torstai 18. kesäkuuta 2020

SF Etappi 3, Valse Triste


Valse Triste by Anna Mäkilä
Langat: Wool me once Fibers; Tethys, With envy, Selene ja Kettu Yarns Blush
Puikot: 2mm
Koko: M
Lisäksi: Toho siemenhelmiä koossa 8/0, värissä rainbow amethyst, virkkuukoukku koko 0,5mm

Noniin, sittenpä päästiinkiin kirjoneuleeseen.
Aloitettiin kaksinkertaisesta reunasta, mikä minusta on ihan hauska yksitiyskohta.
Hermo ei vielä mennyt helmien pujottelussa virkkuukoukun avustuksellakaan ja kirjoneule meni mukavasti. Kirjoneuletta olisi jaksanut tehdä vaikka koko sukan matkan mutta kun se loppui niin auta armias mitä tervanjuontia.. Ajattelin jo että jätän koko sukat tekemättä.
Nämä olivatkin monta päivää paussilla etten edes kajonnut niihin vaikka kisamielessä lähdinkin mukaan. Ei vaan pystynyt. Etapin loppumetreillä kuitenkin tornistauduin ja päätin että teen loppuun vaikka hampaat irvessä. Terissä oli jälleen kerran 1 silmukan palmikkokiertoja ja oli varmaan osasyy miksi takutti tekemistä. Neulomaan aloitin 26.1. ja lopetin 5.2. 

Näin jälkikäteen helmien valinta olisi voinut olla toinen, jokin himan voimakkaampi sävy. Nämä helmet olivat läpinäkyviä ja vaaleassa langassa väri ei oikein pääse etuuksiinsa.
Kirjoneuleestakin tuli 2mm puikoilla melko kireää, joten en ainakaan omaan jalkaan näitä saa ilman että kuvio venyy rumasti, joten odottelevat jemmassa jotain kapeampikoipista yksilöä omistajakseen.

~Ma- chan~

2 kommenttia:

  1. Näissä onkin kaunis kuvio ja väri sopii loistavasti

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)
    Näin jälkikäteen katsottuna värit kyllä sopivat kivasti yhteen. Tulee hieman mielikuva savisesta maasta kasvavista kkkista :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)