perjantai 7. huhtikuuta 2017

Huivillisia hankaluuksia

Olen yrittänyt tehdä erästä Henkäys-huivia jo kovin pitkän aikaa. Kerin langat vuosia takaperin - teeteen tummaa turkoosia - eräänä päivänä kun matkustin junalla Lappeenrannasta Savonlinnaan. Langalle tarkoitettu huivimalli oli ollut mielessäni ostohetkestä lähtien, mutta kului pitkä aika kunnes sain itse käsityön puikoille.

Malli on suht yksinkertainen: toistetaan kymmenen kerroksen pituista mallineuletta kolme kertaa kerroksen aikana kunnes huivi on omasta mielestä kivan pituinen. Henkäys pääsi puikoille helmikuun lopulla ja neuloinkin sitä neuletapaamisessamme sekä Ma-chanin kanssa kun katsoimme Putousta. Valitettavasti homma tuntui menevän pieleen aika tehokkaasti: silmukoita uupui ja putoili, joten lopulta purin koko tekeleen turhautuneena. Purkaessakaan ei sujunut, vaan jouduin muutaman metrin verran heittämään lankaa roskikseen kun se oli ja pysyi tiukasti solmussa.

Kun aloitin alusta muutaman päivän tauon jälkeen, huivi alkoi hitaasti mutta epävarmasti muotoutua sellaiseksi kuin oli tarkoitettukin - kunhan keskityin tekemiseen enkä liikaa yrittänyt hötkyillä. Tuossa tuokiossa saavutin purkukohdan.


Maaliskuussa sain tietää, että ensimmäinen pvä huhtikuuta olisi Rannikkolaivurin radiotentti. Koska Henkäys vaati keskittymistä, jouduin jättämään sen tauolle. Joka pvä oli vähintään kolmisen tuntia opiskelua ja sitten iltapäivästä pari tuntia lisää kertausta, joten aivoja rentouttaakseni tein vapaa-ajalla ihan tavallista kirjoneule-sukkaparia. Niistä lisää myöhemmin tässä kuussa.

Nyt olen taas tarttunut huiviin ja toivon saavani sen huhtikuun aikana valmiiksi - tai ainakin tämän kerällä olevan lankapalluraisen verran. Alkuunhan huivin mallista ei koskaan saa selvää, mutta nyt siitä erottuu jo selkeä kuvio. Tuskin maltan odottaa pingottamista.


Ravelryyn on tullut lisäiltyä koko lankavarastoni, joten eiköhän bloginkin puolella tapahdu jossain kohtaa samantapaisuuksia. Uudet kuvat on napsittu ja uudelleenpunnituskin tapahtunut tovi takaperin. JämäJemma muuttui punotusta korista kolmeksi lasipurkilliseksi lankaa. Uskon, että ne inspiroivat enemmän kun ovat esillä kirjahyllyssä.. tai ovat edes helpommin tavoitettavissa. Jokaiseen on merkitty oletuslanka (7veikka/florica/jotain ihan muuta) sekä grammamäärä.

-Ricchan-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)