maanantai 11. helmikuuta 2013

Arkimaanantai

Ja niin lähtivät viimeiset joulusukat saajalleen viime perjantaina. Ihanaa raitojen väriloistoa, laittelen kuvia tänne ensi päivityksessä. Tänään vuorossa ovat joululahjasukat nro 6/7.

Sain myös valmiiksi serkun säärystimet. Luultavasti menee kuitenkin hiihtoloman tienoille, ennen kuin kuljetaan Imatran kautta mihinkään suuntaan, on sen verran kuitenkin kaikenlaista jännää täällä päin tiedossa.

On tainnut olla hieman tylsää, että en esittele juuri valmistuneita neuletöitä, vaan tunnollisesti käyn läpi vanhat ennen kuin  kirjoittelen uusista. Tietysti mahdollisuutena olisi, että kirjoittaisin joka päivä. Se vaan ei käy, sillä kun on jotain päivitettävää joka viikko, mieli pysyy virkeänä. Aika alkuviikostahan sitä on nyt tullut päiviteltyäkin. Maanantaita kirotaan huonona työpäivänä, mutta maanantaina alkavat useat projektit, tehdään monta päätöstä uudesta elämästä ja minuudesta, lähdetään töihin ja matkalle ja kouluun ja vaikka minne. Maanantaiden arvoa ei soisi unohtaa.
... Ja ennen kuin tämä menee turhan filosofiseksi (en ole kovin mieltynyt sellaiseen mietiskelyyn ja ajatuksien harharetkiin), siirrytään sukkiin. Sillä sukkien ansiosta tämäkin blogi on saanut alkunsa.

Tumma Joki
(Dark River in Ravelry)


Mitä: Perussukat miehelle/oma ohje
Miten:
Sukkapuikko 3 mm
Mistä:
Seitsemän Veljestä, tummansininen sekä sininen jämä-Maija
Menekki: tummansinistä kaiketi 180 gr ja sinistä jonkun verran

Lainasin miehen jalkoja kuvien ottamista varten. Tovin sukkia pidettyään hän kertoi näiden olevan paljon paremman tuntuiset kuin pari muuta aikaisempaa paria.
Halusin viimein kokeilla tuollaista joustinneulepintaa myös jalkapöydän pituudelta, josko se vaikuttaisi pidettävyyteen. Loppupäättelyssä oli pohtimista ja purkamista: Mummin tekemistä sukista yritin ottaa mallia, mutta päätinkin sitten vetää lonkalta. Jännät oli lopputulos, toivottavasti myös onnistunut.

Tumma Joki – ohje:

Varren pituus: 27 cm
Päkiän ympärys:
25 cm
Jalan pituus:
28 cm

1) Luo 80 silmukkaa (20 s/puikko) ja neulo 2 oikein 2 nurin-joustinneuletta varteen.
2) Neulo 15 kerrosta tummaa, 10 vaaleata, ja sitten 15 kerrosta vuorotellen värejä viiden kerroksen välein (tumma, vaalea, tumma). Tämän jälkeen neulo vielä 10 kerrosta vaaleaa ja 30 kerrosta tummaa
3) Neulo kantalappu tummansinisellä (30 kerrosta), sen jälkeen kantapohja ja nosta 18 silmukkaa kummaltakin puolelta. Tee ennen kiilakavennusta 1 välikerros, jolla saat yhden puikon irti työstä.
4) Kiilakavennuskerroksia on 5. Jokaisen kavennuskerroksen väliin tulee yksi välikerros.
5) Neulo suoraa osaa 51 kerrosta niin, että neulot 2 oikein 2 nurin-joustinneuletta jalkapöydän päälle.
6) Kärkikavennuksessa kavennuskerroksia on 18, eikä lainkaan välikerroksia. Tämä siksi, ettei kuvio kärsi. Jokaiselta puikolta katoaa 1 silmukka/kerros, usein puikkojen välistä tai sitten puikon 2 viimeistä. Kuvion mukana kuitenkin mennään. Käytin kaikkia kavennussilmukoita, oikeata ja nurjaa kavennusta sekä ylivetämiskavennusta.
7) Katkaise lanka, vedä tiukaksi sukan sisälle ja päättele hyvin.


p.s. työttömän arki jatkuu...

tiistai 5. helmikuuta 2013

Mustaa ja valkoista

Hihihii, nyt on kuvat linkitetty niin että niistä saapi klikkailemalla hiirellä isommat versiot. Otetaan siis saman tien esittelyyn JouluLahjaSukkaProjektin sukka nro 5/7:

MustaValko
(Black and White in Ravelry)


Mitä: Perussukat miehelle/oma ohje
Miten:
Sukkapuikko 3 mm
Mistä:
Seitsemän Veljestä, musta ja luonnonvalkoinen
Menekki: kaiketi yli 200 gr, luonnonvalkoinen jämälanka

Pikkuveli (pääsi armeijasta jo viime kuussa, joten "pikku" on vähän tulkinnanvarainen sana) pyysi mustavalkoisia sukkia, joissa musta olisi pääväri. Nämä olivat nopeat tehdä kolmen muun samantyylisen jälkeen ja toinen sukka valmistuikin yhdessä illassa kun katseltiin poikaystävän kanssa leffaa. Kun sukat sitten valmistuivat kokonaan, sukkaidea hiipi nurkan takaa salakavalasti kimppuun ja sen seurauksena miuta himotti ihan sikana tehdä samantyyliset sukat veljen tyttöystävälle käänteisvärityksellä. Joulu kuitenkin lähestyi uhkaavasti, joten jouduin keskittymään sukkiin nro 6/7 sen sijaan.

Hieman harmitti tuo luonnonvalkoinen: se kun oli sama kerä jota olin käyttänyt Pilvipoudassa, Mansikkaisissa ja Rakdosissa, niin mokoma alkoi kirkkaassa auringonvalossa jo näyttää himpun verran kellertävältä. Tyttöystävälle teenkin varmaan puhtaasta valkoisesta kun se aika tulee

Mustavalko– ohje:

Varren pituus: 30 cm
Päkiän ympärys:
26 cm
Jalan pituus:
26 cm

1) Luo 80 silmukkaa (20 s/puikko) ja neulo 2 oikein 2 nurin-joustinneuletta varteen.
2) Neulo mustaa 10 kerrosta ja valkoista 6 kerrosta. Sen jälkeen *3 kerrosta mustaa ja 6 valkoista*. *___* toistetaan neljä kertaa niin, että varressa on viisi valkoista raitaa. Neulo vielä 15 kerrosta mustaa
3) Neulo kantalappu mustalla (30 kerrosta) ja nosta 18 silmukkaa kummaltakin puolelta. Tee ennen kiilakavennusta 1 välikerros, jolla saat yhden puikon irti työstä.
4) Kiilakavennuskerroksia on 5. Jokaisen kavennuskerroksen väliin tulee yksi välikerros.
5) Neulo suoraa osaa 42 kerrosta niin, että joka viidennellä ja kymmenennellä kerroksella jalkapöydän puikkojen silmukoista joka 4. on valkoinen. Kymmenennellä kerroksella aloitetaan niin, että jo 2. silmukka on valkoinen. Tällä saadaan vaihtelua kuvioon.
6) Kärkikavennuksessa kavennuskerroksia on 9, joiden väliin tulee 8 välikerrosta. Kärkikavennustyylini on sädekavennnus, jossa jokaiselta puikolta katoaa kaksi silmukkaa. (Puikolla on 20 silmukkaa: Kavennetaan silmukat nro 9 ja 10 yhteen sekä 19 ja 20. Välikerros, ja sitten seuraavalla kavennuskerroksella kavennetaan silmukat nro 8 ja 9 sekä 18 ja 19, jne.)
7) Katkaise lanka, vedä tiukaksi sukan sisälle ja päättele hyvin.


Olipa se nätti sukka. Oletteko muuten ikinä kokeilleet murentaa jähmettynyttä fariinisokeria? Meillä kokeiltiin:

Tulos oli laihanlainen
Asiasta kukkaruukkuun:

Näin tässä eräänä yönä unta, että olimme poikaystävän kanssa jonkun tuntemattoman heebon kyydissä, joka ajoi poikaystävän Renault Cliolla melkeinpä vaarallisen lujaa. Olin juuri päässyt unessa sanomaan, että tällä vauhdilla mennään kohta ympäri kun auto heittelehti vauhdissa sen verran. En ehtinyt edes reagoimaan, kun saman tien Clion keula osua kolahti johonkin ja auto heitti kuperkeikan keula edellä. Huips, hetken painoton olo ja RÄKS.

Teille kaikille, jotka eivät autoista tiedä tai välitä tietää, kyseinen auto on todella pieni. Jostain syystä unessa kuitenkin siinä oli neljän hengen lisäksi mukana tajuttoman kokoinen kuvaputkitelevisio sekä miun todella painava punainen työtuoli. Siinä oli sitten itkemistä, kun tuolista oli jalka vääntynyt ihan mutkalle ja toinen käsinoja (joita ei tuolissa ole oikeassa maailmassa ollut yli vuoteen) oli ruhjoutunut kuin siitä olisi pala haukattu pois. Sitä sitten loppuyön itkin ja huusin ja raivosin tälle kuskille, ajattelematta lainkaan että Clio oli mennyt tuusan nuuskaksi. Telkkakaan ei tainnut olla kovin hääppöisessä kunnossa.

Iskä ja äiskäkin tulivat jossain vaiheessa uneen ja yhdessä yritettiin selvittää, että kuka tämä kuski on ja miten hän on päässyt auton rattiin (kaverinsa oli pelkääjän paikalla). Taisi se velipoikakin kaveriporukoineen käydä ihan vaan ihmettelemässä, että onpa tuoli huonossa kunnossa, täytteetkin tursuamaisillaan pihalle saumasta. Poikaystävää ei vain unessa näkynyt kolarin jälkeen missään.

Aamulla oli hivenen epätodellinen olo.