varman päälle.. ehkä tulevaisuudessa teen pidempivartisetkin.
Kaikenkaikkiaan suht nopeat tehtävät 2mm puikoillakin sikäli mikäli mielenkiinto riittää nypertämiseen.

Tänään aloitin elämäni ensimmäisen KAL työn, kyseessä siis Niina Laitisen äitienpäiväsukat (jotka tosin on jo aloitettu 20. pvä joten kirimistä riittää), ohjeen mukaan yksiväriset mutta itse teen kaksiväriset, koska lähdin extempore mukaan ja langat kaiveltu lankavarastosta eikä tietenkään löytynyt useampaa kerää samaa 7 veikka lankaa...

~Ma-Chan~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)